Koulukiusaaminen ei katso ikää – eikä paikkaa

 Tämä karu totuus muistuttaa meitä vanhempia siitä, että kukaan lapsi tai nuori ei ole täysin suojassa tältä ilmiöltä, riippumatta siitä, käykö hän alakoulua kaupungin keskustassa vai yläkoulua pienellä paikkakunnalla. Kiusaaminen voi piillä monenlaisissa muodoissa ja sen merkit voivat olla hienovaraisia, mikä tekee tunnistamisesta vanhemmille haastavaa.

Koulukiusaaminen ei ole enää pelkästään koulussa tapahtuvaa, vaan on siirtynyt enenemissä määrin internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Vanhempana tunnen keinottomuutta, että miten voin auttaa omaa lastani, joka on kokenut kamalia asioita somessa. Nettikiusaaminen voi olla erityisen julmaa, sillä se ei tunne aikaa eikä paikkaa. Lapsi voi joutua häirinnän kohteeksi ympäri vuorokauden, ja vihaviestejä tai nöyryyttäviä kuvia voidaan jakaa laajalle joukolle hetkessä. Tämä voi aiheuttaa lapsessa valtavaa ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta.

Lapsi voi vetäytyä yht´äkkiä, ja muuttuu varjoksi entisestä. Tuntuu, että ennen niin puhelias ja iloinen lapseni on nykyään hiljainen ja vetäytynyt. Mitä silloin voin tehdä?

                                            (Kuva. Pixabay)

Ensimmäinen ja tärkein askel on luoda turvallinen ja avoin ilmapiiri, jossa lapsi tuntee olonsa kuulluksi ja ymmärretyksi. Minun täytyy varata aikaa kahdenkeskisille keskusteluille ilman häiriöitä. Kertoa lapselleni, että olen huolissasi hänestä ja että olen valmis kuuntelemaan mitä tahansa hänellä on mielessään, ilman tuomitsemista.

Voihan olla, että lapseni on yrittänyt kertoa huolestaan jo jollekin, esimerkiksi koulussa, mutta toisinaan on saattanut kuulla sanat: ”sinä kuvittelet!”. Tällöin lapseni on menettänyt uskonsa apuun, että joku voisi häntä auttaa. Kuka tahansa, joka kokee kiusaamisväkivaltaa, missä tahansa muodossa, menettää luottamuksensa.

Tämä luottamuksen menettäminen on yksi kiusaamisen tuhoisimmista seurauksista. Kuka tahansa voi alkaa ajatella, ettei hänen kokemuksillaan ole väliä, ettei kukaan voi auttaa. Me vanhemmat, me ammattilaiset ja me aikuiset, meidän on kannettava vastuu siitä, että jokaisen lapsen ääni kuullaan ja otetaan vakavasti. Meidän on luotava turvallisia tiloja, joissa lapsi uskaltaa kertoa ilman pelkoa vähättelystä.

                                            (Kuva. Pixabay)

Haluan vielä korostaa eritoten vähättelyn kaameaa vaikutusta lapseen, joka on jo itse kokenut kiusaamista. Kiusaaminen itsessään raastaa lapsen itsetuntoa ja turvallisuudentunnetta. Kun tähän lisätään vähättely, se ikään kuin lyö lasta uudelleen maahan. Hän alkaa epäillä omia aistejaan ja tunteitaan. Onko minussa jotain vikaa, kun kukaan ei usko minua? Olenko todella liian herkkä? Nämä kysymykset voivat juurtua syvälle lapsen mieleen ja aiheuttaa pitkäaikaisia psyykkisiä traumoja. Vähättely on emotionaalista väkivaltaa, joka voi olla yhtä tuhoisaa kuin itse kiusaaminen.

Vanhempana tunnen suurta huolta ja avuttomuutta. Tiedän, että rakkaus ja tuki ovat lapsille korvaamatonta, enkä epäröi luottaa vaistohini ja etsiä apua. Yhdessä lapsen kanssa voimme selviytyä tästä. 

KIRJOITTANUT: Vanhempi, joka huolissaan koulukiusaamisesta. 

KIUSAAMISTA – Vaikka kaikkemme yritimme

 

Toimintakauden alussa elokuussa päiväkodin ryhmän muodosti joukko toisilleen tuntemattomia lapsia. Lapset tutustuivat toisiinsa, ja ryhmän aikuisiin, varhaiskasvatuksen opettajaan sekä kahteen lastenhoitajaan. Ryhmä aloitti heti alusta ryhmäyttämisen, sillä siten pyrittiin takaamaan ryhmään hyvä ryhmähenki. Yhdessä tekeminen ja säännöt olivat olennainen osa ryhmän toimintaa.

Halusimme ryhmässä tarjota lapselle turvallisen paikan, jossa viettää päivää, kun omat vanhemmat tai vanhempi oli töissä tai opiskelemassa. Tokihan meitä varhaiskasvatuksen työntekijöitä ohjasi varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelma, ja se oli toimintamme pohja. Mutta se mitä näkyy lapsille, on me aikuiset, ja se ympäristö missä he olevat. Lapset eivät ajattele lakeja ja suunnitelmia, he ajattelevat, että on kiva ja turvallinen paikka, missä on kivoja ja turvallisia aikuisia.

 

Kaikista suunnitelmista ja ryhmäyttämisistä huolimatta, kiusaamista silti esiintyi. Lasten väliset temperamentti erot aiheuttivat tilanteita, joissa kaksi lasta usein löysivät toisensa nokikkain. Yksi tilanteista oli sellainen, että toinen lapsi halusi itsekseen selailla kirjaa, ja olla itsekseen rauhassa, kun taas toinen yritti menemällä liki ja kovaan ääneen häiritä toista.

Kaikesta siitä, mitä olimme käyneet yhdessä läpi lasten kanssa eri tilanteissa toimimisesta, syntyi tilanne, kun toinen lapsi löi toista. Tilanne käsiteltiin heti, ja asiasta kerrottiin kahden lapsen kotiin. Tämä aiheuttaa tietenkin tunteita myös vanhemmissa, ja silloin me vanhemmatkin saatetaan unohtaa asialliset käytöstavat, ja hyökkäämme leijonaemon tavoin puolustamaan omaa lastamme. Mikä on ymmärrettävää. Äitinä ja varhaiskasvatuksen työntekijänä voin todeta, että tunteet ja omat kokemukset vaikuttavat todella paljon.

On myös muistettava, että varhaiskasvatuksessa on vaitiolovelvollisuus, eikä toisen lapsen asioista voi kertoa muille perheille. Tämä on tärkeää, sillä ainakin itse äitinä haluan, että omien lasteni asioista ei muille perheille kerrota. Tämä voi aiheuttaa närää, kun ei tiedetä, miten asiat ovat esimerkiksi kiusaajan kohdalla, kun omaa lasta kiusataan.

Tärkeintä kaikessa olisi, yhdessä asioista keskusteleminen ja varhaiskasvatuksen ja päiväkodin arjen tuominen lähemmäksi perheitä. Lapsiryhmät ovat isoja ja valitettavasti isossa ryhmässä voi esiintyä kiusaamista, vaikka varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekisivät mitä.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on korostaa yhteistyötä kodin ja varhaiskasvatuksen välillä. Yhdessä kiusaamista vastaan, varhaiskasvatuksessa opetellaan ryhmässä toimista ja muita sosiaalisia taitoja, kotona myös. Näiden taitojen opettelu edesauttaa hyvinvoivan lapsen kasvua ja kehitystä.

Tärkeintä on se, että opetamme pienille lapsillemme, että kiusaaminen on väärin ja se satuttaa! Ollaan ystävällisiä toinen toisillemme. 

 

KIRJOITTAJA: äiti ja varhaiskasvatuksen työntekijä

Anna: Kuka turvaa suojatien jälkeen?

Hiljattain käynnistynyt syyslukukausi on tuonut korviin useita kiusaamistapauksia esikouluikäisten sekä ekaluokkalaisten ikäryhmistä. Se vetää väkisinkin hiljaiseksi, turhauttaa, ärsyttää ja nostaa suuren huolen. Miten voi olla mahdollista, että vuosi toisensa jälkeen tilanne on sama - toisinaan jopa pahempi? 

Kesälomien jälkeen vanhemmat päästävät sydän syrjällään lapsensa autojen sekaan koulutielle, jonka suojateiden lähettyvillä poliisit sekä vapaaehtoiset valvovat turvallista ylitystä. Autot ovat vaarallisia eikä koulutiensä aloittavien pienten ihmisten tarkkaavaisuus vielä riitä turvalliseen tien ylitykseen. Tämä somessakin isosti näkyvyyttä saava kampanja on eritoten muistutus meille autoilijoille - TARKKANA, pienet ovat taas liikkeellä ja tehoaa useimpiin autoilijoihin, sillä kukaan ei halua ottaa vastuulleen ja loppuelämänsä taakaksi toisen elämän tuhoutumista oman auton konepellille.

Tänään haluan kysyä missä on se henkinen suojatie, jota valvotaan tuon tien ylityksen jälkeen? 

Päivästä toiseen kiusattujen lasten vanhemmat joutuvat laittamaan lapsensa ympäristöön, jossa hän ei ole turvassa.

Kiusaaminen pahimillaan tuhoaa kiusaamista kokevan elämän. Joka tapauksessa hän kantaa lopun elämäänsä kiusaamisen jättämiä arpia mukanaan. Häpeää, syyllisyyttä, arvottomuuden kokemuksia, sosiaalisia pelkoja, jotka hänen on opittava voittamaan ja joiden kanssa hänen on opittava elämään. 

Kiusatuksi tuleminen voi johtaa itsetuhoisuuteen ja kiusattu haluaisikin mieluummin kuolla auton keulaan, kuin elää enää seuraavaa koulupäivää. Kuka haluaa ottaa vastuulleen tämän elämän tuhoutumisen? Kuka haluaa ottaa vastuulleen sen, että oma lapsi kiusaamalla tuhoaa toisen lapsen elämän? Kenen vanhemmuus kestää sen, että oma lapsi päivästä toiseen aiheuttaa toiselle pelkoa? Millaisessa koulussa kukaan ei nähnyt mitään?

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun pieni koululainen tulee pahoinpidellyksi ikätovereiden tai hieman vanhempien koululaisten toimesta. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kiusaamista kokeva lapsi saa negatiivista palautetta puolustettuaan itseään kun on ensin kestänyt kiusaamista, jota kukaan ei ole huomannut. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kukaan ei ole nähnyt mitään.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun lapsilla on niin paha olla, että he purkavat sen vallankäyttönä toisiin lapsiin. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat sanomme, ettei minun lapseni ainakaan kiusaa.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat kuvittelemme, ettei minun lapseni ainakaan joudu kiusatuksi.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun aikuiset ihmiset sulkevat silmänsä lasten turvattomalta koulutieltä. 

Jo pelkästään perusopetuksessa olevia lapsia vuonna 2019 oli hieman päälle 564 000 ja kouluterveyskykselyn 2019 mukaan heistä n. joka 20. kokee viikoittain kiusaamista. On siis myös kiistatonta, että meillä on edelleen kymmeniätuhansia lapsia, joita henkisesti ja fyysisesti pahoinpidellään koulupäivien aikana. 

Apua tarvitsee niin kiusattu kuin kiusaaja sekä molempien perheet, sillä lapset eivät opi kiusaamaan itsekseen eivätkä lapset lopeta kiusaamista ilman puuttumista, jota vaikeuttaa myös koulujen jatkuvasti tiukentuvat resurssit. 

Aina tulisi muistaa, että kyseessä on elämä.

"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa."