Anna: Kuka turvaa suojatien jälkeen?

Hiljattain käynnistynyt syyslukukausi on tuonut korviin useita kiusaamistapauksia esikouluikäisten sekä ekaluokkalaisten ikäryhmistä. Se vetää väkisinkin hiljaiseksi, turhauttaa, ärsyttää ja nostaa suuren huolen. Miten voi olla mahdollista, että vuosi toisensa jälkeen tilanne on sama - toisinaan jopa pahempi? 

Kesälomien jälkeen vanhemmat päästävät sydän syrjällään lapsensa autojen sekaan koulutielle, jonka suojateiden lähettyvillä poliisit sekä vapaaehtoiset valvovat turvallista ylitystä. Autot ovat vaarallisia eikä koulutiensä aloittavien pienten ihmisten tarkkaavaisuus vielä riitä turvalliseen tien ylitykseen. Tämä somessakin isosti näkyvyyttä saava kampanja on eritoten muistutus meille autoilijoille - TARKKANA, pienet ovat taas liikkeellä ja tehoaa useimpiin autoilijoihin, sillä kukaan ei halua ottaa vastuulleen ja loppuelämänsä taakaksi toisen elämän tuhoutumista oman auton konepellille.

Tänään haluan kysyä missä on se henkinen suojatie, jota valvotaan tuon tien ylityksen jälkeen? 

Päivästä toiseen kiusattujen lasten vanhemmat joutuvat laittamaan lapsensa ympäristöön, jossa hän ei ole turvassa.

Kiusaaminen pahimillaan tuhoaa kiusaamista kokevan elämän. Joka tapauksessa hän kantaa lopun elämäänsä kiusaamisen jättämiä arpia mukanaan. Häpeää, syyllisyyttä, arvottomuuden kokemuksia, sosiaalisia pelkoja, jotka hänen on opittava voittamaan ja joiden kanssa hänen on opittava elämään. 

Kiusatuksi tuleminen voi johtaa itsetuhoisuuteen ja kiusattu haluaisikin mieluummin kuolla auton keulaan, kuin elää enää seuraavaa koulupäivää. Kuka haluaa ottaa vastuulleen tämän elämän tuhoutumisen? Kuka haluaa ottaa vastuulleen sen, että oma lapsi kiusaamalla tuhoaa toisen lapsen elämän? Kenen vanhemmuus kestää sen, että oma lapsi päivästä toiseen aiheuttaa toiselle pelkoa? Millaisessa koulussa kukaan ei nähnyt mitään?

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun pieni koululainen tulee pahoinpidellyksi ikätovereiden tai hieman vanhempien koululaisten toimesta. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kiusaamista kokeva lapsi saa negatiivista palautetta puolustettuaan itseään kun on ensin kestänyt kiusaamista, jota kukaan ei ole huomannut. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kukaan ei ole nähnyt mitään.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun lapsilla on niin paha olla, että he purkavat sen vallankäyttönä toisiin lapsiin. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat sanomme, ettei minun lapseni ainakaan kiusaa.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat kuvittelemme, ettei minun lapseni ainakaan joudu kiusatuksi.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun aikuiset ihmiset sulkevat silmänsä lasten turvattomalta koulutieltä. 

Jo pelkästään perusopetuksessa olevia lapsia vuonna 2019 oli hieman päälle 564 000 ja kouluterveyskykselyn 2019 mukaan heistä n. joka 20. kokee viikoittain kiusaamista. On siis myös kiistatonta, että meillä on edelleen kymmeniätuhansia lapsia, joita henkisesti ja fyysisesti pahoinpidellään koulupäivien aikana. 

Apua tarvitsee niin kiusattu kuin kiusaaja sekä molempien perheet, sillä lapset eivät opi kiusaamaan itsekseen eivätkä lapset lopeta kiusaamista ilman puuttumista, jota vaikeuttaa myös koulujen jatkuvasti tiukentuvat resurssit. 

Aina tulisi muistaa, että kyseessä on elämä.

"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa."

Tina: Kiusaamistilanteissa usein läsnä vain uhreja

Tänään koulutielle astuu taas tuhansia ekaluokkalaisia, jotka innokkaina ja odottavaisina aloittavat koulutiensä. He tulevat kouluympäristöön harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, hakemaan hyväksyntää ja ystävyyssuhteita, rakentamaan omaa identiteettiään peilaamalla itseään saamaansa palautteeseen. He harjoittelevat, jotta voisivat kasvaa ja kehittyä ihmisinä. Lapsia tulee erilaisista kodeista ja perheistä. Joku lapsi tulee jo valmiiksi hyvällä itsetunnolla varustettuna ja uskolla siihen että pärjää, toisella on hankalammat lähtökohdat ja kotiolot ja on jo kokenut paljon ikäviä asioita, minkä takia hän on varovaisempi ja epävarmempi.

Monelle jo kokeneemmalle koululaiselle kesä on ollut välttämätön hengähdys- ja itsensä kokoamistauko. Moni yläkouluikäinen tulee kouluun jo tutuksi tulleen pelon kera. He miettivät, hyväksytäänkö heidät vai jatkuuko syrjiminen, haukkuminen, kiusaaminen – henkinen ja fyysinen väkivalta? Lapsiasiavaltuutettu toi käyttöömme ja ajatuksiimme termin ”kaverivastuu”, jonka käytännössä käyttöön ottaminen voisi mahdollistaa yksinäisten, syrjittyjen ja kiusattujen lasten ja nuorten arjen helpottumisen. Mitä jos jo ensimmäiselle luokalle tullessa olisi iskostettu päähän, että koulussa vallitsee sitten kaverivastuu, että pidämme yhtä ja olemme kaikki omalta osaltamme vastuussa siitä, millaista ilmapiiriä rakennamme? Pelkkä termi ei tietenkään muuta mitään, vaan se on saatava elämään ja kasvamaan vastuullisten aikuisten kautta. Mikä on kaverivastuuta, mistä minä silloin olen vastuussa ja miten haluan toteuttaa kaverivastuutani?

Lapset eivät synny kiusaajiksi tai pahoiksi, vaan heidät kasvatetaan itsekkäiksi, epäempaattisiksi ja toisia alistaviksi. Lasta, joka ei kunnioita toisia, ei ole kunnioitettu. Se, minkälaista mallia näytämme oman elämämme lapsille ja nuorille, vaikuttaa heidän käytökseensä. Miten ja minkälaisia arvoja ja normeja opetan lapselleni? Minkälaista toisen ihmisen kunnioittaminen omassa elämässäni on, sellaista toisen elävän kunnioittamista lapsenikin oppii. Kaverivastuu vaatii vastuullisia aikuisia ympärille, olemmeko niin vastuullisia, että voimme kasvattaa vastuullisia lapsia?

Jos entisiltä koulukiusaajilta kysyy, millaista heidän elämänsä oli siihen aikaan, kun he kiusasivat, he kertovat usein kuinka tuolloin omassa elämässä oli erinäisiä hankaluuksia. Oli pelkoa joutua jätetyksi tai ryhmässä ulkopuolelle, oli yksinäisyyden pelkoa ja arvottomuuden tunnetta koska vanhemmat olivat eronneet, oli riitaa kotona tai vanhemmilla oli taloudellisia ongelmia. Kiusaajaksi ryhtyvällä on ollut tarve luoda itselleen turvallinen ympäristö alistamalla toisia ja hakemalla valtaa. Ryhmäpaine on mahdollistanut kiusaamisen aikuisten huomaamatta. Jonkun kotona taas on ollut sairautta tai alkoholismia, tai vanhemmat joita ei vain ole jaksanut kiinnostaa lapsen vointi, kun omia ongelmia on niin paljon. Usein kiusaamistilanteissa on loppujen lopuksi läsnä vain uhreja, jos asiaa oikein lähdetään ruotimaan. Lapsi, jolta vaaditaan täydellisyyttä, voi purkaa pahaa oloaan kouluympäristössä toisiin. Lapsi jolla vanhempien mielestä pitää olla tiettyjä harrastuksia ja tietynlainen asema, voi sisimmiltään olla niin stressaantunut, että purkaa stressiään itseään heikompaan kiusaamalla. Lapsi, josta vanhemmat eivät välitä, saa näkyvyyttä ja mainetta kiusaamalla.

Kiusaamiseen on aina jokin kiusaajan tunne-elämässä oleva syy sen lisäksi että ryhmäpaine vaikuttaa lapsen ryhmässä saamaan rooliin. Tasapainoisella lapsella ei ole tarvetta kiusata ketään. Jos asiaa oikein kääntää, voisi sanoa, että kun me aikuisina olemme puuttumatta kiusaajan käytökseen tai hän pääsee kiusaamistilanteesta pikaisella anteeksipyynnöllä jota ei edes tarkoita, jätämme hänet heitteille. Toisen alistaminen sekä tarve syrjiä ja kiusata kertoo siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Siihen meidän aikuisten tulisi reagoida ja puuttua. Vaikka ymmärrämme kiusaajaa, se ei tarkoita, että hyväksymme hänen tekonsa. Ymmärtämällä hänen käytöstään voimme vaikuttaa siihen, jatkuuko kiusaaminen vai ei. Siksi yhtä tärkeää kuin kiusatun tukeminen, on kiusaajan tukeminen toisenlaiseen käytökseen. Kiusaaja ja kiusattu voivat muuttaa käytöstään vain, jos aikuisina olemme vastuullisia ja alamme vaikuttaa heidän rooliinsa ryhmässä, ryhmässä syntyvään ryhmäpaineeseen sekä kiusatun ja kiusaajan psyykkiseen hyvinvointiin.