Syksy kolkuttaa ovea, koulu ja syyslukukausi on alkanut. Monelle koulun alkaminen täyttää mielen pelolla ja jännityksellä eikä kouluun mielellään meneminen ole itsestään selvyys. Näin on kiusattujen lasten perheissä. Meidän vanhempien ahdistus voi olla yhtä suuri, ja joskus jopa suurempi kuin lapsemme ahdistus. Olemme ehkä tehneet jo pitkään yhteistyötä koulun kanssa kiusaamisen lopettamiseksi mutta se ei vain näytä onnistuvan. Huoli oman lapsen voinnista on saattanut värittää kesälomankin ja tunnemme ettemme ole valmiita taas yhteen syksyyn, jolloin joudumme taistelemaan oman lapsen oikeudesta saada käydä rauhassa kouluaan.
Omassa työssäni kohtaan usein aivan liian pitkälle edenneitä kiusaamistilanteita, joissa on tehty useita virhearviointeja kiusaamistilanteesta. Tilanteen laatua tai vakavuutta on saatettu toistuvasti arvioida väärin ja jopa kiusaaja ja kiusaamisen kohde on saatettu sekoittaa keskenään. On surullista huomata että varsinkin pienten lasten kohdalla aikuisille on epäselvää, kuka ryhmässä on kiusannut ja ketä kiusataan. Ajoitus ja jämäkkä, tietoinen puuttuminen on kiusaamisessa tärkeää sen lopettamisen kannalta, siksi virhearviointeihin ei olisi varaa.
On totta että aina kiusaamistilanteet eivät ole niin selkeitä että heti osataan sanoa mistä todella on kysymys, joskus tilanteen selvittäminen kokonaan näyttää jopa täysin mahdottomalta. Mutta valitettavan usein selkeiltä vaikuttavissa tilanteissa toimintamme vain on liian hidasta, se osuu väärään kohtaan samalla lisäten kiusatun taakkaa ja kiusaaminen jatkuu. Erityisen surullista on että epämääräisessä tai epätarkassa puuttumisessa kiusaaminen ehtii pinnan alla saada jalansijaa jolloin kiusatun ahdistus kasvaa suunnattomiin mittakaavoihin, koska hän menettää luottamuksensa aikuisten kykyyn hoitaa asia jämäkästi loppuun asti.
Kiusaajan kannalta se että väkivaltaista käyttäytymistä voi jatkaa - ja kiusaaminenhan on väkivaltaa - edesauttaa tällaisen toimintatavan juurtumista kiusaajan käyttäytymiseen. Myös hänen kohdallaan turvattomuus kasvaa koska hän ei saa tarvitsemaansa selkeitä ohjeita siitä, miten saa ja voi käyttäytyä suhteessa toisiin ihmisiin. Kiusaaja tarvitsee selkeät rajat sekä että huonosta käytöksestä tulee hänelle seurauksia. Liian laimeasta suhtautumistavasta ei ole hyötyä sen enempää kiusaajalle kuin kiusatullekaan.
Virhearvioinnit antavat kiusaamiselle paitsi lisäaikaa juurtua, myös tilaa kasvaa ja levitä ja lukitsee kiusatun lujasti rooliinsa. Kiusaamistilanteen arviointi olisi tehtävä ajan kanssa ja huolella lisävahinkojen syntymisen estämiseksi. Ei riitä että vedetään nopea johtopäätös päällimmäisenä olevasta tilanteesta tai siitä, millaiselta se vaikuttaa. Seuraamalla osallisten ilmeitä ja kehonkieltä ryhmätilanteissa sekä huomioimalla osallisten välisiä suhteita, voimme nähdä paljon siitä mitä tilanteessa todella tapahtuu. Myös pysähtymällä kuuntelemaan kiusatun kertomusta ja antamalla hänelle mahdollisuus turvallisessa ilmapiirissä kertoa miltä hänestä tuntuu ja mitä hän kokee että on tapahtunut, on omiaan vähentämään virhearviointeja.
On tärkeää muistaa että me aikuiset teemme niitä virhearvionteja kiusaamistilanteista, eivät lapset. Jos lapset uskaltavat kertoa avoimesti tapahtumista, huomaamme että he aina tietävät asian todellisen laidan. Joskus parasta mitä me aikuisina voimme tehdä on pysähtyä kuuntelemaan ja luoda lapselle sellainen tila jossa hän voi luottamuksellisesti avautua hankaliksi koetuista asioistaan.
