Koulukiusaaminen ei katso ikää – eikä paikkaa

 Tämä karu totuus muistuttaa meitä vanhempia siitä, että kukaan lapsi tai nuori ei ole täysin suojassa tältä ilmiöltä, riippumatta siitä, käykö hän alakoulua kaupungin keskustassa vai yläkoulua pienellä paikkakunnalla. Kiusaaminen voi piillä monenlaisissa muodoissa ja sen merkit voivat olla hienovaraisia, mikä tekee tunnistamisesta vanhemmille haastavaa.

Koulukiusaaminen ei ole enää pelkästään koulussa tapahtuvaa, vaan on siirtynyt enenemissä määrin internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Vanhempana tunnen keinottomuutta, että miten voin auttaa omaa lastani, joka on kokenut kamalia asioita somessa. Nettikiusaaminen voi olla erityisen julmaa, sillä se ei tunne aikaa eikä paikkaa. Lapsi voi joutua häirinnän kohteeksi ympäri vuorokauden, ja vihaviestejä tai nöyryyttäviä kuvia voidaan jakaa laajalle joukolle hetkessä. Tämä voi aiheuttaa lapsessa valtavaa ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta.

Lapsi voi vetäytyä yht´äkkiä, ja muuttuu varjoksi entisestä. Tuntuu, että ennen niin puhelias ja iloinen lapseni on nykyään hiljainen ja vetäytynyt. Mitä silloin voin tehdä?

                                            (Kuva. Pixabay)

Ensimmäinen ja tärkein askel on luoda turvallinen ja avoin ilmapiiri, jossa lapsi tuntee olonsa kuulluksi ja ymmärretyksi. Minun täytyy varata aikaa kahdenkeskisille keskusteluille ilman häiriöitä. Kertoa lapselleni, että olen huolissasi hänestä ja että olen valmis kuuntelemaan mitä tahansa hänellä on mielessään, ilman tuomitsemista.

Voihan olla, että lapseni on yrittänyt kertoa huolestaan jo jollekin, esimerkiksi koulussa, mutta toisinaan on saattanut kuulla sanat: ”sinä kuvittelet!”. Tällöin lapseni on menettänyt uskonsa apuun, että joku voisi häntä auttaa. Kuka tahansa, joka kokee kiusaamisväkivaltaa, missä tahansa muodossa, menettää luottamuksensa.

Tämä luottamuksen menettäminen on yksi kiusaamisen tuhoisimmista seurauksista. Kuka tahansa voi alkaa ajatella, ettei hänen kokemuksillaan ole väliä, ettei kukaan voi auttaa. Me vanhemmat, me ammattilaiset ja me aikuiset, meidän on kannettava vastuu siitä, että jokaisen lapsen ääni kuullaan ja otetaan vakavasti. Meidän on luotava turvallisia tiloja, joissa lapsi uskaltaa kertoa ilman pelkoa vähättelystä.

                                            (Kuva. Pixabay)

Haluan vielä korostaa eritoten vähättelyn kaameaa vaikutusta lapseen, joka on jo itse kokenut kiusaamista. Kiusaaminen itsessään raastaa lapsen itsetuntoa ja turvallisuudentunnetta. Kun tähän lisätään vähättely, se ikään kuin lyö lasta uudelleen maahan. Hän alkaa epäillä omia aistejaan ja tunteitaan. Onko minussa jotain vikaa, kun kukaan ei usko minua? Olenko todella liian herkkä? Nämä kysymykset voivat juurtua syvälle lapsen mieleen ja aiheuttaa pitkäaikaisia psyykkisiä traumoja. Vähättely on emotionaalista väkivaltaa, joka voi olla yhtä tuhoisaa kuin itse kiusaaminen.

Vanhempana tunnen suurta huolta ja avuttomuutta. Tiedän, että rakkaus ja tuki ovat lapsille korvaamatonta, enkä epäröi luottaa vaistohini ja etsiä apua. Yhdessä lapsen kanssa voimme selviytyä tästä. 

KIRJOITTANUT: Vanhempi, joka huolissaan koulukiusaamisesta. 

Tina: Toteutuvatko lapsen oikeudet kiusaamistilanteissa?

Perusopetuslain 29§ mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi kouluissa on lain mukaan oltava suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, johon myös kiusaaminen lasketaan. Suunnitelmasta on käytävä ilmi suunnitelman toimeenpanokeinot sekä miten sitä noudatetaan, toteutetaan ja valvotaan.

Koulukiusaamisessa on kyse myös lapsen oikeuksista, esimerkiksi lapsen oikeudesta tulla arvostetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on sekä oikeudesta olla turvassa koulussa. Jokaisella lapsella on oikeus saada opiskella ja oppia ympäristössä, joka on hänelle turvallinen. Lapsen ei pitäisi tarvita kokea pelkoa ja stressiä siitä, että täyttää oppivelvollisuuttaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei kouluympäristö tai koulumatkalla tapahtuva koulukiusaaminen traumatisoi häntä, ja vaikuta hänen identiteettinsä kehittymiseen kielteisesti. Jokainen meistä tietää, ettei tämä toteudu jokaisen lapsen kohdalla. Kiusaamista kokevat lapset kohtaavat väkivaltaa eri muodoissaan – henkistä, sosiaalista, fyysistä ja seksuaalista. Joidenkin kohdalla tilanne on ohimenevä, toiset taas kokevat väkivaltaa jopa koko kouluaikansa. Lapsella, joka kiusaa toisia, on oikeus tulla huomatuksi ja saada sellaista tukea, jonka avulla oppii uusia, rakentavampia tapoja toimia ihmissuhteissaan.

Lapsen yrittäessä kertoa aikuisille tilanteestaan, he kohtaavat asiallisesti tilanteessa toimivien aikuisten lisäksi edelleen myös paljon vähättelyä, leimaamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Joskus me aikuiset odotamme lapselta mahdottomia vaatiessamme, että lapsen vain pitäisi mennä paikkaan, missä häntä päivittäin pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee miettineeksi, vaatisimmeko samaa vastaavassa tilanteessa olevalta aikuiselta. Vai onko niin, että kun kyseessä on lapsi, oletamme, että hänen on vain kestettävä ja kasvettava tilanteen mukana? Jos joutuisin itse joka aamu lähtemään töihin peläten, että minut kampataan, että minua haukutaan, tönitään, syrjitään, että tavaroitani rikotaan tai hävitetään tai ettei minulle puhuta, minulle käännetään selkä ja minut eristetään, niin tuskin jaksaisin sitä kovin kauan. Kun lapsi kohtaa samaa, tai vielä pahempaa kohtelua, saatamme sanoa hänelle että ”älä välitä” tai ”mene vain rohkeasti mukaan porukkaan”, aivan kuin asia olisi kovin yksinkertainen ja siltä seisomalta toteutettavissa. Ohitamme tällöin kiusaamisen ryhmäilmiöisyyden, ryhmän roolit, normit ja ryhmäpaineen, jotka kaikki ovat läsnä joka hetki ryhmätilanteissa päiväkodista kouluun ja aikuisuuteen asti. Porukasta eristetylle ei ole mahdollista yhtäkkiä vain osallistua johonkin, mistä hänet on eristetty. Se ei ole kiinni kiusatun tahdosta tai kyvystä mennä mukaan, vaan ryhmän päätöksestä jättää yksi ulkopuolelle.

Joka kerta kun vähättelemme lapsen kokemusta kouluväkivallasta tai ohitamme sen kokonaan, rikomme lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana yhteisön jäsenenä sekä lain määrittämää lapsen oikeutta saada olla turvassa opiskeluympäristössä. Jos vertaamme lakia työpaikkakiusaamiseen liittyvään lainsäädäntöön, niin työpaikoilla kiusaamiseen liittyen on lakiin määritelty aikaraja, jonka sisällä julki tulleeseen kiusaamiseen on puututtava. Koulukiusaamista ajatellen, on lapsia, joiden kiusaamiseen on vuosien varrella kyllä puututtu, mutta ilman että tilanne olisi juurikaan muuttunut. Takarajaa sille, että tilanteen on muututtava selkeästi kiusatulle turvallisemmaksi, ei ole, eikä muutoksen laatua ole millään lailla määritelty. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan sen, ettei lapsen oikeudet täyty. Yksi keino turvallisuuden lisäämiseksi voisi olla se, että lisätään lakiin pykälä kiusaamiseen puuttumisen aikataulusta sekä selkiytettäisiin puuttumistoimenpiteiden päämäärät. Olen tehnyt kiusaamisen vastaisista työtä tarpeeksi kauan, etten kuvittele, että laki itsessään tekisi kenestäkään autuasta, mutta jos lain voimalla saadaan käytäntöjä muuttumaan ja lapsen oikeuksia toteutettua paremmin, niin se on sen arvoista. Jokainen lapsi on arvokas sellaisena kuin on ja rakastettava sellaisenaan, meidän aikuisten vastuulla on osoittaa tämä jokaiselle kohtaamallemme lapselle on hän sitten omamme, naapurin tai meille täysin vieras.