tiistai 7. kesäkuuta 2016

Tina: Miksi kiusaaminen ei ikinä lopu?

Onko tosiaan niin, että kiusaamista on ollut aina, tulee aina olemaan, ja ettemme vain voi sille mitään? Omassa työssäni mietin tätä kysymystä usein, niin kuin kiusattujen lasten vanhemmatkin tekevät lapsensa kiusaamisprosessin keskellä. Koska tiedän että kiusaaminen on myös vahvasti koulun rakenteisiin nivoutuvaa, myönteinen asia on, että on paljon mitä voimme asian eteen vielä tehdä. Rakenteita voi muuttaa – jos haluaa, ja jos ymmärtää muutoksen tärkeyden.
Keinoja varmasti olisi, mutta jossain kohti olemme tehneet valintamme olla käyttämättä niitä. Miksi? Opetussuunnitelma on vedetty niin tiukalle, ettei siihen ole mahdutettu sellaisia oppilaiden kohtaamistilanteita tai yhteisöllisyyttä rakentavia arjen käytäntöjä, että oppilaille jäisi tunne aidosta kuulluksi tulemisesta.  Kiire opetussuunnitelman toteuttamiseen on niin kova, ettei sen sisältöä tule kyseenalaistettua. Voisimmeko ehkä jättää jotakin pois, ja tarvitseeko meidän todella toteuttaa sitä orjallisesti jokaista yksityiskohtaa myöten? Vaikka Pisa-tutkimusten mukaan meillä opitaan hyvin, onko se sen arvoista, jos kouluissamme toisaalta voidaan todella huonosti ja nuoret kokevat, ettemme välitä heistä? Kaikki edellä mainitut asiat vaikuttavat myös oppilaiden välisiin valtarakenteisiin sekä kiusaamisen syntyyn.
Vain ottamalla käyttöön kaikki olemassa oleva tieto-taito sekä olemalla luovia ja avoimia erilaisten mahdollisuuksien suhteen, voimme vaikuttaa asenteisiin. ”Meidän koulussamme ei ole kiusaamista” on asenne, jonka kautta kiusaamisen vastaista työtäkin lähdetään tekemään.  Ei ole koulua, missä ei olisi kiusaamista, mutta on kouluja missä kiusaamiseen puututaan jo ennaltaehkäisevästi jolloin se ei ehdi muuttua pitkäkestoiseksi. Samoin ajatus siitä, että kiusatussa on oltava jokin vika, kun häntä kiusataan, on asenne joka ei johda toimivaan tulokseen. Myös ajatus siitä, ettei koulupelkoon ole muita syitä kuin että kiusattu on heikko ja liian pelokas, on asenne, josta muodostuu se työtapa, jolla kiusattu kohdataan.
Kiusaaminen voi loppua, siihen on keinoja puuttua ja siitä voi toipua. Mutta asenne ratkaisee. Jos emme halua ymmärtää kiusaamista sinä ryhmäilmiönä, mitä se on, emme saa sitä loppumaan. Jos emme ymmärrä rooli- ja ryhmäpaineen merkitystä kiusaamisen syntymisessä, emme saa sitä loppumaan. Niin kauan kuin emme halua nähdä kiusaajan käytökseen puuttumisen tärkeyttä, kiusaaminen ei lopu. Eikä se lopu niin kauan kuin ajattelemme, että kiusaaminen on kiusatun oma vika. Kiusaamisilmiön ymmärtäminen on asian ydin: Kun ymmärrämme, miten tärkeää kannustava kohtaaminen ja jokaisen oppilaan vahvuuksia tukeva ryhmänohjaus on, voimme muuttaa myös asenteitamme kiusaamista kohtaan.
Tällä hetkellä jätämme kiusaajat heitteille joka kerta, kun annamme kiusaajan päästä kuin koira veräjästä hänen kiusattuaan toisia. Kiusaaminen on hätähuuto, lapsen tai nuoren tapa kertoa omasta pahoinvoinnistaan. On edesvastuutonta olla reagoimatta siihen ja antaa kiusaajan jatkaa väkivaltaista käyttäytymistään toisia kohtaan. Niin kauan kuin näin teemme, luomme kiusaamista hyväksyvän, epävarmuutta ja pelkoa täynnä olevan arkikulttuurin kouluihimme. Sen sijaan meidän tulisi luoda kaikkia tunteita hyväksyvä kulttuuri, kulttuuri jossa vaadimme kaikilta kunnioittavaa käytöstä toisia kohtaan sekä missä aikuisina otamme meille kuuluvan vastuun tosissamme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti