perjantai 13. toukokuuta 2016

Raunamaija: Lapsen oikeudet - aikuisen vastuulla (OLLAAN KAVEREITA!™)

Mitä konkreettista minulle jäi käteen kouluajastani? YK, Unicef ja Lapsen oikeuksien julistus. YK:n merkitys vaihtelee, mutta itselleni se merkitsee edelleen rauhantyötä ja solidaarisuutta sekä lasten, naisten, vanhusten ja heikommassa asemassa olevien puolestapuhujaa. En tiedä olisivatko opettajani tyytyväisiä kuullessaan vuosikausien puurtamisensa tulosten olevan näin "laihoja", mutta toisaalta taas arvomaailmani on mielestäni kohdallaan. Kiitos erityisesti lukion historian ja yhteiskuntaopin sekä uskonnon opettajilleni, joista varsinkin uskonnon tunneilla käytiin hienoja arvokeskusteluja!
Sopimus lapsen oikeuksista. YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttiin yleissopimus lapsen oikeuksista. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen lakien ja toiminnan tulee olla sopimusta vastaavia. Se siis sitoo valtiota juridisesti.
Kyseisen sopimuksen takavaikuttajana on toiminut myös Lapsen oikeuksien julistus vuodelta 1959; se taas ei sitonut valtioita juridisesti. Lapsen oikeuksien julistus vavahdutti nuorta mieltäni, kun sen kävimme koulussa läpi. 1970-luvulla, jolloin elin lapsuuttani ja ala-asteikääni, ei paljon kiinnitetty huomiota kiusaamiseen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Lapset kasvoivat pitkälti keskenään omien lakiensa sanelemina. Siksi kun kuulin julistuksesta ja sen sisällöstä, olin hämmästynyt ja ymmälläni. Kuka puolustaa lasta kun kerran siitä on olemassa julistuskin? Miksi aikuiset ovat kaikkivaltiaita karjuvia punanaamoja? Esimerkiksi punk ei liikkeenä syntynyt tyhjästä, vaan sille oli olemassa jopa tarve.
Myös OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä nojaa ajatusmaailmansa julistukseen. Ei niinkään tietoisesti, vaan siellä taustalla, aivojeni mutkissa ja kaarteissa oleviin toiveisiin ja uskoon paremmasta tulevaisuudesta sekä periaatteeseen ARVOKKAASTA LAPSUUDESTA.
Miksi vanha viisaus "Lapsissa on tulevaisuus" on nykyään työnnetty päättäjien taholta taka-alalle? 1980-luvulla, kun olin teini - varma merkki keski-ikäisyydestä - edellä mainittu lause oli hyvinkin suosittu jos jonkin puolueen retoriikassa. Oikeasti: LAPSET OVAT TULEVAISUUS!
Hyvät poliitikot, millaisen vanhuuden haluatte itsellenne? Nykyään paras tapa saada joku ymmärtämään jotain, tuntuu olevan kysymyksen kohdistaminen henkilökohtaiseksi, koska oma etu tuntuu olevan etusijalla. Ei heikoimpien ja suojattomimpien, kuten lasten. Kun kerran säästötoimenne kohdistuvat lapsiin ja lapsiperheisiin, miten luulette, että näitä nykyisiä pieniämme kiinnostaisi huolehtia sitten teidän vanhuudestane, kun sen aika koittaa?
Yhteiskunta, joka kääntää selkänsä lapsille, ei ole sivistysvaltio. Onneksi Suomessa on valveutuneita ja aikaansa seuraavia ihmisiä, jotka välittävät. Ja pysyvät äänessä. Onneksi on monia järjestöjä ja Harjulan Setlementti ry:n kaltaisia toimijoita, jotka tekevät hartiavoimin töitä paremman huomisen puolesta.
Valopilkun katon alla toimiva OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä tekee töitä sen eteen, että päiväkotilasten olisi turvallista ja hyvä olla päivänsä hoidossa. Menetelmä ehkäisee niitä asioita, jotka lapsen kannalta ovat pelottavia; kiusaamista ja kaveritta jäämistä. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä on vasta alkumatkallaan ja sillä on mahdollisuuksia kehittyä aina vain paremmaksi. Toivomme sydämestämme, että sille se mahdollisuus suotaisiin.
Ei itsekkäistä syistä, vaan niistä konkreettista, joita olemme jo saavuttaneet: lasten ryhmien yhteishenki on parantanut, keskinäinen auttamisenhalu ja auttaminen ovat lisääntyneet, lasten solidaarisuus on lisääntynyt, tunnetaidot ovat kehittyneet, lapset ovat vapautuneet ja tietoisuus omasta itsestään on lisääntynyt. Edellä mainitut asiat ovat tulleet ilmi Lounaan ja Niemen päiväkotien henkilökuntien kanssa käymissäni keskusteluissa. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä siis toimii ja tehoaa.
Jos ja kun arvostat ja kunnioitat itseäsi, arvostat ja kunnioitat myös toista. Tämä on johtoajatus OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmässä, sen perusta. Vain siten voidaan kiusaamisen ruma rikkaruoho kitkeä kokonaan.
Mutta Lapsen oikeuksien julistukseen. Upea ja kaunis. Jalo ja hieno. Oma lapseni oli yllättynyt, että sellainen on olemassa ja eritysesti sen sisällöstä, kun käsittelin sitä hänen kanssaan hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla koulussa. Historia toistaa itseään?!
Julistetaan me aikuiset pientemme oikeuksia! Nehän ovat meidän vastuullamme. Vastuu, joka on painava, mutta jonka kantaa kuitenkin ihan mielellään. Onhan kyseessä omat rakkaat lapsemme, meillä ja muualla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti