maanantai 21. kesäkuuta 2021

Jenna: Voimaa väreistä

Voimaa väreistä - terapeuttinen taidetoimintaryhmä kiusaamista kokeneille toteutui yhden viikon aikana kesäkuun alussa. Näin ryhmän ohjaaja, ryhmätaideterapiaa opiskeleva Jenna Luoto kuvaa ryhmää:

"Voimaa väreistä -ryhmä syntyi luovuuden herättelyn ajatuksesta. Oli ilo tarjota tämä kokonaisuus kesällä neljän päivän kokonaisuutena, jolloin pääsimme kokeilemaan ryhmän kanssa erilaisia luovuuteen tutustuttavia harjoituksia päivittäin. Ryhmäläiset olivat ilahduttavan avoimia kokeilemaan erilaisia kuva- ja sanataiteen harjoituksia ja katsomaan, mitä viikko heille toi mukanaan. Voimaa väreistä -ryhmässä tutustuttiin terapeuttiseen taidetoimintaan, jossa kuvalliset teokset toimivat vuorovaikutuksen keskiössä niin ryhmäläisten kuin ohjaajan välillä."

Perhonen lähtee lentoon

kauniina, turvassa,

tuntosarvet hereillä

herkkänä.





torstai 3. kesäkuuta 2021

Nina: ULKOPUOLISUUS KIUSAAMISEN TAUSTALLA

”Jos sais valita, niin mielummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes huomaa mua.” (HS 26.11.2018)

Tutkimusten (esim. Kirves&Stoor-Grenner 2010, Repo 2015) mukaan jo varhaiskasvatuksessa voidaan lapsiryhmää havainnoimalla nähdä, millainen asema tietyllä lapsella ryhmässä on. On lapsia, joilla on vahvat sosiaaliset taidot, jotka ovat suosittuja ja saavat helposti ystäviä. Osa heistä on synnynnäisiä johtajatyyppejä, joita muut lapset mielellään jäljittelevät ja joiden suosiosta käydään kisaa. Näistäkin lapsista osa voi lähteä kasvattamaan valtaansa mm. ohjailemalla leikin kulkua, määrittelemällä toisten roolit leikissä ja joskus jopa sen, kuka saa osallistua leikkiin ja kuka jätetään sen ulkopuolelle. Aikuisten napakalla ohjauksella vallanpitäjä saadaan yleensä takaisin ruotuun – muistettava on myös se, että lapset vasta harjoittelevat sosiaalisia taitoja ja millainen toiminta on sopivaa erilaisissa tilanteissa. Toki aikuisten sen salliessa ja ehkä jopa tällaista käytöstä vahvistamalla lapsi hyötyy toiminnastaan ja kaikella todennäköisyydellä myös jatkaa sitä. Valta juovuttaa ja saavutetuista eduista ei luovuta.

Jokaisessa lapsiryhmässä on kuitenkin myös lapsia, joille on vaikeaa mennä mukaan ryhmään ja liittyä leikkiin. Lapsi voi joutua tai vetäytyä ryhmän ulkopuolelle siksi, että on luonnostaan hiljainen, ujo tai herkkä. Tällainen lapsi on usein ns. huomiotta jätetty lapsi, joka ei varsinaisesti tule ryhmänsä torjumaksi eli he saattavat olla vertaisten hyväksymiä, vaikka heillä ei ole yhtään kaveria ja he jäävät usein yksin. Toinen ryhmän ulkopuolelle helposti jäävä lapsityyppi on sen sijaan edellisen vastakohta: impulsiivinen, reaktiivinen ja äänekäs lapsi, jonka toiminnan toiset lapset kokevat häiritsevänä, ennakoimattomana tai jopa pelottavana. Tällainen torjuttu lapsi tulee usein puutteellisten sosioemotionaalisten taitojensa vuoksi jätetyksi ulkopuolelle. Torjutuista lapsista ei pidetä eikä heitä hyväksytä.

Huomiotta jätetyt lapset eivät tutkimusten (Boivin, Hymel ja Hodges 2001, Laine & Neitola 2002) mukaan juuri tee aktiivisesti aloitteita tai kommunikoi muun ryhmän kanssa, vaikka haluaisivatkin siihen mukaan. He myös tiedostavat torjuttuja lapsia paremmin olevansa ulkopuolisia, jonka vuoksi heillä on alhaisempi itsearvostus ja he kokevat itsensä yksinäisemmiksi. Aggressiiviset torjutut lapset yrittävät päästä ryhmään väkisin, he keskeyttävät ja häiritsevät toisten toimintaa, eli päiväkoti-ikäisen sanoin: ”sotkevat leikit”. Tilannetta kuvaa hyvin esikouluikäisen pojan kommentti ”No jos ne sanoo, ettei saa tulla mukaan leikkiin, niin sitten mä aina kiusaan jokaista” (Laaksonen 2014).

Ulkopuolelle jättäminen ei vaadi sanoja tai tekoja, riittää kun toisen jättää huomiotta. Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila toteaa kirjassaan Kavereita nolla: Lasten ja nuorten yksinäisyys (2015), että ulkopuolisuuden tunne aiheuttaa kipua, jota ihmisaivot käsittelevät samalla tavalla kuin fyysistä kipua. Kipu saa meidät puolustautumaan: vaihtoehtoina ovat 1. hyökkääminen kivun aiheuttajaa vastaan 2. vetäytyminen tai 3. jähmettyminen. Vain osalla ulkopuolelle suljetuista on voimia ja kykyä lähteä taistelemaan tilannetta vastaan. Lapsi voi ensin pyrkiä mukaan ryhmään esim. ystävällisillä eleillä, yrittämällä avata keskustelua toisten kanssa tai kuljeskelemalla lapsiryhmän reunamilla. Elleivät nämä tuota tulosta, on vaihtoehtona tuoda itsensä pakostakin toisille näkyväksi aggressiivisen käytöksen avulla. Osa torjutuista lapsista ryhmäytyy keskenään, jolloin he eivät jää kokonaan vertaisryhmän ulkopuolelle, vaan saattavat saavuttaa aggressiivisella käytöksellään jopa pelonsekaista ihailua omassa ryhmässään.

Sekä huomiotta jätetyillä että torjutuilla lapsilla on riski ajautua negatiivisen vuorovaikutuksen kehään, jolloin lapselle syntyy heikko itsearvostus ja kielteinen käsitys sekä itsestään että muista. Hänellä ei ole mahdollisuuksia harjoittaa vuorovaikutustaitojaan eivätkä ne pääse sen vuoksi myöskään kehittymään. Lapsen on mahdotonta katkaista tällaista kehää omin avuin. Lapsi ei kaipaa kliseitä, kuten ”mene vain reippaasti mukaan” tai syyllistämistä ”ei kukaan halua olla sun kanssa, kun käyttäydyt noin”, vaan aitoa aikuisen apua ja tukea sosiaalisiin tilanteisiin ja hyvien vertaissuhteiden muodostamiseen jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Tuen tarve on selkeästi nähtävissä, mutta liian usein lapsi jätetään aikuistenkin taholta yksin, selviytymään niillä keinoilla, joita hänellä on. Seurauksia saamme lukea tasaisin väliajoin uutisista ja lehtien palstoilta ja usein kauhistelemme: Miksi kukaan ei puuttunut? Miten kukaan ei nähnyt mitään? Yksinäisyyden ennaltaehkäisy on myös kiusaamisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyä.

Lähteinä käytetty:

Boivin, M., Hymel, S., Hodges, E.V.E. (2001). Toward a process view of peer rejection and harassment

Junttila, N. 2015 Kavereita nolla – Lasten ja nuorten yksinäisyys.

Kirves, L. & Stoor-Grenner, M. 2010. Kiusaavatko pienetkin lapset?

Laaksonen, V. 2014. Lasten vertaissuhdetaidot ja kiusaaminen esikoulun vertaisryhmissä

Laine, K.& Neitola, M. 2002. Lasten syrjäytyminen päiväkodin vertaisryhmästä

Repo, L. 2015. Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy