Raunamaija: Error error! (OLLAAN KAVEREITA!™)

Olin OLLAAN KAVEREITA!™-menetelmän tuokiossa aikamoisen hajamielinen ja vähän höpsöllä tuulellla. Mikä tietysti heijastuu heti lapsiin. Joka tapauksessa sanoin lapsille, kun kerran pilottivaiheemme viimeisiä kertoja mennään, että nyt ollaan harjoiteltu koko vuosi ja että tänään olen vähän kärsimätön, joten toivon, että osaatte nyt rauhoittua paikallenne ja kuunnella kun puhun. Yksi lapsista kysyi sitten, että mitä se kärsimättömyys tarkoittaa?

Mietin hetken ja vastasin, ettei silloin ole oikein pinnaa odottaa ja hermostuu helposti. Eräs lapsi totesi siihen, että: "Mun äiti hermostuu muhun niinku alle minuutissa!" Ajattelin tietysti syyllisenä itseäni ja sitä, että minuutti kuulostaa joskus TOOOOSI pitkältä ajalta itseeni verrattuna omaa jälkikasvuani ajatellen, lapsiparka. Tunsin syvää sympatiaa kyseisen lapsen äitiä kohtaan. Ajattelin nopeasti, että nyt on ns. tuhannen taalan paikka selvittää näille mahtaville lapsille meidän aikuisten usein sekavaa päätä ja maailmaa.

Kerroin vertauksen, jonka siinä sitten äkkiä kehitin. Vertaus oli suunnilleen seuraavanlainen:

Kysyin lapsilta: "Tiedättekö te, mikä on kauppalista?" Lapset vastasivat "JOO" tai nyökyttelivät. Jatkoin käsilläni näyttäen: "Okei. Tässä on sellanen aika tavallinen kauppalista." Näytin sellaista 8 cm pituista sormiväliä. "Ja joskus meidän aikuisten päässä on näiiiiin pitkä kauppalista asioita joita pitää hoitaa." Näytin noin metrin mittaista matkaa. "Ja aatelkaa, jos teidän täytyis mennä kauppaan hakeen ja hoitaan vaikka 500 tavaraa yhdellä kertaa sinne ostoskärryihin, niin se tuntuis kyllä aika raskaalta ja siihen hermostuis." Seuraa myöntäviä äännähdyksiä sekä nyökytyksiä.

"No, usein kun me aikuiset ollaan kärsimättämiä ja hermostutaan teihin lapsiin, niin se syy on siinä hirveen pitkässä kauppalistassa, joka on meidän päässä ja meillä on ne miljoona asiaa hoidettavina ja se väsyttää ja sitten hermostuttaa. Ettei me tahallaan sitä tehdä, mutta että joskus vaan väsyy. Että näin se voi olla sunkin äidillä."

Kyseinen lapsi nyökytti hartaasti päätään ja oli tyytyväisen näköinen. Ei ehkä paras mahdollinen älynväläys minulta, mutta jos siitä oli lapsille jotain vihjettä aikuisten käyttäytymisestä ja sen syistä, niin ok.

Lapset tietävät, että puhun aina omasta päästäni tietokoneen kovalevynä, joka on välillä niin täynnä, että pitäisi saada piuha, jolla sen voisi purkaa tietokoneeseen tai johonkin suurempaan kovalevyyn. Sen vuoksi otsikkona on Error Error! Usein päässäni nimittäin tuntuu vallitsevan Total Fatal Compact Error -tila!

No, sitä kyberkytköstä ja päähän työnnettäviä muistitikkuja odotellessa opettelen kärsivällisyyttä ja varsinkin sitä, että se on hyve!

- huokaus -

(Raunamaija)

Katri: Nuoren kiusatun kohtaaminen

Hei, olen Katri ja olen tehnyt töitä Valopilkuissa yli vuoden ajan pääsääntöisesti n. 15-30 vuotiaiden kiusattujen kanssa. Olen alkanut kehittämään Nuorten kiusattujen jälkihoito-opasta. Jälkihoito-oppaan pohjana toimii jo kirjoitettu kirja Opas kiusaamisen jälkihoitoon (Ps-Kustannus). Kirja antaa upeita esimerkkejä ja toiminta vinkkejä kiusattujen kohtaamiseen sekä kiusaamisen aiheuttamien traumojen sekä pelkojen läpi käymiseen. Nyt siis kehitän tämän kirjan pohjalta vain nuorille kohdistettua opasta. Oppaassa tulen huomioimaan ihmisen kehityskaudet (mm. esimurrosiän vaikutus kiusaamiskokemuksiin) sekä suurelta osin havainnointiin ja kokemuksiin perustuvia päätelmiä sekä menetelmiä kiusattua auttaessani. Tehdessämme töitä nuorten kiusattujen kanssa meidän tulee ymmärtää ja sisäistää, että nuoret ovat yleisesti meitä ”vanhuksia” kaksi askelta edellä. Kun puhumme nimenomaan marginaalisesta ryhmästä, eli kiusatuista, niin meidän tulee myös huomioida tämän ryhmän tunneäly-taidot.
Vuoden havainnointityön jälkeen olen huomioinut, että varsinkin kiusattuja tyttöjä yhdistää kolme ominaisuutta: tunneäly, oikeudenmukaisuus ja herkkyys.
Se mikä meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta on omien asenteidemme ja ajatusmalliemme vaikutus  toimintaamme nuorta kohdatessa. Auttaessamme kiusattua ajattelemme usein tämän olevan heikko, huono-osaisesta perheestä ja vähättelemme hänen kokemaa. Usein me aikuiset sanommekin kiusatulle, että: ”älä ole noin herkkä, älä välitä!” Tämä lause saa yleensä enemmän pahaa aikaiseksi, kuin olisi kannustava ja tukeva.
Kun kohtaamme kiusatun tulee meidän siis astua esille empaattisesti, ymmärtävästi ja mieluummin niin, että tämä kiusattu on älykkäämpi, kuin me aikuiset. Eikä hänen kokemaansa tule vähätellä. Kiusattu onkin usein herkkä havainnoimaan ympäristöään ja itseään enemmän, kuin ne joilla ei ole sosiaalisiin taitoihin tarvittavaa herkkyyttä. Hän on usein hyvä ihmistuntija, koska on oppinut tarkkailemaan ihmissuhteita ja niissä tapahtuvia asioita eri näkökulmista kuin se jota ei ole kiusattu.
Puhummekin usein, että kiusatulla on ihmissuhde-tuntosarvet pystyssä! Tämä ei ole heikkous, vaan tällaisilla tunnetaidoilla ja niiden tukemisella pystymme saamaan nuoresta esiin aikuisuuden sosiaalistentaitojen asiantuntijan jolta voimme oppia paljon!

Aurinkoisin terveisin: Katri Valopilkkuja, Nuorten kiusaamisen jälkihoito.

Raunamaija: Lapsen oikeudet - aikuisen vastuulla (OLLAAN KAVEREITA!™)

Mitä konkreettista minulle jäi käteen kouluajastani? YK, Unicef ja Lapsen oikeuksien julistus. YK:n merkitys vaihtelee, mutta itselleni se merkitsee edelleen rauhantyötä ja solidaarisuutta sekä lasten, naisten, vanhusten ja heikommassa asemassa olevien puolestapuhujaa. En tiedä olisivatko opettajani tyytyväisiä kuullessaan vuosikausien puurtamisensa tulosten olevan näin "laihoja", mutta toisaalta taas arvomaailmani on mielestäni kohdallaan. Kiitos erityisesti lukion historian ja yhteiskuntaopin sekä uskonnon opettajilleni, joista varsinkin uskonnon tunneilla käytiin hienoja arvokeskusteluja!

Sopimus lapsen oikeuksista. YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttiin yleissopimus lapsen oikeuksista. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen lakien ja toiminnan tulee olla sopimusta vastaavia. Se siis sitoo valtiota juridisesti.

Kyseisen sopimuksen takavaikuttajana on toiminut myös Lapsen oikeuksien julistus vuodelta 1959; se taas ei sitonut valtioita juridisesti. Lapsen oikeuksien julistus vavahdutti nuorta mieltäni, kun sen kävimme koulussa läpi. 1970-luvulla, jolloin elin lapsuuttani ja ala-asteikääni, ei paljon kiinnitetty huomiota kiusaamiseen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Lapset kasvoivat pitkälti keskenään omien lakiensa sanelemina. Siksi kun kuulin julistuksesta ja sen sisällöstä, olin hämmästynyt ja ymmälläni. Kuka puolustaa lasta kun kerran siitä on olemassa julistuskin? Miksi aikuiset ovat kaikkivaltiaita karjuvia punanaamoja? Esimerkiksi punk ei liikkeenä syntynyt tyhjästä, vaan sille oli olemassa jopa tarve.

Myös OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä nojaa ajatusmaailmansa julistukseen. Ei niinkään tietoisesti, vaan siellä taustalla, aivojeni mutkissa ja kaarteissa oleviin toiveisiin ja uskoon paremmasta tulevaisuudesta sekä periaatteeseen ARVOKKAASTA LAPSUUDESTA.

Miksi vanha viisaus "Lapsissa on tulevaisuus" on nykyään työnnetty päättäjien taholta taka-alalle? 1980-luvulla, kun olin teini - varma merkki keski-ikäisyydestä - edellä mainittu lause oli hyvinkin suosittu jos jonkin puolueen retoriikassa. Oikeasti: LAPSET OVAT TULEVAISUUS!

Hyvät poliitikot, millaisen vanhuuden haluatte itsellenne? Nykyään paras tapa saada joku ymmärtämään jotain, tuntuu olevan kysymyksen kohdistaminen henkilökohtaiseksi, koska oma etu tuntuu olevan etusijalla. Ei heikoimpien ja suojattomimpien, kuten lasten. Kun kerran säästötoimenne kohdistuvat lapsiin ja lapsiperheisiin, miten luulette, että näitä nykyisiä pieniämme kiinnostaisi huolehtia sitten teidän vanhuudestane, kun sen aika koittaa?

Yhteiskunta, joka kääntää selkänsä lapsille, ei ole sivistysvaltio. Onneksi Suomessa on valveutuneita ja aikaansa seuraavia ihmisiä, jotka välittävät. Ja pysyvät äänessä. Onneksi on monia järjestöjä ja Harjulan Setlementti ry:n kaltaisia toimijoita, jotka tekevät hartiavoimin töitä paremman huomisen puolesta.

Valopilkun katon alla toimiva OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä tekee töitä sen eteen, että päiväkotilasten olisi turvallista ja hyvä olla päivänsä hoidossa. Menetelmä ehkäisee niitä asioita, jotka lapsen kannalta ovat pelottavia; kiusaamista ja kaveritta jäämistä. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä on vasta alkumatkallaan ja sillä on mahdollisuuksia kehittyä aina vain paremmaksi. Toivomme sydämestämme, että sille se mahdollisuus suotaisiin.

Ei itsekkäistä syistä, vaan niistä konkreettista, joita olemme jo saavuttaneet: lasten ryhmien yhteishenki on parantanut, keskinäinen auttamisenhalu ja auttaminen ovat lisääntyneet, lasten solidaarisuus on lisääntynyt, tunnetaidot ovat kehittyneet, lapset ovat vapautuneet ja tietoisuus omasta itsestään on lisääntynyt. Edellä mainitut asiat ovat tulleet ilmi Lounaan ja Niemen päiväkotien henkilökuntien kanssa käymissäni keskusteluissa. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä siis toimii ja tehoaa.

Jos ja kun arvostat ja kunnioitat itseäsi, arvostat ja kunnioitat myös toista. Tämä on johtoajatus OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmässä, sen perusta. Vain siten voidaan kiusaamisen ruma rikkaruoho kitkeä kokonaan.

Mutta Lapsen oikeuksien julistukseen. Upea ja kaunis. Jalo ja hieno. Oma lapseni oli yllättynyt, että sellainen on olemassa ja eritysesti sen sisällöstä, kun käsittelin sitä hänen kanssaan hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla koulussa. Historia toistaa itseään?!

Julistetaan me aikuiset pientemme oikeuksia! Nehän ovat meidän vastuullamme. Vastuu, joka on painava, mutta jonka kantaa kuitenkin ihan mielellään. Onhan kyseessä omat rakkaat lapsemme, meillä ja muualla.

Raunamaija: Taide -kaikkien oikeus! (OLLAAN KAVEREITA!™)

Vastustan kaikkea taiteeseen, sen tekemiseen ja kokemiseen liitettävää ja liitttyvää elitismiä. Taide kuuluu kaikille, on kaikkien perusoikeus. Kuka ja mitkä tahot määrittävät mikä on  taidetta? Kenelle kuuluu se valta? Onko se annettu vai otettu? 

Luovuus ei ole nerojen ominaisuus. Luovuus on jokapäiväisiä valintoja vaikka sen jauhelihapaketin tai marinoitujen broilerinsuikaleiden välillä. Luovuutta on yhtä monenlaista kuin meitä ihmisiäkin. Ilman luovuutta ei ihminen olisi keksinyt käyttää tulta hyväkseen tai sitä kuuluisaa pyörää. Uteliaisuus ja luovuus kulkevat käsi kädessä taidetta tehdessämme. Uteliaisuus saa meidät kurkistamaan mitä löytyy tuon kadunkulman, tien mutkan, mäen toiselta puolen. Uteliaisuus saa meidät heittäytymään omiin maailmoihimme ja luomaan jotain, joka aukenee itselle ja kaikille muille sen havaitseville erilaisena. Juuri se on minulle ja minusta se taiteen juju, joka pitää sen elävänä ja kiinnostavana. Taide olemme me. Onko tämä kerettiläistä ajattelua, instituutioita kyseenalaistavaa? Jos on, niin hyvä!

Kerron käytännön esimerkin OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän tuokiosta:

Jean Sibeliuksen päivänä 8.12.2015 kerroin lapsille kansallissäveltäjästämme muutamia pääasioita, näytin kuvia netistä ja juttelimme hänestä. Päätin soittaa heille Sibeliuksen sävellyksistä "lempibiisini" lapsena, joka on Karelia-sarjan Intermezzo. Koska minulla ei ole sitä cd:llä, soitin sen Youtubesta älypuhelimeni kaiuttimesta. Kyseinen biisihän on menevä ja jammaava, joten eräs ryhmän pojista alkoi keikkua ja hytkyä paikallaan lattialla ja sanoi: "Tää on tosi hyvä!". Poika intoutui aina vain lisää. Hän sai muutkin liikkumaan ja lopuksi lapset nousivat ylös ja alkoivat laukata sikin sokin tilassa Intermezzon tahtiin. Tämä kaikki tapahtui täysin spontaanisti ilman johdatteluani. "Biisin" loputtua lapset istuivat takaisin lattialle ja kertoivat innokkaina tuntojaan, jotka olivat: "Tosi hyvä!" "Tosi kiva!" "Hauska!" "Iloinen!". Kiitin lapsia vuolaasti heidän antamastaan hienosta kokemuksesta ja jatkoimme sitten muina miehinä päivän aiheeseen. Sanoja "klassinen musiikki" ei mainittu missään vaiheessa.

Mitä tästä opimme? Koetaan ja annetaan tapahtua. Ei lokeroida, ei leimata. Ei mitään, ei ketään. Eletään! 

Raunamaija