Raunamaija: JOS LAPSILLA OLISI VALTA, MILLAINEN MAAILMA OLISI? (OLLAAN KAVEREITA!™)

Olen usein miettinyt, millaiselta maailma näyttää lapsen silmin. Ovatko omat lapsuuteni muistot todellisia, ovatko ne värittyneitä vaiko molempia? Tutkimuksethan kertovat, että muistomme ovat hyvin henkilökohtaisia ja saattavat olla samasta tilanteesta saman perheen sisälläkin kaukana toisistaan.

Oma muistikuvani aikuisten hallitsemasta maailmasta ei ollut erityisen turvallinen, ei ainakaan oman perheeni ulkopuolella. Oli kaikenlaisia vaaroja: namusetiä, ufoja, ydinsota, Idi Amin, Vietnamin sota, merikotkien kohtalo, luonnon saastuminen, karmeat hylkeenmetsästyspätkät telkkarissa - sain aikuisena nähdä dokumentissa, että ne olivat osa Brigitte Bardotin kampanjaa hylkeenpyyntiä vastaan; Musta aukko, salametsästäjät jotka tappoivat rakkaan Elsa-leijonan, sen vapaana syntyneen - niin siis muistan jne jne. Aika synkkää. Enkä ollut edes mitenkään vakava lapsi, pohdiskelija kylläkin.

Mutta oli jotain ihanaakin! Kaarle Kustaan ja Silvian häät, aah eläviä prinsessoja! Juhannuskirkon saamen puvut, Disneyland - ikuinen ja edelleen toteutumaton haave, mielenkiintoiset keskustelut joihin sai lapsena osallistua tai ainakin kuunnella, äitini iltasadut jotka olivat minulle kuin oma yksityinen teatteriesitys -rakastin niitä!; baletti, loputtomat villivarsakesät, missikisat, ABBA, Tretjak - mystinen maalivahti, cowboyt, vuorikiipeilijät, astronautit, tähtitiede jne jne.

Maailma oli kaiken kaikkiaan silloin mustavalkoinen kuten telkkarikin. Nyt sävyjä on loputtomasti ja ymmärrys venyvä käsite. Oliko silloin helpompaa? Ei. Vain erilaista.

Halusin joka tapauksessa ottaa otsikon aiheesta selvää, joten istutin neljä 8-13-vuotiasta lasta pöydän ääreen ja kysyin, millainen maailma olisi jos heillä olisi valta määrätä?

Tässä on lyhyesti keskustelun tulos:

- maailma olisi sellainen, ettei olisi mitään pahaa: sotia, nälänhätää, kiusaamista

- kaikki saisivat päättää kaikesta - äänioikeus olisi vauvasta vaariin

- maailma jaettaisiin kahtia: toinen puoli annettaisiin lapsille ja toinen aikuisille ja kummatkin saisivat tehdä mitä haluaisivat

- diktaattorit ovat "päin honkia"

- ydinaseet otettaisiin kokonaan pois

- ydinvoimat pois: tilalle uusiutuva energia

- säästetään luontoa ja satsataan kierrätykseen

- kaatopaikkajäte kokonaan pois

- sademetsiä ei kaadeta

- kaikilla olisi puhdasta juomavettä

- Trump ei presidentiksi!

- Putin pois vallasta!

- ei roskata

- sähköautot nykyisten tilalle

- eläimiä suojellaan vielä enemmän: ei salametsästystä

- karjatalous on OK: eläimille tulee kuitenkin järjestää nykyistä paremmat elinolot ja valvoa sitä

- ei slummeja

-  vaihtotalous rahatalouden tilalle

- kaikilla olisi kaikkea saman verran: ei olisi köyhyyttä

- ei valmisteta miljoonia maksavia luksusautoja

- eläimille äänioikeus: pitää  tutkia, miten tulkita eläimiä eli ymmärtää niitä

Ensimmäiseksi: W A U !!!!!  MITEN FIKSUJA LAPSIA!!!

Ei tarvitse ainakaan pelätä tulevaa sen kannalta etteivätkö nämä "nykynuoret" ajattelisi ja pohtisi asioita ja VÄLITTÄISI! Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki heille.

Toiseksi: A P U A !!!

Miten näyttääkin olevan niin, että moni asia, joka huolettaa tämän päivän lasta, tuntuu olevan hyvin samankaltainen kuin ne asiat, jotka huolettivat minua omassa lapsuudessani ja nuoruudessani 1970-80-luvuilla? MITEN IHMEESSÄ ON MAHDOLLISTA, ETTEMME ME OLE TÄMÄN PAREMPAAN KYENNEET?! Kyllä hävettää. Varsinkin ns. ahneen sukupolven puolesta millaiseen jamaan tämä maailma on saatettu. Ja tämän sotkunko me sitten ojennamme lapsillemme hymy huulillamme? EI.

Joka hetki on uusi. Joka hetki on uusi mahdollisuus. Uusi mahdollisuus muuttaa ajatteluaan. Uusi mahdollisuus kohdata itsensä ja toinen ystävällisyydellä ja välittämisellä. Uusi mahdollisuus suojata sitä kaikkein haurainta eli lasta ja lapsuutta. Suojella luontoa. Suojella ja varjella ihmisyyttä.

Ihmisellä on valtaa yli muiden. On meidän jokaisen vastuulla miten sitä valtaa käytetään. Viisauden saavuttaa vain elämällä. Viisas käyttää elämäänsä ja omia virheitään lähtökohtina paremmalle huomiselle. Viisas muuttaa käytöstään. Hölmö jatkaa samoilla urilla sinne viimeiseen lootaan asti. Muuta ajattelusi, muuta maailma.

Katri: Miltä kiusatusta tuntuu koulussa?

Kiusatun näkökulma:
Näin koulujen alkamisen aikoihin moni kiusattu jännittää kouluun menoa.
Miksi? Usealle koulukiusatulle koulu on ahdistava paikka täynnä pahoja muistoja, traumoja ja pelkotiloja. Muut koululaiset uhka ja opettajat eivät ymmärrä.

Pitkään henkisen tai fyysisen väkivallan kohteena olevan ihmisen ajatusmaailma on ns. manipuloitu uskomaan muiden puheita. Muiden valheellisia puheita kiusatun persoonasta tai jopa ulkonäöstä. Identiteetti (esim. sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen) on usein kiusaamisen kohteena myös.
Kiusattu alkaa usein itsekin uskomaan näihin puheisiin, olevansa viallinen tai vääränlainen. Tämä voikin tarkoittaa usein itsetunnon murentumista, pelkojen lisääntymistä, suurta luottamuspulaa, omien toimien tarkkailua, ylianalyyttistä ajattelua omista puheista, omiin ajatuksiin uppoamista, lintsaamista, mielialan ailahtelua, vatsakipuja, syömishäiriötä, oman peilikuvan tarkkailua…

Kiusattu ajattelee kaikkien vihaavan häntä ja tietävän hänen ”maineensa”, jopa tuntemattomien.
Kiusattu miettii usein sanoiko tai tekikö hän väärin.
Kiusattu pyytää usein anteeksi omaa olemassaoloaan.
Kiusattu tuntee itsensä usein häiriötekijäksi ja ns. kolmanneksi pyöräksi.
Kiusattu kokee muiden ystävällisyyden usein tekopyhäksi luottamuspulan takia.
Kiusattu voi kokea itsensä ulkopuoliseksi ryhmässä, sekä epäillä ryhmän puhuvan pahaa selän takana.
Kiusattu voi pelätä ikäisiään tai tiettyyn nuorisoryhmään kuuluvia ikätovereita.
Kiusatulle koulun ruokala on usein paikka jossa hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kiusatun sosiaalinen status tulee näkyväksi.
Kiusatun henki voi salpaantua ja ahdistus lisääntyä koulunkäytävillä. Jokin nurkka voi nostaa mieleen tilanteen jossa kiusattu ei koskaan olisi halunnut olla.
Kiusattu näprää hermostuksissaan hiuksiaan, kännykkää, sormia yms. sosiaalisissa tilanteissa. Hänen pulssinsa voi olla korkea ja kädet vapista.
Kiusattu voi myös olla se toinen ääripää, eli luokan stand-up koomikko. Jolle huumori ja itselleen nauraminen on suojautumiskeino.

Me emme siis voi ostaa tai pakottaa kiusattua luottamaan. Tällaisen Lapsen tai nuoren kokemusmaailma on erittäin vahva ja sisältää paljon tunteita, nämä kaikki tunteet ja ajatukset ovat todellisia!
Luottamus kasvaakin pikkuhiljalleen turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä jossa kiusatun itsetunto pääsee kohenemaan. Auttajan/Tukijan tulisikin tulla kiusatun elämään nöyrästi, aidosti ja ansaita luottamus tätä kautta. Näin pystymme kannustamaan ja kehittämään kiusattua sosiaalisiin tilanteisiin sekä terveiden ihmissuhteiden luomiseen.

Kiusattu ei siis missään nimessä ole heikko, vaan vahva astuessaan ja käydessään koulua!
Harvempi meistä aikuisista menisi takaisin omaan työpaikkaan kokemaan henkistä väkivaltaa, eli syrjintää, haukkumista, manipulointia, selän takana puhumista tai muuta kiusaamista. Me aikuiset pystymme helpommin valikoimaan omien voimavarojemme keralla mennäkö töihin vai ei…
Täten meidän aikuisten tuleekin muistaa, että myös lapsen voimat ovat rajalliset ja meidän tulee tukea sekä ymmärtää empaattisemmin kuinka paljon pelkoja ja tunteita koulussa oleminen voi herättää.

Koulurauhaa!

♥:lla Katri Valopilkkuja

Tina: Miksi kiusaaminen ei ikinä lopu?

Onko tosiaan niin, että kiusaamista on ollut aina, tulee aina olemaan, ja ettemme vain voi sille mitään? Omassa työssäni mietin tätä kysymystä usein, niin kuin kiusattujen lasten vanhemmatkin tekevät lapsensa kiusaamisprosessin keskellä. Koska tiedän että kiusaaminen on myös vahvasti koulun rakenteisiin nivoutuvaa, myönteinen asia on, että on paljon mitä voimme asian eteen vielä tehdä. Rakenteita voi muuttaa – jos haluaa, ja jos ymmärtää muutoksen tärkeyden.

Keinoja varmasti olisi, mutta jossain kohti olemme tehneet valintamme olla käyttämättä niitä. Miksi? Opetussuunnitelma on vedetty niin tiukalle, ettei siihen ole mahdutettu sellaisia oppilaiden kohtaamistilanteita tai yhteisöllisyyttä rakentavia arjen käytäntöjä, että oppilaille jäisi tunne aidosta kuulluksi tulemisesta.  Kiire opetussuunnitelman toteuttamiseen on niin kova, ettei sen sisältöä tule kyseenalaistettua. Voisimmeko ehkä jättää jotakin pois, ja tarvitseeko meidän todella toteuttaa sitä orjallisesti jokaista yksityiskohtaa myöten? Vaikka Pisa-tutkimusten mukaan meillä opitaan hyvin, onko se sen arvoista, jos kouluissamme toisaalta voidaan todella huonosti ja nuoret kokevat, ettemme välitä heistä? Kaikki edellä mainitut asiat vaikuttavat myös oppilaiden välisiin valtarakenteisiin sekä kiusaamisen syntyyn.

Vain ottamalla käyttöön kaikki olemassa oleva tieto-taito sekä olemalla luovia ja avoimia erilaisten mahdollisuuksien suhteen, voimme vaikuttaa asenteisiin. ”Meidän koulussamme ei ole kiusaamista” on asenne, jonka kautta kiusaamisen vastaista työtäkin lähdetään tekemään.  Ei ole koulua, missä ei olisi kiusaamista, mutta on kouluja missä kiusaamiseen puututaan jo ennaltaehkäisevästi jolloin se ei ehdi muuttua pitkäkestoiseksi. Samoin ajatus siitä, että kiusatussa on oltava jokin vika, kun häntä kiusataan, on asenne joka ei johda toimivaan tulokseen. Myös ajatus siitä, ettei koulupelkoon ole muita syitä kuin että kiusattu on heikko ja liian pelokas, on asenne, josta muodostuu se työtapa, jolla kiusattu kohdataan.

Kiusaaminen voi loppua, siihen on keinoja puuttua ja siitä voi toipua. Mutta asenne ratkaisee. Jos emme halua ymmärtää kiusaamista sinä ryhmäilmiönä, mitä se on, emme saa sitä loppumaan. Jos emme ymmärrä rooli- ja ryhmäpaineen merkitystä kiusaamisen syntymisessä, emme saa sitä loppumaan. Niin kauan kuin emme halua nähdä kiusaajan käytökseen puuttumisen tärkeyttä, kiusaaminen ei lopu. Eikä se lopu niin kauan kuin ajattelemme, että kiusaaminen on kiusatun oma vika. Kiusaamisilmiön ymmärtäminen on asian ydin: Kun ymmärrämme, miten tärkeää kannustava kohtaaminen ja jokaisen oppilaan vahvuuksia tukeva ryhmänohjaus on, voimme muuttaa myös asenteitamme kiusaamista kohtaan.

Tällä hetkellä jätämme kiusaajat heitteille joka kerta, kun annamme kiusaajan päästä kuin koira veräjästä hänen kiusattuaan toisia. Kiusaaminen on hätähuuto, lapsen tai nuoren tapa kertoa omasta pahoinvoinnistaan. On edesvastuutonta olla reagoimatta siihen ja antaa kiusaajan jatkaa väkivaltaista käyttäytymistään toisia kohtaan. Niin kauan kuin näin teemme, luomme kiusaamista hyväksyvän, epävarmuutta ja pelkoa täynnä olevan arkikulttuurin kouluihimme. Sen sijaan meidän tulisi luoda kaikkia tunteita hyväksyvä kulttuuri, kulttuuri jossa vaadimme kaikilta kunnioittavaa käytöstä toisia kohtaan sekä missä aikuisina otamme meille kuuluvan vastuun tosissamme. 

Raunamaija: Error error! (OLLAAN KAVEREITA!™)

Olin OLLAAN KAVEREITA!™-menetelmän tuokiossa aikamoisen hajamielinen ja vähän höpsöllä tuulellla. Mikä tietysti heijastuu heti lapsiin. Joka tapauksessa sanoin lapsille, kun kerran pilottivaiheemme viimeisiä kertoja mennään, että nyt ollaan harjoiteltu koko vuosi ja että tänään olen vähän kärsimätön, joten toivon, että osaatte nyt rauhoittua paikallenne ja kuunnella kun puhun. Yksi lapsista kysyi sitten, että mitä se kärsimättömyys tarkoittaa?

Mietin hetken ja vastasin, ettei silloin ole oikein pinnaa odottaa ja hermostuu helposti. Eräs lapsi totesi siihen, että: "Mun äiti hermostuu muhun niinku alle minuutissa!" Ajattelin tietysti syyllisenä itseäni ja sitä, että minuutti kuulostaa joskus TOOOOSI pitkältä ajalta itseeni verrattuna omaa jälkikasvuani ajatellen, lapsiparka. Tunsin syvää sympatiaa kyseisen lapsen äitiä kohtaan. Ajattelin nopeasti, että nyt on ns. tuhannen taalan paikka selvittää näille mahtaville lapsille meidän aikuisten usein sekavaa päätä ja maailmaa.

Kerroin vertauksen, jonka siinä sitten äkkiä kehitin. Vertaus oli suunnilleen seuraavanlainen:

Kysyin lapsilta: "Tiedättekö te, mikä on kauppalista?" Lapset vastasivat "JOO" tai nyökyttelivät. Jatkoin käsilläni näyttäen: "Okei. Tässä on sellanen aika tavallinen kauppalista." Näytin sellaista 8 cm pituista sormiväliä. "Ja joskus meidän aikuisten päässä on näiiiiin pitkä kauppalista asioita joita pitää hoitaa." Näytin noin metrin mittaista matkaa. "Ja aatelkaa, jos teidän täytyis mennä kauppaan hakeen ja hoitaan vaikka 500 tavaraa yhdellä kertaa sinne ostoskärryihin, niin se tuntuis kyllä aika raskaalta ja siihen hermostuis." Seuraa myöntäviä äännähdyksiä sekä nyökytyksiä.

"No, usein kun me aikuiset ollaan kärsimättämiä ja hermostutaan teihin lapsiin, niin se syy on siinä hirveen pitkässä kauppalistassa, joka on meidän päässä ja meillä on ne miljoona asiaa hoidettavina ja se väsyttää ja sitten hermostuttaa. Ettei me tahallaan sitä tehdä, mutta että joskus vaan väsyy. Että näin se voi olla sunkin äidillä."

Kyseinen lapsi nyökytti hartaasti päätään ja oli tyytyväisen näköinen. Ei ehkä paras mahdollinen älynväläys minulta, mutta jos siitä oli lapsille jotain vihjettä aikuisten käyttäytymisestä ja sen syistä, niin ok.

Lapset tietävät, että puhun aina omasta päästäni tietokoneen kovalevynä, joka on välillä niin täynnä, että pitäisi saada piuha, jolla sen voisi purkaa tietokoneeseen tai johonkin suurempaan kovalevyyn. Sen vuoksi otsikkona on Error Error! Usein päässäni nimittäin tuntuu vallitsevan Total Fatal Compact Error -tila!

No, sitä kyberkytköstä ja päähän työnnettäviä muistitikkuja odotellessa opettelen kärsivällisyyttä ja varsinkin sitä, että se on hyve!

- huokaus -

(Raunamaija)

Katri: Nuoren kiusatun kohtaaminen

Hei, olen Katri ja olen tehnyt töitä Valopilkuissa yli vuoden ajan pääsääntöisesti n. 15-30 vuotiaiden kiusattujen kanssa. Olen alkanut kehittämään Nuorten kiusattujen jälkihoito-opasta. Jälkihoito-oppaan pohjana toimii jo kirjoitettu kirja Opas kiusaamisen jälkihoitoon (Ps-Kustannus). Kirja antaa upeita esimerkkejä ja toiminta vinkkejä kiusattujen kohtaamiseen sekä kiusaamisen aiheuttamien traumojen sekä pelkojen läpi käymiseen. Nyt siis kehitän tämän kirjan pohjalta vain nuorille kohdistettua opasta. Oppaassa tulen huomioimaan ihmisen kehityskaudet (mm. esimurrosiän vaikutus kiusaamiskokemuksiin) sekä suurelta osin havainnointiin ja kokemuksiin perustuvia päätelmiä sekä menetelmiä kiusattua auttaessani. Tehdessämme töitä nuorten kiusattujen kanssa meidän tulee ymmärtää ja sisäistää, että nuoret ovat yleisesti meitä ”vanhuksia” kaksi askelta edellä. Kun puhumme nimenomaan marginaalisesta ryhmästä, eli kiusatuista, niin meidän tulee myös huomioida tämän ryhmän tunneäly-taidot.
Vuoden havainnointityön jälkeen olen huomioinut, että varsinkin kiusattuja tyttöjä yhdistää kolme ominaisuutta: tunneäly, oikeudenmukaisuus ja herkkyys.
Se mikä meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta on omien asenteidemme ja ajatusmalliemme vaikutus  toimintaamme nuorta kohdatessa. Auttaessamme kiusattua ajattelemme usein tämän olevan heikko, huono-osaisesta perheestä ja vähättelemme hänen kokemaa. Usein me aikuiset sanommekin kiusatulle, että: ”älä ole noin herkkä, älä välitä!” Tämä lause saa yleensä enemmän pahaa aikaiseksi, kuin olisi kannustava ja tukeva.
Kun kohtaamme kiusatun tulee meidän siis astua esille empaattisesti, ymmärtävästi ja mieluummin niin, että tämä kiusattu on älykkäämpi, kuin me aikuiset. Eikä hänen kokemaansa tule vähätellä. Kiusattu onkin usein herkkä havainnoimaan ympäristöään ja itseään enemmän, kuin ne joilla ei ole sosiaalisiin taitoihin tarvittavaa herkkyyttä. Hän on usein hyvä ihmistuntija, koska on oppinut tarkkailemaan ihmissuhteita ja niissä tapahtuvia asioita eri näkökulmista kuin se jota ei ole kiusattu.
Puhummekin usein, että kiusatulla on ihmissuhde-tuntosarvet pystyssä! Tämä ei ole heikkous, vaan tällaisilla tunnetaidoilla ja niiden tukemisella pystymme saamaan nuoresta esiin aikuisuuden sosiaalistentaitojen asiantuntijan jolta voimme oppia paljon!

Aurinkoisin terveisin: Katri Valopilkkuja, Nuorten kiusaamisen jälkihoito.

Raunamaija: Lapsen oikeudet - aikuisen vastuulla (OLLAAN KAVEREITA!™)

Mitä konkreettista minulle jäi käteen kouluajastani? YK, Unicef ja Lapsen oikeuksien julistus. YK:n merkitys vaihtelee, mutta itselleni se merkitsee edelleen rauhantyötä ja solidaarisuutta sekä lasten, naisten, vanhusten ja heikommassa asemassa olevien puolestapuhujaa. En tiedä olisivatko opettajani tyytyväisiä kuullessaan vuosikausien puurtamisensa tulosten olevan näin "laihoja", mutta toisaalta taas arvomaailmani on mielestäni kohdallaan. Kiitos erityisesti lukion historian ja yhteiskuntaopin sekä uskonnon opettajilleni, joista varsinkin uskonnon tunneilla käytiin hienoja arvokeskusteluja!

Sopimus lapsen oikeuksista. YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttiin yleissopimus lapsen oikeuksista. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen lakien ja toiminnan tulee olla sopimusta vastaavia. Se siis sitoo valtiota juridisesti.

Kyseisen sopimuksen takavaikuttajana on toiminut myös Lapsen oikeuksien julistus vuodelta 1959; se taas ei sitonut valtioita juridisesti. Lapsen oikeuksien julistus vavahdutti nuorta mieltäni, kun sen kävimme koulussa läpi. 1970-luvulla, jolloin elin lapsuuttani ja ala-asteikääni, ei paljon kiinnitetty huomiota kiusaamiseen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Lapset kasvoivat pitkälti keskenään omien lakiensa sanelemina. Siksi kun kuulin julistuksesta ja sen sisällöstä, olin hämmästynyt ja ymmälläni. Kuka puolustaa lasta kun kerran siitä on olemassa julistuskin? Miksi aikuiset ovat kaikkivaltiaita karjuvia punanaamoja? Esimerkiksi punk ei liikkeenä syntynyt tyhjästä, vaan sille oli olemassa jopa tarve.

Myös OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä nojaa ajatusmaailmansa julistukseen. Ei niinkään tietoisesti, vaan siellä taustalla, aivojeni mutkissa ja kaarteissa oleviin toiveisiin ja uskoon paremmasta tulevaisuudesta sekä periaatteeseen ARVOKKAASTA LAPSUUDESTA.

Miksi vanha viisaus "Lapsissa on tulevaisuus" on nykyään työnnetty päättäjien taholta taka-alalle? 1980-luvulla, kun olin teini - varma merkki keski-ikäisyydestä - edellä mainittu lause oli hyvinkin suosittu jos jonkin puolueen retoriikassa. Oikeasti: LAPSET OVAT TULEVAISUUS!

Hyvät poliitikot, millaisen vanhuuden haluatte itsellenne? Nykyään paras tapa saada joku ymmärtämään jotain, tuntuu olevan kysymyksen kohdistaminen henkilökohtaiseksi, koska oma etu tuntuu olevan etusijalla. Ei heikoimpien ja suojattomimpien, kuten lasten. Kun kerran säästötoimenne kohdistuvat lapsiin ja lapsiperheisiin, miten luulette, että näitä nykyisiä pieniämme kiinnostaisi huolehtia sitten teidän vanhuudestane, kun sen aika koittaa?

Yhteiskunta, joka kääntää selkänsä lapsille, ei ole sivistysvaltio. Onneksi Suomessa on valveutuneita ja aikaansa seuraavia ihmisiä, jotka välittävät. Ja pysyvät äänessä. Onneksi on monia järjestöjä ja Harjulan Setlementti ry:n kaltaisia toimijoita, jotka tekevät hartiavoimin töitä paremman huomisen puolesta.

Valopilkun katon alla toimiva OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä tekee töitä sen eteen, että päiväkotilasten olisi turvallista ja hyvä olla päivänsä hoidossa. Menetelmä ehkäisee niitä asioita, jotka lapsen kannalta ovat pelottavia; kiusaamista ja kaveritta jäämistä. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä on vasta alkumatkallaan ja sillä on mahdollisuuksia kehittyä aina vain paremmaksi. Toivomme sydämestämme, että sille se mahdollisuus suotaisiin.

Ei itsekkäistä syistä, vaan niistä konkreettista, joita olemme jo saavuttaneet: lasten ryhmien yhteishenki on parantanut, keskinäinen auttamisenhalu ja auttaminen ovat lisääntyneet, lasten solidaarisuus on lisääntynyt, tunnetaidot ovat kehittyneet, lapset ovat vapautuneet ja tietoisuus omasta itsestään on lisääntynyt. Edellä mainitut asiat ovat tulleet ilmi Lounaan ja Niemen päiväkotien henkilökuntien kanssa käymissäni keskusteluissa. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä siis toimii ja tehoaa.

Jos ja kun arvostat ja kunnioitat itseäsi, arvostat ja kunnioitat myös toista. Tämä on johtoajatus OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmässä, sen perusta. Vain siten voidaan kiusaamisen ruma rikkaruoho kitkeä kokonaan.

Mutta Lapsen oikeuksien julistukseen. Upea ja kaunis. Jalo ja hieno. Oma lapseni oli yllättynyt, että sellainen on olemassa ja eritysesti sen sisällöstä, kun käsittelin sitä hänen kanssaan hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla koulussa. Historia toistaa itseään?!

Julistetaan me aikuiset pientemme oikeuksia! Nehän ovat meidän vastuullamme. Vastuu, joka on painava, mutta jonka kantaa kuitenkin ihan mielellään. Onhan kyseessä omat rakkaat lapsemme, meillä ja muualla.

Raunamaija: Taide -kaikkien oikeus! (OLLAAN KAVEREITA!™)

Vastustan kaikkea taiteeseen, sen tekemiseen ja kokemiseen liitettävää ja liitttyvää elitismiä. Taide kuuluu kaikille, on kaikkien perusoikeus. Kuka ja mitkä tahot määrittävät mikä on  taidetta? Kenelle kuuluu se valta? Onko se annettu vai otettu? 

Luovuus ei ole nerojen ominaisuus. Luovuus on jokapäiväisiä valintoja vaikka sen jauhelihapaketin tai marinoitujen broilerinsuikaleiden välillä. Luovuutta on yhtä monenlaista kuin meitä ihmisiäkin. Ilman luovuutta ei ihminen olisi keksinyt käyttää tulta hyväkseen tai sitä kuuluisaa pyörää. Uteliaisuus ja luovuus kulkevat käsi kädessä taidetta tehdessämme. Uteliaisuus saa meidät kurkistamaan mitä löytyy tuon kadunkulman, tien mutkan, mäen toiselta puolen. Uteliaisuus saa meidät heittäytymään omiin maailmoihimme ja luomaan jotain, joka aukenee itselle ja kaikille muille sen havaitseville erilaisena. Juuri se on minulle ja minusta se taiteen juju, joka pitää sen elävänä ja kiinnostavana. Taide olemme me. Onko tämä kerettiläistä ajattelua, instituutioita kyseenalaistavaa? Jos on, niin hyvä!

Kerron käytännön esimerkin OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän tuokiosta:

Jean Sibeliuksen päivänä 8.12.2015 kerroin lapsille kansallissäveltäjästämme muutamia pääasioita, näytin kuvia netistä ja juttelimme hänestä. Päätin soittaa heille Sibeliuksen sävellyksistä "lempibiisini" lapsena, joka on Karelia-sarjan Intermezzo. Koska minulla ei ole sitä cd:llä, soitin sen Youtubesta älypuhelimeni kaiuttimesta. Kyseinen biisihän on menevä ja jammaava, joten eräs ryhmän pojista alkoi keikkua ja hytkyä paikallaan lattialla ja sanoi: "Tää on tosi hyvä!". Poika intoutui aina vain lisää. Hän sai muutkin liikkumaan ja lopuksi lapset nousivat ylös ja alkoivat laukata sikin sokin tilassa Intermezzon tahtiin. Tämä kaikki tapahtui täysin spontaanisti ilman johdatteluani. "Biisin" loputtua lapset istuivat takaisin lattialle ja kertoivat innokkaina tuntojaan, jotka olivat: "Tosi hyvä!" "Tosi kiva!" "Hauska!" "Iloinen!". Kiitin lapsia vuolaasti heidän antamastaan hienosta kokemuksesta ja jatkoimme sitten muina miehinä päivän aiheeseen. Sanoja "klassinen musiikki" ei mainittu missään vaiheessa.

Mitä tästä opimme? Koetaan ja annetaan tapahtua. Ei lokeroida, ei leimata. Ei mitään, ei ketään. Eletään! 

Raunamaija

Raunamaija: Mitä OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä on? (OLLAAN KAVEREITA!™)

OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä keskittyy lapsen itsetunnon myönteisen kehittymisen kautta kiusaamisen ennaltaehkäisyyn sitä sen kummemmin kuitenkaan korostamatta. Iloinen yhdessä puuhaaminen sekä oman itsen toimiminen ryhmässä omana yksilönään auttaa lasta luomaan myönteisiä kokemuksia itsestään ja muista. Siten itsen ja toisen kunnioittaminen syntyy kuin itsestään ilman sormella osoittelua tai varsinkaan ilman sormella heristelyä.

Taide ja luovuus, mielikuvituksen lennon ja lapsuuden vaaliminen ovat OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän peruskalliota. Myös motoristen taitojen kehittyminen luovan liikunnan ja erilaisten liikuntaleikkien kautta tapahtuu huomaamatta ja ohjaajan luottamuksen osoittamisen ja kannustuksen kautta.

Lapset saavat kokea omat tunteensa ja tulla sen hetkisessä vireystilassaan mukaan toimintaan ja jos ei halua tulla, on sekin ollut ok. Olemme menneet yhdessä läpi tunteiden tuiskun ja selvinneet siitä ihan kunnialla. Toivon, että kaikki tuokioihin osallistuneet lapset ovat kokeneet tulleensa nähdyiksi ja kuulluiksi omina itsenään. Toivon myös, että he ovat kokeneet tulleensa ymmärretyiksi, joskin täytyy todeta, että välillä on tehnyt tiukkaa, mutta kun olen yrittänyt heittää aikuisen ajattelun nurkkaan, olen päässyt ehkä hiukan jyvälle. Ja sitä parempi minulle, mitä tiukemmin olen joutunut ponnistelemaan. Ylimielisyyteen meillä aikuisilla lasten suhteen, eikä minkään muunkaan, ole todellakaan varaa. Oppia ikä kaikki, kuten mainio kansanviisautemme toteaa.

Muistellaan, mitä toivoimme, että olisimme itse lapsina aikuisilta saaneet ja annetaan me nyt se kaikki hyvä, nimenomaan henkinen, omille lapsillemme sekä haleja että huomiota!!

Raunamaija: OLLAAN KAVEREITA! ensimmäinen blogikirjoitus (OLLAAN KAVEREITA!™)

OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän pilottivaihe on edennyt huhtikuuun 2016 loppuun. Uskomaton, monia nousuja ja laskuja sisältänyt matkamme on ennättänyt sinivuokkojen orastavaan kukoistukseen. Miten jakaa kaikki nämä tunteet ja kokemukset?

Kiteytän sen lauseeseen: Kiitos kaikille!

Ilman teitä, hyvät Valopilkun Tina ja Saija; Harjulan Setlementti ry:n Ari, Riku ja Tuuli sekä muu henkilökunta; Lounaan ja Niemen päiväkotien ihana henkilökunta ja loistavat lapset, ei olisi OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmää eikä tätä matkaakaan! 

Ja mihin sitten päädymmekään lopulta? Uskon, että ainakin askelen verran kohti parempaa maailmaa vailla kiusaamista, sen rujoa ja rumaa olemusta, joka ei tahdo kenellekään mitään hyvää.

Kun olen nyt saanut työskennellä taas yli vuosikymmenen jälkeen 3-6-vuotiaiden lasten kanssa, huomaan jälleen kerran sen, kuinka pyhää lapsuus on, kuinka kallisarvoista ja varjeltavaa. Ja tässä olemme avainasemassa me aikuiset: meidän tehtävämme on suojella, varjella, rakastaa ja ohjata lapsiamme. Sekä myös luottaa lapsen intuitiiviseen kykyyn tuottaa vastauksia, jotka ns. yksinkertaisuudessaan loksauttavat auki minunkin leukani kerran toisensa jälkeen. Kuinka tervehdyttävää!

Me aikuiset sorrumme usein siihen, että olemme oikeassa. Ihan periaatteen takia. Kun sitten menee lapsen tasolle, ihan fyysisesti polvilleen tai lattialle istumaan, keskustelee lapsen kanssa silmätysten ja kuuntelee mitä lapsi puhuu, jollakin ihmeellisellä tavalla hänen näkökulmansa maailmaan ja varsinkin omiin asioihinsa, kokemuksiinsa ja tuntemuksiinsa on monesti enemmän järkeenkäypää kuin meidän aikuisten. Mitä me tunnumme kadottavan kasvaessamme aikuisiksi?

En tiedä, mutta sen tiedän, että tämän viime syksystä alkaneen yhteistyövuoden Harjulan Setlementti ry:n Lounaan ja Niemen päiväkotien kanssa olen saanut itselleni, näin itsekkäästi ajateltuna, jotain todella tärkeää; lapsuuttani aikuisen näkökulmasta. Ja vanha sanonta: Kun antaa nin saa, on osoittanut itsensä NIIIIIN paikkaansapitäväksi jälleen kerran. Annetaan ja saadaan, hymy ja hali päivässä vaikka näin aluksi!

Tina: Kiusaamisen jälkihoidon tärkeydestä

"Kaikkein tärkeintä oli tulla kuulluksi ja ymmärtää, että nyt voin itse vaikuttaa omaan tilanteeseeni."

Näin sanoi yksi Valopilkun jälkihoidon piirissä ollut nuori nainen jokin aika sitten. Hänen sanansa jäivät mieleen, koska niihin kiteytyy hyvin kiusaamisen jälkihoidon merkitys. Jälkihoito auttaa käsittelemään kiusaamiskokemukseen liittyviä tunteita, antaa tukea kiusaamisen jälkiseurausten purkamiseen sekä kannustaa tulevaisuuteen suuntautumisessa ja omien unelmien toteuttamisessa.

Kiusaamista kokeneelle ihmiselle yksi tärkeimmistä ja suurimmista asioista, mitä hän kokemuksensa jälkeen joutuu tekemään, on rakentaa oma identiteettinsä uudelleen. Kuka olen, jos en olekaan se "surkimus", "tyhmä" tai "mitätön", mitä olen vuositolkulla saanut kuulla olevani? Kuka olen, kun en ole se avuton ja aina sivuun jäävä hiljainen? Matka omaan itseen voi olla pitkä tai lyhyt, joku löytää todellisen itsensä helpommin ja toiselle itsen löytämiseen vievä tie on mutkikkaampi ja kuoppaisempi. Kuljettava tie suoristuu usein huomattavasti, kun saamme mahdollisuuden tukeen ja omien ikävien kokemusten läpikäymiseen asiaa ymmärtävän ihmisen kanssa.

Jokaiselle kiusaamista kokeneelle on mahdollista löytää itsestään vahvuuksia ja kohdata itsensä uudelleen jälkihoidon kautta. Kiusaamisen jälkihoito on tärkeää, koska se avaa ihmiselle mahdollisuuden jättää ikävät kokemukset taakseen ja suuntautua elämässään eteenpäin. Eteenpäin voi suuntautua vain, jos ei ole liian suurta taakkaa kannettavaan. Voimme pärjätä, vaikka kannamme taakkaa, mutta jotta todella selviydymme ja voimme elää täysipainoisesti, meidän on voitava jättää se kaikista painavin reppu sivuun. Meidän ei tarvitse jäädä uhriksi koko loppuelämäämme, vaan meillä kaikilla on oikeus nauttia elämästämme, tulla arvostetuiksi sellaisina kuin olemme ja olla kunnioitettu jäsen yhteisössämme!

Kiusaamiskokemus tulee ehkä aina olemaan osa identiteettiämme. Mutta sen ei tarvitse olla muuta kuin vain osa jo menneitä kokemuksiamme. Kun onnistumme purkamaan kokemuksen hyvällä tavalla, sen ei enää tarvitse vaikuttaa tulevaisuuteemme ratkaisevalla tavalla. Kiusaamisen jälkihoito kannattaa!