Tina: Toteutuvatko lapsen oikeudet kiusaamistilanteissa?

Perusopetuslain 29§ mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi kouluissa on lain mukaan oltava suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, johon myös kiusaaminen lasketaan. Suunnitelmasta on käytävä ilmi suunnitelman toimeenpanokeinot sekä miten sitä noudatetaan, toteutetaan ja valvotaan.

Koulukiusaamisessa on kyse myös lapsen oikeuksista, esimerkiksi lapsen oikeudesta tulla arvostetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on sekä oikeudesta olla turvassa koulussa. Jokaisella lapsella on oikeus saada opiskella ja oppia ympäristössä, joka on hänelle turvallinen. Lapsen ei pitäisi tarvita kokea pelkoa ja stressiä siitä, että täyttää oppivelvollisuuttaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei kouluympäristö tai koulumatkalla tapahtuva koulukiusaaminen traumatisoi häntä, ja vaikuta hänen identiteettinsä kehittymiseen kielteisesti. Jokainen meistä tietää, ettei tämä toteudu jokaisen lapsen kohdalla. Kiusaamista kokevat lapset kohtaavat väkivaltaa eri muodoissaan – henkistä, sosiaalista, fyysistä ja seksuaalista. Joidenkin kohdalla tilanne on ohimenevä, toiset taas kokevat väkivaltaa jopa koko kouluaikansa. Lapsella, joka kiusaa toisia, on oikeus tulla huomatuksi ja saada sellaista tukea, jonka avulla oppii uusia, rakentavampia tapoja toimia ihmissuhteissaan.

Lapsen yrittäessä kertoa aikuisille tilanteestaan, he kohtaavat asiallisesti tilanteessa toimivien aikuisten lisäksi edelleen myös paljon vähättelyä, leimaamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Joskus me aikuiset odotamme lapselta mahdottomia vaatiessamme, että lapsen vain pitäisi mennä paikkaan, missä häntä päivittäin pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee miettineeksi, vaatisimmeko samaa vastaavassa tilanteessa olevalta aikuiselta. Vai onko niin, että kun kyseessä on lapsi, oletamme, että hänen on vain kestettävä ja kasvettava tilanteen mukana? Jos joutuisin itse joka aamu lähtemään töihin peläten, että minut kampataan, että minua haukutaan, tönitään, syrjitään, että tavaroitani rikotaan tai hävitetään tai ettei minulle puhuta, minulle käännetään selkä ja minut eristetään, niin tuskin jaksaisin sitä kovin kauan. Kun lapsi kohtaa samaa, tai vielä pahempaa kohtelua, saatamme sanoa hänelle että ”älä välitä” tai ”mene vain rohkeasti mukaan porukkaan”, aivan kuin asia olisi kovin yksinkertainen ja siltä seisomalta toteutettavissa. Ohitamme tällöin kiusaamisen ryhmäilmiöisyyden, ryhmän roolit, normit ja ryhmäpaineen, jotka kaikki ovat läsnä joka hetki ryhmätilanteissa päiväkodista kouluun ja aikuisuuteen asti. Porukasta eristetylle ei ole mahdollista yhtäkkiä vain osallistua johonkin, mistä hänet on eristetty. Se ei ole kiinni kiusatun tahdosta tai kyvystä mennä mukaan, vaan ryhmän päätöksestä jättää yksi ulkopuolelle.

Joka kerta kun vähättelemme lapsen kokemusta kouluväkivallasta tai ohitamme sen kokonaan, rikomme lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana yhteisön jäsenenä sekä lain määrittämää lapsen oikeutta saada olla turvassa opiskeluympäristössä. Jos vertaamme lakia työpaikkakiusaamiseen liittyvään lainsäädäntöön, niin työpaikoilla kiusaamiseen liittyen on lakiin määritelty aikaraja, jonka sisällä julki tulleeseen kiusaamiseen on puututtava. Koulukiusaamista ajatellen, on lapsia, joiden kiusaamiseen on vuosien varrella kyllä puututtu, mutta ilman että tilanne olisi juurikaan muuttunut. Takarajaa sille, että tilanteen on muututtava selkeästi kiusatulle turvallisemmaksi, ei ole, eikä muutoksen laatua ole millään lailla määritelty. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan sen, ettei lapsen oikeudet täyty. Yksi keino turvallisuuden lisäämiseksi voisi olla se, että lisätään lakiin pykälä kiusaamiseen puuttumisen aikataulusta sekä selkiytettäisiin puuttumistoimenpiteiden päämäärät. Olen tehnyt kiusaamisen vastaisista työtä tarpeeksi kauan, etten kuvittele, että laki itsessään tekisi kenestäkään autuasta, mutta jos lain voimalla saadaan käytäntöjä muuttumaan ja lapsen oikeuksia toteutettua paremmin, niin se on sen arvoista. Jokainen lapsi on arvokas sellaisena kuin on ja rakastettava sellaisenaan, meidän aikuisten vastuulla on osoittaa tämä jokaiselle kohtaamallemme lapselle on hän sitten omamme, naapurin tai meille täysin vieras.

Tina: Kiusaamistilanteissa usein läsnä vain uhreja

Tänään koulutielle astuu taas tuhansia ekaluokkalaisia, jotka innokkaina ja odottavaisina aloittavat koulutiensä. He tulevat kouluympäristöön harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, hakemaan hyväksyntää ja ystävyyssuhteita, rakentamaan omaa identiteettiään peilaamalla itseään saamaansa palautteeseen. He harjoittelevat, jotta voisivat kasvaa ja kehittyä ihmisinä. Lapsia tulee erilaisista kodeista ja perheistä. Joku lapsi tulee jo valmiiksi hyvällä itsetunnolla varustettuna ja uskolla siihen että pärjää, toisella on hankalammat lähtökohdat ja kotiolot ja on jo kokenut paljon ikäviä asioita, minkä takia hän on varovaisempi ja epävarmempi.

Monelle jo kokeneemmalle koululaiselle kesä on ollut välttämätön hengähdys- ja itsensä kokoamistauko. Moni yläkouluikäinen tulee kouluun jo tutuksi tulleen pelon kera. He miettivät, hyväksytäänkö heidät vai jatkuuko syrjiminen, haukkuminen, kiusaaminen – henkinen ja fyysinen väkivalta? Lapsiasiavaltuutettu toi käyttöömme ja ajatuksiimme termin ”kaverivastuu”, jonka käytännössä käyttöön ottaminen voisi mahdollistaa yksinäisten, syrjittyjen ja kiusattujen lasten ja nuorten arjen helpottumisen. Mitä jos jo ensimmäiselle luokalle tullessa olisi iskostettu päähän, että koulussa vallitsee sitten kaverivastuu, että pidämme yhtä ja olemme kaikki omalta osaltamme vastuussa siitä, millaista ilmapiiriä rakennamme? Pelkkä termi ei tietenkään muuta mitään, vaan se on saatava elämään ja kasvamaan vastuullisten aikuisten kautta. Mikä on kaverivastuuta, mistä minä silloin olen vastuussa ja miten haluan toteuttaa kaverivastuutani?

Lapset eivät synny kiusaajiksi tai pahoiksi, vaan heidät kasvatetaan itsekkäiksi, epäempaattisiksi ja toisia alistaviksi. Lasta, joka ei kunnioita toisia, ei ole kunnioitettu. Se, minkälaista mallia näytämme oman elämämme lapsille ja nuorille, vaikuttaa heidän käytökseensä. Miten ja minkälaisia arvoja ja normeja opetan lapselleni? Minkälaista toisen ihmisen kunnioittaminen omassa elämässäni on, sellaista toisen elävän kunnioittamista lapsenikin oppii. Kaverivastuu vaatii vastuullisia aikuisia ympärille, olemmeko niin vastuullisia, että voimme kasvattaa vastuullisia lapsia?

Jos entisiltä koulukiusaajilta kysyy, millaista heidän elämänsä oli siihen aikaan, kun he kiusasivat, he kertovat usein kuinka tuolloin omassa elämässä oli erinäisiä hankaluuksia. Oli pelkoa joutua jätetyksi tai ryhmässä ulkopuolelle, oli yksinäisyyden pelkoa ja arvottomuuden tunnetta koska vanhemmat olivat eronneet, oli riitaa kotona tai vanhemmilla oli taloudellisia ongelmia. Kiusaajaksi ryhtyvällä on ollut tarve luoda itselleen turvallinen ympäristö alistamalla toisia ja hakemalla valtaa. Ryhmäpaine on mahdollistanut kiusaamisen aikuisten huomaamatta. Jonkun kotona taas on ollut sairautta tai alkoholismia, tai vanhemmat joita ei vain ole jaksanut kiinnostaa lapsen vointi, kun omia ongelmia on niin paljon. Usein kiusaamistilanteissa on loppujen lopuksi läsnä vain uhreja, jos asiaa oikein lähdetään ruotimaan. Lapsi, jolta vaaditaan täydellisyyttä, voi purkaa pahaa oloaan kouluympäristössä toisiin. Lapsi jolla vanhempien mielestä pitää olla tiettyjä harrastuksia ja tietynlainen asema, voi sisimmiltään olla niin stressaantunut, että purkaa stressiään itseään heikompaan kiusaamalla. Lapsi, josta vanhemmat eivät välitä, saa näkyvyyttä ja mainetta kiusaamalla.

Kiusaamiseen on aina jokin kiusaajan tunne-elämässä oleva syy sen lisäksi että ryhmäpaine vaikuttaa lapsen ryhmässä saamaan rooliin. Tasapainoisella lapsella ei ole tarvetta kiusata ketään. Jos asiaa oikein kääntää, voisi sanoa, että kun me aikuisina olemme puuttumatta kiusaajan käytökseen tai hän pääsee kiusaamistilanteesta pikaisella anteeksipyynnöllä jota ei edes tarkoita, jätämme hänet heitteille. Toisen alistaminen sekä tarve syrjiä ja kiusata kertoo siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Siihen meidän aikuisten tulisi reagoida ja puuttua. Vaikka ymmärrämme kiusaajaa, se ei tarkoita, että hyväksymme hänen tekonsa. Ymmärtämällä hänen käytöstään voimme vaikuttaa siihen, jatkuuko kiusaaminen vai ei. Siksi yhtä tärkeää kuin kiusatun tukeminen, on kiusaajan tukeminen toisenlaiseen käytökseen. Kiusaaja ja kiusattu voivat muuttaa käytöstään vain, jos aikuisina olemme vastuullisia ja alamme vaikuttaa heidän rooliinsa ryhmässä, ryhmässä syntyvään ryhmäpaineeseen sekä kiusatun ja kiusaajan psyykkiseen hyvinvointiin.

Raunamaija: JOS LAPSILLA OLISI VALTA, MILLAINEN MAAILMA OLISI? (OLLAAN KAVEREITA!™)

Olen usein miettinyt, millaiselta maailma näyttää lapsen silmin. Ovatko omat lapsuuteni muistot todellisia, ovatko ne värittyneitä vaiko molempia? Tutkimuksethan kertovat, että muistomme ovat hyvin henkilökohtaisia ja saattavat olla samasta tilanteesta saman perheen sisälläkin kaukana toisistaan.

Oma muistikuvani aikuisten hallitsemasta maailmasta ei ollut erityisen turvallinen, ei ainakaan oman perheeni ulkopuolella. Oli kaikenlaisia vaaroja: namusetiä, ufoja, ydinsota, Idi Amin, Vietnamin sota, merikotkien kohtalo, luonnon saastuminen, karmeat hylkeenmetsästyspätkät telkkarissa - sain aikuisena nähdä dokumentissa, että ne olivat osa Brigitte Bardotin kampanjaa hylkeenpyyntiä vastaan; Musta aukko, salametsästäjät jotka tappoivat rakkaan Elsa-leijonan, sen vapaana syntyneen - niin siis muistan jne jne. Aika synkkää. Enkä ollut edes mitenkään vakava lapsi, pohdiskelija kylläkin.

Mutta oli jotain ihanaakin! Kaarle Kustaan ja Silvian häät, aah eläviä prinsessoja! Juhannuskirkon saamen puvut, Disneyland - ikuinen ja edelleen toteutumaton haave, mielenkiintoiset keskustelut joihin sai lapsena osallistua tai ainakin kuunnella, äitini iltasadut jotka olivat minulle kuin oma yksityinen teatteriesitys -rakastin niitä!; baletti, loputtomat villivarsakesät, missikisat, ABBA, Tretjak - mystinen maalivahti, cowboyt, vuorikiipeilijät, astronautit, tähtitiede jne jne.

Maailma oli kaiken kaikkiaan silloin mustavalkoinen kuten telkkarikin. Nyt sävyjä on loputtomasti ja ymmärrys venyvä käsite. Oliko silloin helpompaa? Ei. Vain erilaista.

Halusin joka tapauksessa ottaa otsikon aiheesta selvää, joten istutin neljä 8-13-vuotiasta lasta pöydän ääreen ja kysyin, millainen maailma olisi jos heillä olisi valta määrätä?

Tässä on lyhyesti keskustelun tulos:

- maailma olisi sellainen, ettei olisi mitään pahaa: sotia, nälänhätää, kiusaamista

- kaikki saisivat päättää kaikesta - äänioikeus olisi vauvasta vaariin

- maailma jaettaisiin kahtia: toinen puoli annettaisiin lapsille ja toinen aikuisille ja kummatkin saisivat tehdä mitä haluaisivat

- diktaattorit ovat "päin honkia"

- ydinaseet otettaisiin kokonaan pois

- ydinvoimat pois: tilalle uusiutuva energia

- säästetään luontoa ja satsataan kierrätykseen

- kaatopaikkajäte kokonaan pois

- sademetsiä ei kaadeta

- kaikilla olisi puhdasta juomavettä

- Trump ei presidentiksi!

- Putin pois vallasta!

- ei roskata

- sähköautot nykyisten tilalle

- eläimiä suojellaan vielä enemmän: ei salametsästystä

- karjatalous on OK: eläimille tulee kuitenkin järjestää nykyistä paremmat elinolot ja valvoa sitä

- ei slummeja

-  vaihtotalous rahatalouden tilalle

- kaikilla olisi kaikkea saman verran: ei olisi köyhyyttä

- ei valmisteta miljoonia maksavia luksusautoja

- eläimille äänioikeus: pitää  tutkia, miten tulkita eläimiä eli ymmärtää niitä

Ensimmäiseksi: W A U !!!!!  MITEN FIKSUJA LAPSIA!!!

Ei tarvitse ainakaan pelätä tulevaa sen kannalta etteivätkö nämä "nykynuoret" ajattelisi ja pohtisi asioita ja VÄLITTÄISI! Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki heille.

Toiseksi: A P U A !!!

Miten näyttääkin olevan niin, että moni asia, joka huolettaa tämän päivän lasta, tuntuu olevan hyvin samankaltainen kuin ne asiat, jotka huolettivat minua omassa lapsuudessani ja nuoruudessani 1970-80-luvuilla? MITEN IHMEESSÄ ON MAHDOLLISTA, ETTEMME ME OLE TÄMÄN PAREMPAAN KYENNEET?! Kyllä hävettää. Varsinkin ns. ahneen sukupolven puolesta millaiseen jamaan tämä maailma on saatettu. Ja tämän sotkunko me sitten ojennamme lapsillemme hymy huulillamme? EI.

Joka hetki on uusi. Joka hetki on uusi mahdollisuus. Uusi mahdollisuus muuttaa ajatteluaan. Uusi mahdollisuus kohdata itsensä ja toinen ystävällisyydellä ja välittämisellä. Uusi mahdollisuus suojata sitä kaikkein haurainta eli lasta ja lapsuutta. Suojella luontoa. Suojella ja varjella ihmisyyttä.

Ihmisellä on valtaa yli muiden. On meidän jokaisen vastuulla miten sitä valtaa käytetään. Viisauden saavuttaa vain elämällä. Viisas käyttää elämäänsä ja omia virheitään lähtökohtina paremmalle huomiselle. Viisas muuttaa käytöstään. Hölmö jatkaa samoilla urilla sinne viimeiseen lootaan asti. Muuta ajattelusi, muuta maailma.

Katri: Miltä kiusatusta tuntuu koulussa?

Kiusatun näkökulma:
Näin koulujen alkamisen aikoihin moni kiusattu jännittää kouluun menoa.
Miksi? Usealle koulukiusatulle koulu on ahdistava paikka täynnä pahoja muistoja, traumoja ja pelkotiloja. Muut koululaiset uhka ja opettajat eivät ymmärrä.

Pitkään henkisen tai fyysisen väkivallan kohteena olevan ihmisen ajatusmaailma on ns. manipuloitu uskomaan muiden puheita. Muiden valheellisia puheita kiusatun persoonasta tai jopa ulkonäöstä. Identiteetti (esim. sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen) on usein kiusaamisen kohteena myös.
Kiusattu alkaa usein itsekin uskomaan näihin puheisiin, olevansa viallinen tai vääränlainen. Tämä voikin tarkoittaa usein itsetunnon murentumista, pelkojen lisääntymistä, suurta luottamuspulaa, omien toimien tarkkailua, ylianalyyttistä ajattelua omista puheista, omiin ajatuksiin uppoamista, lintsaamista, mielialan ailahtelua, vatsakipuja, syömishäiriötä, oman peilikuvan tarkkailua…

Kiusattu ajattelee kaikkien vihaavan häntä ja tietävän hänen ”maineensa”, jopa tuntemattomien.
Kiusattu miettii usein sanoiko tai tekikö hän väärin.
Kiusattu pyytää usein anteeksi omaa olemassaoloaan.
Kiusattu tuntee itsensä usein häiriötekijäksi ja ns. kolmanneksi pyöräksi.
Kiusattu kokee muiden ystävällisyyden usein tekopyhäksi luottamuspulan takia.
Kiusattu voi kokea itsensä ulkopuoliseksi ryhmässä, sekä epäillä ryhmän puhuvan pahaa selän takana.
Kiusattu voi pelätä ikäisiään tai tiettyyn nuorisoryhmään kuuluvia ikätovereita.
Kiusatulle koulun ruokala on usein paikka jossa hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kiusatun sosiaalinen status tulee näkyväksi.
Kiusatun henki voi salpaantua ja ahdistus lisääntyä koulunkäytävillä. Jokin nurkka voi nostaa mieleen tilanteen jossa kiusattu ei koskaan olisi halunnut olla.
Kiusattu näprää hermostuksissaan hiuksiaan, kännykkää, sormia yms. sosiaalisissa tilanteissa. Hänen pulssinsa voi olla korkea ja kädet vapista.
Kiusattu voi myös olla se toinen ääripää, eli luokan stand-up koomikko. Jolle huumori ja itselleen nauraminen on suojautumiskeino.

Me emme siis voi ostaa tai pakottaa kiusattua luottamaan. Tällaisen Lapsen tai nuoren kokemusmaailma on erittäin vahva ja sisältää paljon tunteita, nämä kaikki tunteet ja ajatukset ovat todellisia!
Luottamus kasvaakin pikkuhiljalleen turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä jossa kiusatun itsetunto pääsee kohenemaan. Auttajan/Tukijan tulisikin tulla kiusatun elämään nöyrästi, aidosti ja ansaita luottamus tätä kautta. Näin pystymme kannustamaan ja kehittämään kiusattua sosiaalisiin tilanteisiin sekä terveiden ihmissuhteiden luomiseen.

Kiusattu ei siis missään nimessä ole heikko, vaan vahva astuessaan ja käydessään koulua!
Harvempi meistä aikuisista menisi takaisin omaan työpaikkaan kokemaan henkistä väkivaltaa, eli syrjintää, haukkumista, manipulointia, selän takana puhumista tai muuta kiusaamista. Me aikuiset pystymme helpommin valikoimaan omien voimavarojemme keralla mennäkö töihin vai ei…
Täten meidän aikuisten tuleekin muistaa, että myös lapsen voimat ovat rajalliset ja meidän tulee tukea sekä ymmärtää empaattisemmin kuinka paljon pelkoja ja tunteita koulussa oleminen voi herättää.

Koulurauhaa!

♥:lla Katri Valopilkkuja

Raunamaija: Error error! (OLLAAN KAVEREITA!™)

Olin OLLAAN KAVEREITA!™-menetelmän tuokiossa aikamoisen hajamielinen ja vähän höpsöllä tuulellla. Mikä tietysti heijastuu heti lapsiin. Joka tapauksessa sanoin lapsille, kun kerran pilottivaiheemme viimeisiä kertoja mennään, että nyt ollaan harjoiteltu koko vuosi ja että tänään olen vähän kärsimätön, joten toivon, että osaatte nyt rauhoittua paikallenne ja kuunnella kun puhun. Yksi lapsista kysyi sitten, että mitä se kärsimättömyys tarkoittaa?

Mietin hetken ja vastasin, ettei silloin ole oikein pinnaa odottaa ja hermostuu helposti. Eräs lapsi totesi siihen, että: "Mun äiti hermostuu muhun niinku alle minuutissa!" Ajattelin tietysti syyllisenä itseäni ja sitä, että minuutti kuulostaa joskus TOOOOSI pitkältä ajalta itseeni verrattuna omaa jälkikasvuani ajatellen, lapsiparka. Tunsin syvää sympatiaa kyseisen lapsen äitiä kohtaan. Ajattelin nopeasti, että nyt on ns. tuhannen taalan paikka selvittää näille mahtaville lapsille meidän aikuisten usein sekavaa päätä ja maailmaa.

Kerroin vertauksen, jonka siinä sitten äkkiä kehitin. Vertaus oli suunnilleen seuraavanlainen:

Kysyin lapsilta: "Tiedättekö te, mikä on kauppalista?" Lapset vastasivat "JOO" tai nyökyttelivät. Jatkoin käsilläni näyttäen: "Okei. Tässä on sellanen aika tavallinen kauppalista." Näytin sellaista 8 cm pituista sormiväliä. "Ja joskus meidän aikuisten päässä on näiiiiin pitkä kauppalista asioita joita pitää hoitaa." Näytin noin metrin mittaista matkaa. "Ja aatelkaa, jos teidän täytyis mennä kauppaan hakeen ja hoitaan vaikka 500 tavaraa yhdellä kertaa sinne ostoskärryihin, niin se tuntuis kyllä aika raskaalta ja siihen hermostuis." Seuraa myöntäviä äännähdyksiä sekä nyökytyksiä.

"No, usein kun me aikuiset ollaan kärsimättämiä ja hermostutaan teihin lapsiin, niin se syy on siinä hirveen pitkässä kauppalistassa, joka on meidän päässä ja meillä on ne miljoona asiaa hoidettavina ja se väsyttää ja sitten hermostuttaa. Ettei me tahallaan sitä tehdä, mutta että joskus vaan väsyy. Että näin se voi olla sunkin äidillä."

Kyseinen lapsi nyökytti hartaasti päätään ja oli tyytyväisen näköinen. Ei ehkä paras mahdollinen älynväläys minulta, mutta jos siitä oli lapsille jotain vihjettä aikuisten käyttäytymisestä ja sen syistä, niin ok.

Lapset tietävät, että puhun aina omasta päästäni tietokoneen kovalevynä, joka on välillä niin täynnä, että pitäisi saada piuha, jolla sen voisi purkaa tietokoneeseen tai johonkin suurempaan kovalevyyn. Sen vuoksi otsikkona on Error Error! Usein päässäni nimittäin tuntuu vallitsevan Total Fatal Compact Error -tila!

No, sitä kyberkytköstä ja päähän työnnettäviä muistitikkuja odotellessa opettelen kärsivällisyyttä ja varsinkin sitä, että se on hyve!

- huokaus -

(Raunamaija)

Raunamaija: Lapsen oikeudet - aikuisen vastuulla (OLLAAN KAVEREITA!™)

Mitä konkreettista minulle jäi käteen kouluajastani? YK, Unicef ja Lapsen oikeuksien julistus. YK:n merkitys vaihtelee, mutta itselleni se merkitsee edelleen rauhantyötä ja solidaarisuutta sekä lasten, naisten, vanhusten ja heikommassa asemassa olevien puolestapuhujaa. En tiedä olisivatko opettajani tyytyväisiä kuullessaan vuosikausien puurtamisensa tulosten olevan näin "laihoja", mutta toisaalta taas arvomaailmani on mielestäni kohdallaan. Kiitos erityisesti lukion historian ja yhteiskuntaopin sekä uskonnon opettajilleni, joista varsinkin uskonnon tunneilla käytiin hienoja arvokeskusteluja!

Sopimus lapsen oikeuksista. YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttiin yleissopimus lapsen oikeuksista. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen lakien ja toiminnan tulee olla sopimusta vastaavia. Se siis sitoo valtiota juridisesti.

Kyseisen sopimuksen takavaikuttajana on toiminut myös Lapsen oikeuksien julistus vuodelta 1959; se taas ei sitonut valtioita juridisesti. Lapsen oikeuksien julistus vavahdutti nuorta mieltäni, kun sen kävimme koulussa läpi. 1970-luvulla, jolloin elin lapsuuttani ja ala-asteikääni, ei paljon kiinnitetty huomiota kiusaamiseen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Lapset kasvoivat pitkälti keskenään omien lakiensa sanelemina. Siksi kun kuulin julistuksesta ja sen sisällöstä, olin hämmästynyt ja ymmälläni. Kuka puolustaa lasta kun kerran siitä on olemassa julistuskin? Miksi aikuiset ovat kaikkivaltiaita karjuvia punanaamoja? Esimerkiksi punk ei liikkeenä syntynyt tyhjästä, vaan sille oli olemassa jopa tarve.

Myös OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä nojaa ajatusmaailmansa julistukseen. Ei niinkään tietoisesti, vaan siellä taustalla, aivojeni mutkissa ja kaarteissa oleviin toiveisiin ja uskoon paremmasta tulevaisuudesta sekä periaatteeseen ARVOKKAASTA LAPSUUDESTA.

Miksi vanha viisaus "Lapsissa on tulevaisuus" on nykyään työnnetty päättäjien taholta taka-alalle? 1980-luvulla, kun olin teini - varma merkki keski-ikäisyydestä - edellä mainittu lause oli hyvinkin suosittu jos jonkin puolueen retoriikassa. Oikeasti: LAPSET OVAT TULEVAISUUS!

Hyvät poliitikot, millaisen vanhuuden haluatte itsellenne? Nykyään paras tapa saada joku ymmärtämään jotain, tuntuu olevan kysymyksen kohdistaminen henkilökohtaiseksi, koska oma etu tuntuu olevan etusijalla. Ei heikoimpien ja suojattomimpien, kuten lasten. Kun kerran säästötoimenne kohdistuvat lapsiin ja lapsiperheisiin, miten luulette, että näitä nykyisiä pieniämme kiinnostaisi huolehtia sitten teidän vanhuudestane, kun sen aika koittaa?

Yhteiskunta, joka kääntää selkänsä lapsille, ei ole sivistysvaltio. Onneksi Suomessa on valveutuneita ja aikaansa seuraavia ihmisiä, jotka välittävät. Ja pysyvät äänessä. Onneksi on monia järjestöjä ja Harjulan Setlementti ry:n kaltaisia toimijoita, jotka tekevät hartiavoimin töitä paremman huomisen puolesta.

Valopilkun katon alla toimiva OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä tekee töitä sen eteen, että päiväkotilasten olisi turvallista ja hyvä olla päivänsä hoidossa. Menetelmä ehkäisee niitä asioita, jotka lapsen kannalta ovat pelottavia; kiusaamista ja kaveritta jäämistä. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä on vasta alkumatkallaan ja sillä on mahdollisuuksia kehittyä aina vain paremmaksi. Toivomme sydämestämme, että sille se mahdollisuus suotaisiin.

Ei itsekkäistä syistä, vaan niistä konkreettista, joita olemme jo saavuttaneet: lasten ryhmien yhteishenki on parantanut, keskinäinen auttamisenhalu ja auttaminen ovat lisääntyneet, lasten solidaarisuus on lisääntynyt, tunnetaidot ovat kehittyneet, lapset ovat vapautuneet ja tietoisuus omasta itsestään on lisääntynyt. Edellä mainitut asiat ovat tulleet ilmi Lounaan ja Niemen päiväkotien henkilökuntien kanssa käymissäni keskusteluissa. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä siis toimii ja tehoaa.

Jos ja kun arvostat ja kunnioitat itseäsi, arvostat ja kunnioitat myös toista. Tämä on johtoajatus OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmässä, sen perusta. Vain siten voidaan kiusaamisen ruma rikkaruoho kitkeä kokonaan.

Mutta Lapsen oikeuksien julistukseen. Upea ja kaunis. Jalo ja hieno. Oma lapseni oli yllättynyt, että sellainen on olemassa ja eritysesti sen sisällöstä, kun käsittelin sitä hänen kanssaan hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla koulussa. Historia toistaa itseään?!

Julistetaan me aikuiset pientemme oikeuksia! Nehän ovat meidän vastuullamme. Vastuu, joka on painava, mutta jonka kantaa kuitenkin ihan mielellään. Onhan kyseessä omat rakkaat lapsemme, meillä ja muualla.