tag:blogger.com,1999:blog-7466999676704710902024-03-18T15:25:33.920+02:00Tukikeskus Valopilkun blogiAjatuksia ja kokemuksia koulukiusaamisestaTukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.comBlogger33125tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-55358233147502229592024-03-18T15:25:00.000+02:002024-03-18T15:25:01.799+02:00Koulukuraattorin näkökulmia kiusaamiseen ja siihen puuttumiseen<p> </p><p class="MsoNormal">Blogikirjoitus 18.3.2024<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Olen aloittanut työkokeilun Valopilkussa, joka tarjoaa
tukipalveluja ja jälkihoitopalveluja koulukiusatuille. Tarjolla on
yksilökeskusteluja, vertaistukiryhmiä, netti,-ja puhelinpalvelua valtakunnallisesti.
Tarjolla on myös koulutuspalveluja eri työryhmille, vanhemmille ja esimerkiksi
opettajille. Nyt kun olen hetken ollut mukana, voin kirjoittaa näkemykseni
palvelusta koulukuraattorina, koulukuraattorin työn näkökulmasta. Toimin
koulukuraattorina vuosina 2007-2012 Tuusulassa, Vantaalla ja Helsingissä.
Alueellani oli yhteensä 10 alakoulua ja yläkoulua, ja toimin konsultoivana
kuraattorina myös lukion puolella. Tästä kokemuksesta käsin arvioin nyt tätä
yksittäistä palvelua.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Ensinnäkin, koulukuraattorina toimiessani koulukiusaaminen
oli yksi merkittävä asia, minkä kanssa jouduin tekemään hartiavoimin töitä. En
tiennyt tästä palvelusta mitään, vaikka se on ollut olemassa jo vuonna 2010.
Jos olisin tiennyt, olisin ilman muuta kutsunut kaikki koulukuraattorit
paikalle ja pyytänyt valopilkun työntekijöitä kouluttamaan meitä
koulukiusaamiseen liittyen. Tätä ei kuitenkaan harmittavaa kyllä tapahtunut.
Nyt kun tiedän tämän, painottaisin kovasti palvelun toiminnan ”mainostamista”
kouluille. Pelkät nettisivut eivät riitä, vaan meteliä on pidettävä muutoinkin.
Tietoa kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta tarvitaan joka koululla.
Opettajien ja koulukuraattoreiden ammattitaito ei ole lainkaan sillä tasolla,
että voitaisiin sanoa, että kiusaaminen olisi kouluissa hallinnassa. On
olemassa kyllä KIVA-koulujen työryhmät, mutta nämä eivät ole tarpeeksi
vaikuttavia, ja ehtivät puuttumaan vain murto-osaan kiusaamistilanteista, ja
suuri osa jää opettajilta pimentoon. Myöskään vanhemmat eivät tiedä esimerkiksi
oikeuksiaan kiusaamisasiassa. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kiusaaminen kouluissa on kouluväkivaltaa. Väkivalta<span style="mso-spacerun: yes;"> </span>taas on rikoslaissa tunnustettu asia, mikä
antaa mahdollisuuden tehdä kiusaamistilanteista rikosilmoitus, erityisesti, jos
oppilaan kimppuun käydään fyysisesti, hänen tavaroitaan rikotaan ja on
selkeästi huomattavissa, että oppilas joutuu kärsimään kiusaamisesta. Voidaan
tehdä myös kunnianloukkaussyyte, jotta kiusaamisella olisi kunnon seuraukset.
Kouluissa pitäisi olla selkeät mallit kiusaamiseen puuttumisessa, ja se pitäisi
kirjata opetussuunnitelmaan. Puuttumisen tavat, aikataulutus ja seuraukset
tulisi olla kaikkien tiedossa, ja sen toteutumista tulisi valvoa ja arvioida.
Huoli oppilaasta tulee ottaa puheeksi pienimmästäkin asiasta, ennen kun tämä
pieni huoli kasvaa isoksi ja lopulta hallitsemattomaksi. Kiusattu saattaa usein
masentua vakavasti ja on vaarana itsetuhoisuus ja lopulta itsemurha.
Kiusaaminen ei ole leikin asia, eikä sitä voi myöskään pitää ”leikkinä” lasten
välillä. Puuttumiseen pitää ottaa mukaan koko oppilashuoltotyöryhmä, johon
kuuluu terveydenhoitaja, koulukuraattori, rehtori, opettajia ja tarvittaessa
myös psykiatrinen sairaanhoitaja. Tätä palvelua toteutetaan ainakin Keravalla
yläkouluissa.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Lahdessa tulisi myös ottaa mukaan psykiatrian edustus
oppilahuoltotyöryhmiin. Tämä lisäys antaisi uuden ulottuvuuden oppilashuoltoon,
ja lisäisi paljon tietotaitoa muiden osallistujien työhön. Erityisesti huomio
tässä kiinnittyy opettajiin, ja heidän tapaansa puuttua kiusaamiseen. Oman
kokemukseni mukaan opettajilla on valmis ”asenne” kiusattuja kohtaan, ja
herkästi syyllistetään itse kiusattua, kysytään usein ”mitä itse teit ennen
kiusaamistilannetta?” Tämä asettaa kiusatun itse vastuuseen omasta
tilanteestaan, ja se on yksinkertaisesti sanottuna väärä toimintatapa. Kiusattu
ei koskaan ansaitse itse kiusaamistilannetta, eikä useinkaan aiheuta sitä.
Erityisesti nepsy-lapset saattavat olla herkkiä kiusaamistilanteissa, ja voivat
puolustaa itseään voimakkaastikin, ja tämä usein näyttäytyy sellaisena, että
itse kiusattu aiheuttaisi reagoinnillaan kiusaamisen. Tämä ei kuitenkaan ole
totta. Kiusattu ei aiheuta eikä ole syyllinen kiusaamiseensa. Kiusaajan
vastuulla on lopettaa kiusaaminen, ja kiusaaja on se,<span style="mso-spacerun: yes;"> </span>johon toimenpiteet pitää osoittaa. Kiusattu
saattaa useissa tapauksissa joutua vaihtamaan paikkakuntaa ja koulua, jotta
oppimisympäristö saatetaan jälleen turvalliseksi. Tämä on kuitenkin
nurinkurista, koska kiusaaja pääsee usein kuin ”koira veräjästä” ja jatkaa
kiusaamista ottamalla uuden uhrin. Kiusattu joutuu kantamaan häpeän ja kiusatun
leiman läpi nuoruutensa pitkälle aikuisuuteen asti.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Mitä tulee kiusaamisen seurauksiin, ne ovat moninaiset, mikä
tekee myös siihen varhaisessa vaiheessa puuttumisen tärkeäksi. Ensinnäkin
psyykkiset vaikutukset, joita ovat esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko,
paniikkioireet, eristäytyminen, päihdeongelmat, vakava masennus ja
persoonallisuuden kehittymisen häiriöt. Sosiaaliset vaikutukset,
jatko-opintojen keskeytymisen riski, työttömyys, parisuhdeongelmat. Fyysiset
vaikutukset kuten pitkäaikainen stressi, joka voi sairastuttaa, kiusaamisen
myötä tulleet fyysiset vammat (päähän kohdistuneet iskut, raajoihin tulevat
vammat). Nämä kaikki voivat tulla esteiksi elämänhallinnalle ja oman elämän ja
tulevaisuuden rakentamiselle. Usein kiusatuilla on itsetunto-ongelmia,
huonommuudentunnetta ja turvattomuuden tunnetta. Tunteiden käsittelytaidot ovat
usein hukassa, ja patoutuneet tunteet sairastuttavat psyykkisesti. Näitä
ongelmia kohdataan usein psykiatrisilla osastoilla, kun ihmisen psyyke on
kokonaan hajonnut kiusaamisen seurauksena.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Itse koulukuraattorina asiakkaistani 85% oli
koulukiusattuja. Usein taustalta löytyi perheen vuorovaikutuksen ongelmia,
päihdetaustaa tai suhteiden toimimattomuutta, mutta suurin osa kiusattujen
perheistä oli aivan tavallisia, työssäkäyviä vanhempia, jotka eivät vaan syystä
tai toisesta olleet huomanneet lapsessaan tapahtuvaa muutosta. Kiusatut harvoin
kertoivat vanhemmilleen kiusaamisesta, ajatellen ”säästävänsä” heidän
tunteitaan ja johtuen myös arjen kiireestä. Tein asiakkaiden kanssa usein
voimavarakarttaa ja käytin tunnekortteja, joiden avulla nimettiin tunteita ja
opeteltiin tapoja, joiden avulla tunteita voi kohdata ja käsitellä. Tämä usein
auttoi kiusattuja huomaamaan omat voimavaransa ja kohotti myös heidän itsetuntoaan,
ja kyvykkyyttä ja tahtoa puuttua itse kiusaamiseensa. Tämä ei kuitenkaan ole
ihannetilanne, että kiusattu itse joutuu ottamaan vastuuta omasta
kiusaamistilanteestaan, mutta jos kiusaajaan ei pystytä ottamaan kontaktia,
ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että vahvistetaan kiusatun omaa identiteettiä ja
tuetaan hänen psyykkistä vointiaan. Tällä tavoin ainakin voidaan puuttua
kiusaamiseen jollain tasolla.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Jos tapasin kiusaajan, joka oli valmis työstämään omaa
toimintaansa, käytin hänen kanssaan toimintasuunnitelmaa, jonka avulla pyrin
puuttumaan kiusaajan toimintaan, ja saada hänet ymmärtämään vastuunsa ja
muuttamaan toimintatapaansa. Lisäksi huomio kiinnittyi kiusaajan omiin
tunteisiin ja asenteeseen kiusattua ja kiusaamista kohtaan. Keskityin siihen,
että kiusaaja on myös paitsi osallinen, myös lapsi, jonka toiminta on
tuomittavaa, ei lapsi itse persoonana. Toiminnan muuttaminen oli keskiössä.
Usein näistä saatiinkin tuloksia, mutta ei aina. Harvoin asiakkaaksi eksyi itse
kiusaaja, varsinkin kun kyseessä oli manipuloiva, itsetietoinen ja
persoonaltaan vaikeasti käsiteltävä yksilö.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Jos tilanteita huomasin, että kiusaamista tapahtui, puutuin
asiaan heti. Menin väliin ja sain kiusaamistilanteen sillä hetkellä raukeamaan.
Kuitenkaan kiusaaminen ei loppunut puuttumiseeni, joten otin<span style="mso-spacerun: yes;"> </span>kiusatun”sivuun” ja pyysin häntä käymään
luonani. Käytiin läpi kiusaamistilanteita, ja siihen liittyviä tunteita. Yritin
myös saada kiusaajaan kontaktin, mutta usein huonolla menestyksellä. Kaipasin
tähän apua kollegoilta, opettajilta ja rehtorilta, mutta kaikki tuntuivat
olevan kädettömiä kiusaamiseen puuttumisen kannalta. Tähän halusin muutosta.
Valopilkun koulutukset olisivat tuolloin olleet kullanarvoisia, mutta
tietämättömyyteni esti sen. Näin jälkeenpäin ajateltuna minun ei olisi pitänyt
jäädä tilanteissa niin yksin, vaan minun olisi pitänyt kasata työryhmä, joka
olisi puuttunut kiusaajaan ja hänen toimintaansa, mutta tämä jäi tekemättä.
Olimme kouluissa täysin kädettömiä ja jopa osaamattomia tilanteisiin
puuttumisessa.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Koulukuraattorina suurin asia oli kiusatun kanssa käydyt
keskustelut. Voimavarakartta oli suureksi avuksi, ja tapasin kiusattua
säännöllisesti ja toimintaani pyrin tekemään tavoitteellisesti ja kirjasin
kaiken asiakasohjelmaan, otin yhteyttä kiusatun huoltajiin ja pyrin kaikin
tavoin vahvistamaan kiusatun identiteettiä ja tunne-elämän hallintaa. Annoin
huoltajille ohjeen ottaa yhteyttä perheneuvolaan, ja tekemään
lastensuojeluilmoituksen tarvittaessa. Tein kiusaajasta myös
lastensuojeluilmoituksen ja otin yhteyttä hänen huoltajiinsa. Pyrin puuttumaan
kiusaamiseen kaikin tavoin, mutta suureksi harmikseni huomasin usein tekeväni
hyvin yksinäistä työtä, mikä jäi usein siihen, että jäin tietämättömäksi
kaikista niistä vaikutuksista, jotka seurasivat kiusatun elämää ja ohjasivat
tulevaisuutta. Myös kiusaajan vanhemmat olivat usein puolustuskannalla ja
harvoin ottivat tilanteen tosissaan. Tähän kohtaan toivoisin myös muutosta
vanhempien asenteessa kiusaamista kohtaan, ja viestini vanhemmille on, että
myös kiusaaja tarvitsee tukea, eikä hän voi useinkaan muuttaa omaa toimintaansa
ilman tätä tukea. Perhe on avainasemassa tässä muutoksen toteuttamisessa. Kyse
ei ole syyllistämisestä eikä siitä, että perhettä syytetään sen
toimimattomuudesta, vaan siitä, että vanhemmilta kysytään voimakasta, vahvaa
puuttumista kiusaajaan, ilman että tätä syyllistetään ihmisenä, vaan että
toiminta tuomitaan suoraviivaisesti. Tarpeen vaatiessa tilanteeseen puututaan
lastensuojelun keinoin, mutta tämäkään ei tarkoita, että vanhempia syytetään
kiusaajan toiminnasta.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kuten Valopilkusta löysin hyvän ohjeen vanhemmille: Lapsen
oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Tämä koskee sekä lasten vanhempia,
että koulun kasvattajia, lastensuojelun työntekijöitä, tukitahojen aikuisia ja
kaikkia niitä, jotka kohtaavat lapsia ja nuoria työssään ja arjessaan.<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><i>Suvi-Tuulia Korhonen</i></p><p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><i>Sosionomi </i><i>YAMK</i><i>; ammatillinen opettaja</i></p><p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><i>Koulukuraattori</i></p><p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><i></i></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><i><br /><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgF3PQTDFo73u2HNedz7pcXzPZ3z98bk_RN710qCD0mtSkC_FjNMwqjbuN-AQmszQTnQqKreeMc9TW8hbUd0E9TbtIAvrP9SECoxsA9_HI6r6PKPWMhYC8NLpCEYTUoUOvbvH1JRxpnmCAelu-eKZgw51c5H10oZtYH16mhJACpRVQ2Ysrj51Kbvtl9uqJC/s1280/roses-1350840_1280.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="853" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgF3PQTDFo73u2HNedz7pcXzPZ3z98bk_RN710qCD0mtSkC_FjNMwqjbuN-AQmszQTnQqKreeMc9TW8hbUd0E9TbtIAvrP9SECoxsA9_HI6r6PKPWMhYC8NLpCEYTUoUOvbvH1JRxpnmCAelu-eKZgw51c5H10oZtYH16mhJACpRVQ2Ysrj51Kbvtl9uqJC/w432-h640/roses-1350840_1280.jpg" width="432" /></a></i></div><i><br /></i><p></p><p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><br /></p>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-25473625656266577412022-06-27T08:24:00.005+03:002022-06-27T08:26:17.553+03:00<h2 style="text-align: left;">Sosionomiopiskelijan harjoittelu</h2><p><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKe2NwHYLy2LM8chVmzkjLFvoViKOAhQn-hY9_kMxbrJGwqY2bPuhhzNRr8lumQv-2plOdFFvFLBv3i3FmYxwUF9_dsRZMn94UVl-hGgt0ABksA-Jc1Vgd8ZSABz_G26emvlw_Ixkv9zmbM4bMyDLMVSQExuOTQGMlcvUYwYCiFfMXM8_3CfdJJyAg_w/s4000/panda.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="4000" data-original-width="3000" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKe2NwHYLy2LM8chVmzkjLFvoViKOAhQn-hY9_kMxbrJGwqY2bPuhhzNRr8lumQv-2plOdFFvFLBv3i3FmYxwUF9_dsRZMn94UVl-hGgt0ABksA-Jc1Vgd8ZSABz_G26emvlw_Ixkv9zmbM4bMyDLMVSQExuOTQGMlcvUYwYCiFfMXM8_3CfdJJyAg_w/s320/panda.jpg" width="240" /></a></p><div style="text-align: left;">Lähes sattumalta päädyin suorittamaan sosionomiopintojeni toiseksi viimeistä harjoittelua Valopilkkuun. En tiennyt Valopilkusta ennen harjoitteluani, mutta kiinnostuin siitä ja sen toiminnasta heti. Omaa koulukiusaamistaustaa minulla ei ole, mutta läheisiä koulukiusattuja ihmisiä on. Uskon kuitenkin omaavani sellaisia luonteenpiirteitä, joista on tällaisessa työssä hyötyä, vaikka missään tapauksessa on voi sanoa tietäväni, miltä kiusatusta tuntuu. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Harjoitteluani suoritin pääosin etänä, joka oli myös hyvä testi minulle. Olenko oma-aloitteinen ja itseohjautuva? Pystynkö aikatauluttamaan päivät ja toimimaan niin sanotusti järkevästi vaikka se oma sohva houkutteleekin melko lähellä? Ja kyllä, välillä se sohva houkutteli liikaakin. Sain kuitenkin kaiken hoidettua ja aikataulutettua asiat minulle sopivalla tavalla. En ole lainkaan aamuihminen, joten miksi ihmeessä heräisin aamulla kello 7 jos ei ole pakko. Suosittelen kaikkia etätyöläisiä ja etäopiskelijoita etsimään sen itselle sopivan rytmin, jotta on aktiivisimmillaan juuri silloin kun hommia haluaa hoitaa. Tietysti aikatauluihin sidotut tapaamiset ovat asia erikseen!</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Itseäni eniten kiinnostava aihe oli ja on edelleen tyttöjen välinen hiljainen kiusaaminen. Se voi olla todella raakaa ja rankkaa kiusatulle, ja välttämättä sitä ei esim. koulun opettajat tai muu henkilökunta edes huomaa. Haluan tulevaisuudessa tehdä töitä sen eteen, että hiljainen kiusaaminen tunnistettaisiin paremmin ja olisi keinoja siihen puuttumiseen. </div><div style="text-align: left;"><br />Valopilkut tekevät äärettömän tärkeää työtä. Ja te, jotka hakeudutte Valopilkkujen pariin hakemaan apua ja tukea, olette äärettömän rohkeita. Kiusaamiseen liittyvät asiat ovat lähes poikkeuksetta vaikeita ja kipeitä, ja vaatii rohkeutta puhua niistä. Vilpittömästi uskon siihen, että ammattilaisten avun ja tuen sekä vertaistuen avulla traumaattisten asioiden käsittely on hyväksi ja joku päivä sitä huomaa, että se pahin kipu ja tuska helpottaa.</div><div style="text-align: left;"><br />Tästä harjoittelusta opin todella paljon, niin kiusaamisen teoriasta kuin käytännön menetelmistä. Niitä voin varmasti tulevaisuudessa hyödyntää sekä opintojeni viimeistelyssä että työelämässä. Olen kiitollinen siitä, miten hienoihin ja ammattitaitoisiin ihmisiin pääsin tämän harjoittelun kautta tutustumaan. He tekevät työtä sydämellä ja jaksavat päivästä ja vuodesta toiseen taistella paremman tulevaisuuden puolesta!</div><div><br /></div>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-31974946002171930822021-11-26T13:24:00.003+02:002021-11-26T13:27:11.153+02:00Koulukiusaamista kokeneen moniammatillinen jälkihoito<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhMKU9ZJxX0m7bX9RXVFt5EMzD6BK2BABBrWHfNModvtt5fj6hALvGNMl_tz3Aq_fSlg0UavJB-r7yC3qZ3MlM8J1e2kFDjWyk1OaCBMV6Jed8akpYW4s4L23fbKeqG-rRuj3UAP5Qu--8us3NMSPg7WRIixN_xYIsvlMmV5h-9yYh8fOWzKG_sZ9A7bw=s640" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="426" data-original-width="640" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhMKU9ZJxX0m7bX9RXVFt5EMzD6BK2BABBrWHfNModvtt5fj6hALvGNMl_tz3Aq_fSlg0UavJB-r7yC3qZ3MlM8J1e2kFDjWyk1OaCBMV6Jed8akpYW4s4L23fbKeqG-rRuj3UAP5Qu--8us3NMSPg7WRIixN_xYIsvlMmV5h-9yYh8fOWzKG_sZ9A7bw=s320" width="320" /></a></div><br /> <p></p><div style="background-color: white; box-sizing: border-box; line-height: 1.5; margin-bottom: 0.3125em; margin-top: 0px; overflow-wrap: break-word; text-align: left; text-rendering: optimizelegibility;"><span style="color: #333333; font-family: Poppins; font-size: 12.312px; font-weight: 400;">Uusi blogikirjoitus luettavissa LAB Focus -blogissa: </span><span style="background-color: transparent; font-size: 12.312px;"><span style="color: #333333; font-family: Poppins;"><a href="https://blogit.lab.fi/labfocus/koulukiusaamista-kokeneen-moniammatillinen-jalkihoito/">https://blogit.lab.fi/labfocus/koulukiusaamista-kokeneen-moniammatillinen-jalkihoito/</a></span></span></div>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-58660381562938805412021-06-21T15:55:00.003+03:002021-06-28T14:55:04.051+03:00Jenna: Voimaa väreistä<p>Voimaa väreistä - terapeuttinen taidetoimintaryhmä kiusaamista kokeneille toteutui yhden
viikon aikana kesäkuun alussa. Näin ryhmän ohjaaja, ryhmätaideterapiaa opiskeleva Jenna Luoto kuvaa ryhmää:</p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">"Voimaa väreistä -ryhmä syntyi luovuuden herättelyn ajatuksesta. Oli ilo tarjota tämä kokonaisuus kesällä neljän päivän kokonaisuutena, jolloin pääsimme kokeilemaan ryhmän kanssa erilaisia luovuuteen tutustuttavia harjoituksia päivittäin. Ryhmäläiset olivat ilahduttavan avoimia kokeilemaan erilaisia kuva- ja sanataiteen harjoituksia ja katsomaan,<span face="Calibri, sans-serif" style="font-size: 11pt; line-height: 107%;"> </span>mitä viikko heille toi mukanaan. Voimaa väreistä -ryhmässä
tutustuttiin terapeuttiseen taidetoimintaan, jossa kuvalliset teokset toimivat
vuorovaikutuksen keskiössä niin ryhmäläisten kuin ohjaajan välillä."</p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p><div><p class="MsoNormal" style="line-height: normal;">Perhonen lähtee lentoon<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: normal;">kauniina, turvassa,<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: normal;">tuntosarvet hereillä<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: normal;">herkkänä.<o:p></o:p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPqeWx5W8vz-RB8bFFLafJXVz9Q2fXlLiFtJbM_1ENgIrnE9fYQHFFsWZ5VXw_ya_oQSInEJEkrtCNOxN06N2Wbdq2kjK4yCSDCWAoSKdKirWXKs7ucKuDEcn5lwREfjF-TT-bO_1c0a6H/" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img alt="" data-original-height="226" data-original-width="302" height="239" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPqeWx5W8vz-RB8bFFLafJXVz9Q2fXlLiFtJbM_1ENgIrnE9fYQHFFsWZ5VXw_ya_oQSInEJEkrtCNOxN06N2Wbdq2kjK4yCSDCWAoSKdKirWXKs7ucKuDEcn5lwREfjF-TT-bO_1c0a6H/w320-h239/image.png" width="320" /></a><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXWw-lDMg_adfScmkNoG-kTqHqHfsLk0fhZ4LO6vhzlWi2zTlu51EAFDAMgev3iDI9yS9jLyo-p2lR2q-DZfipiUcSFvTDTnmwuVJBzJl6zG-rrGGyGHSrjqTKSaZ1L_azKUjfZfOw4qSv/s2048/IMG_20210617_144153.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXWw-lDMg_adfScmkNoG-kTqHqHfsLk0fhZ4LO6vhzlWi2zTlu51EAFDAMgev3iDI9yS9jLyo-p2lR2q-DZfipiUcSFvTDTnmwuVJBzJl6zG-rrGGyGHSrjqTKSaZ1L_azKUjfZfOw4qSv/w240-h320/IMG_20210617_144153.jpg" width="240" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkBZc6pAfHDvP1rsC2vn4w3oj86GL486yEpbupkkYUTRQr_mOd2TOM_W1mazHT5-xRifb9re62jc1O3PUxwUz29e12zAj1tGGhjCINkxvu8RLLVPo6wlUXrz9Hb0rHi6tLTrFLfDe3aLM3/s640/IMG_7230.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkBZc6pAfHDvP1rsC2vn4w3oj86GL486yEpbupkkYUTRQr_mOd2TOM_W1mazHT5-xRifb9re62jc1O3PUxwUz29e12zAj1tGGhjCINkxvu8RLLVPo6wlUXrz9Hb0rHi6tLTrFLfDe3aLM3/s320/IMG_7230.jpg" width="320" /></a></div><br /></div><br /><br /></div>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-76167823849156197412021-06-03T08:27:00.002+03:002021-06-03T08:29:36.459+03:00Nina: ULKOPUOLISUUS KIUSAAMISEN TAUSTALLA<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsOH9cDUrYmQcdX6fXLqVan-BqNARKNQyY7EqdABS_jQW0CaBvYICORXX3_NZ5z-v516pAOLg-LeO44u7Qa8WerN1YRA2nXKNjOvdY-cfCid5uONUhV6HZ_d_OObyuuI0taEwVuLRHexAJ/s1280/berries.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="720" data-original-width="1280" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsOH9cDUrYmQcdX6fXLqVan-BqNARKNQyY7EqdABS_jQW0CaBvYICORXX3_NZ5z-v516pAOLg-LeO44u7Qa8WerN1YRA2nXKNjOvdY-cfCid5uONUhV6HZ_d_OObyuuI0taEwVuLRHexAJ/w400-h225/berries.jpg" width="400" /></a></div><h4 style="text-align: left;">”Jos sais valita, niin mielummin ottaisin, et joku vaikka
hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes
huomaa mua.” (HS 26.11.2018)</h4><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p>
<p style="text-align: left;">Tutkimusten (esim. Kirves&Stoor-Grenner 2010, Repo 2015)
mukaan jo varhaiskasvatuksessa voidaan lapsiryhmää havainnoimalla nähdä,
millainen asema tietyllä lapsella ryhmässä on. On lapsia, joilla on vahvat
sosiaaliset taidot, jotka ovat suosittuja ja saavat helposti ystäviä. Osa
heistä on synnynnäisiä johtajatyyppejä, joita muut lapset mielellään
jäljittelevät ja joiden suosiosta käydään kisaa. Näistäkin lapsista osa voi
lähteä kasvattamaan valtaansa mm. ohjailemalla leikin kulkua, määrittelemällä
toisten roolit leikissä ja joskus jopa sen, kuka saa osallistua leikkiin ja
kuka jätetään sen ulkopuolelle. Aikuisten napakalla ohjauksella vallanpitäjä
saadaan yleensä takaisin ruotuun – muistettava on myös se, että lapset vasta
harjoittelevat sosiaalisia taitoja ja millainen toiminta on sopivaa erilaisissa
tilanteissa. Toki aikuisten sen salliessa ja ehkä jopa tällaista käytöstä
vahvistamalla lapsi hyötyy toiminnastaan ja kaikella todennäköisyydellä myös
jatkaa sitä. Valta juovuttaa ja saavutetuista eduista ei luovuta.</p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Jokaisessa lapsiryhmässä on kuitenkin myös lapsia, joille on
vaikeaa mennä mukaan ryhmään ja liittyä leikkiin. Lapsi voi joutua tai vetäytyä
ryhmän ulkopuolelle siksi, että on luonnostaan hiljainen, ujo tai herkkä.
Tällainen lapsi on usein ns. <b>huomiotta
jätetty lapsi,</b> joka ei varsinaisesti tule ryhmänsä torjumaksi eli he
saattavat olla vertaisten hyväksymiä, vaikka heillä ei ole yhtään kaveria ja he
jäävät usein yksin. Toinen ryhmän ulkopuolelle helposti jäävä lapsityyppi on
sen sijaan edellisen vastakohta: impulsiivinen, reaktiivinen ja äänekäs lapsi,
jonka toiminnan toiset lapset kokevat häiritsevänä, ennakoimattomana tai jopa
pelottavana. Tällainen <b>torjuttu lapsi</b>
tulee usein puutteellisten sosioemotionaalisten taitojensa vuoksi jätetyksi
ulkopuolelle. Torjutuista lapsista ei pidetä eikä heitä hyväksytä.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Huomiotta jätetyt lapset eivät tutkimusten (Boivin, Hymel ja
Hodges 2001, Laine & Neitola 2002) mukaan juuri tee aktiivisesti aloitteita
tai kommunikoi muun ryhmän kanssa, vaikka haluaisivatkin siihen mukaan. He myös
tiedostavat torjuttuja lapsia paremmin olevansa ulkopuolisia, jonka vuoksi
heillä on alhaisempi itsearvostus ja he kokevat itsensä yksinäisemmiksi.
Aggressiiviset torjutut lapset yrittävät päästä ryhmään väkisin, he
keskeyttävät ja häiritsevät toisten toimintaa, eli päiväkoti-ikäisen sanoin:
”sotkevat leikit”. Tilannetta kuvaa hyvin esikouluikäisen pojan kommentti ”No
jos ne sanoo, ettei saa tulla mukaan leikkiin, niin sitten mä aina kiusaan
jokaista” (Laaksonen 2014).<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Ulkopuolelle jättäminen ei vaadi sanoja tai tekoja, riittää
kun toisen jättää huomiotta. Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila toteaa
kirjassaan Kavereita nolla: Lasten ja nuorten yksinäisyys (2015), että
ulkopuolisuuden tunne aiheuttaa kipua, jota ihmisaivot käsittelevät samalla
tavalla kuin fyysistä kipua. Kipu saa meidät puolustautumaan: vaihtoehtoina
ovat 1. hyökkääminen kivun aiheuttajaa vastaan 2. vetäytyminen tai 3.
jähmettyminen. Vain osalla ulkopuolelle suljetuista on voimia ja kykyä lähteä
taistelemaan tilannetta vastaan. Lapsi voi ensin pyrkiä mukaan ryhmään esim.
ystävällisillä eleillä, yrittämällä avata keskustelua toisten kanssa tai
kuljeskelemalla lapsiryhmän reunamilla. Elleivät nämä tuota tulosta, on
vaihtoehtona tuoda itsensä pakostakin toisille näkyväksi aggressiivisen
käytöksen avulla. Osa torjutuista lapsista ryhmäytyy keskenään, jolloin he
eivät jää kokonaan vertaisryhmän ulkopuolelle, vaan saattavat saavuttaa
aggressiivisella käytöksellään jopa pelonsekaista ihailua omassa ryhmässään. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Sekä huomiotta jätetyillä että torjutuilla lapsilla on riski
ajautua negatiivisen vuorovaikutuksen kehään, jolloin lapselle syntyy heikko
itsearvostus ja kielteinen käsitys sekä itsestään että muista. Hänellä ei ole
mahdollisuuksia harjoittaa vuorovaikutustaitojaan eivätkä ne pääse sen vuoksi
myöskään kehittymään. Lapsen on mahdotonta katkaista tällaista kehää omin
avuin. Lapsi ei kaipaa kliseitä, kuten ”mene vain reippaasti mukaan” tai
syyllistämistä ”ei kukaan halua olla sun kanssa, kun käyttäydyt noin”, vaan
aitoa aikuisen apua ja tukea sosiaalisiin tilanteisiin ja hyvien
vertaissuhteiden muodostamiseen jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Tuen tarve on
selkeästi nähtävissä, mutta liian usein lapsi jätetään aikuistenkin taholta
yksin, selviytymään niillä keinoilla, joita hänellä on. Seurauksia saamme lukea
tasaisin väliajoin uutisista ja lehtien palstoilta ja usein kauhistelemme:
Miksi kukaan ei puuttunut? Miten kukaan ei nähnyt mitään? Yksinäisyyden
ennaltaehkäisy on myös kiusaamisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyä.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;"><i><span style="font-size: x-small;">Lähteinä käytetty:</span></i></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;"><i><span style="font-size: x-small;">Boivin, M., Hymel, S., Hodges, E.V.E. (2001). Toward a process view of peer rejection and harassment</span></i></p><p class="MsoNormal" style="text-align: left;"><i><span style="font-size: x-small;">Junttila, N. 2015 Kavereita nolla – Lasten ja nuorten
yksinäisyys.</span></i></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;"><i><span style="font-size: x-small;">Kirves, L. & Stoor-Grenner, M. 2010. Kiusaavatko
pienetkin lapset?</span></i></p><p class="MsoNormal" style="text-align: left;"><i style="font-size: small;"><span style="font-size: x-small;">Laaksonen, V. 2014. Lasten vertaissuhdetaidot ja kiusaaminen
esikoulun vertaisryhmissä</span></i></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;"><i><span style="font-size: x-small;">Laine, K.& Neitola, M. 2002. Lasten syrjäytyminen
päiväkodin vertaisryhmästä<o:p></o:p></span></i></p><p class="MsoNormal" style="text-align: left;"><i><span style="font-size: x-small;">Repo, L. 2015. Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy</span></i></p>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-23712310321398452582021-01-28T15:17:00.002+02:002021-01-28T15:17:43.159+02:00<p>Pinja -opiskelija: <b style="text-align: center;"><span style="font-family: "Arial",sans-serif; font-size: 12.0pt; line-height: 150%; mso-ansi-language: FI;">Iso paha kiusaaja</span></b><span style="font-family: Arial, sans-serif; font-size: 12pt; text-align: center;"> </span></p><p></p><div style="text-align: center;"><span style="font-family: Arial, sans-serif;"><br /></span></div><span style="font-family: Arial, sans-serif; font-size: 12pt; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNjppYmtIEFnGRb1_xM3KrzqQwxukJhi61nhyphenhyphenxjl1M33ayXdP0-iBlpV2ywFdFJvo9yV3VEPKawWd7Akn_-GRca3lqfUGHw0p2rm-xw7YT4JutFLKr_Rd2OpqdSel5XlWIi8LqMcvZbO_u/s300/m%25C3%25B6rk%25C3%25B6.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="168" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNjppYmtIEFnGRb1_xM3KrzqQwxukJhi61nhyphenhyphenxjl1M33ayXdP0-iBlpV2ywFdFJvo9yV3VEPKawWd7Akn_-GRca3lqfUGHw0p2rm-xw7YT4JutFLKr_Rd2OpqdSel5XlWIi8LqMcvZbO_u/s0/m%25C3%25B6rk%25C3%25B6.jpg" /></a></div><br /></span><p></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 150%;"><span style="font-family: "Arial",sans-serif; mso-ansi-language: FI;">Kiusaamisesta puhuttaessa useimmiten nousee esiin
kiusatun asema – se, mitä kiusattu joutuu käymään läpi ja miltä kiusaaminen
tuntuu. Tämä on toki tärkeä asia kiusaamisilmiössä, sillä onhan kiusattu se,
joka joutuu kokemaan kaikki ne yksinäisyyden, huonommuuden, pelon ja
ahdistuksen tunteet. Olen itsekin ollut kiusattu kouluaikanani, ja minun olisi
helppo kertoa kiusatun näkökulmasta oma tarinani. Haluan kuitenkin kurkata kiusattuna
olemisen kääntöpuolelle ja pohtia kiusaajan roolia ja sitä, mitä kiusaamisen
takana on. <o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 150%;"><span style="font-family: "Arial",sans-serif; mso-ansi-language: FI;">Kiusaaminen ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen asia,
roolit voivat muuttua ja jokaisella on taustalla oma tarinansa – moni
kiusaajakin on saattanut joskus olla se kiusattu. Olenkin nyt koittanut
sukeltaa kiusaajan maailmaan netin kautta lukemalla artikkeleita ja
tutkimuksia, ja tätä kautta pyrkinyt ymmärtämään miksi lapsi kiusaa. Valtaosa
on varmasti kuullut, että useimmiten syy kiusaamiselle löytyy kiusaajan
kotioloista – tämä varmasti pitää ainakin osin paikkansa. Kukaan ei synny
kiusaajaksi, vaan siihen kasvetaan. Millainen ympäristö sitten kasvattaa
kiusaajia?</span></p><p class="MsoNormal" style="line-height: 150%;"><span style="font-family: "Arial",sans-serif; mso-ansi-language: FI;"><o:p></o:p></span><span style="font-family: Arial, sans-serif;">Voidaankin ajatella, että jokaisella meistä on lapsuudessaan ollut suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä, jotka joko ehkäisevät tai altistavat meidät tietynlaiselle käytökselle. Useimmilla lapsilla, ainakin todella toivon näin, on kotona rakastavat vanhemmat, joilta lapsi saa hyväksyntää, tukea ja lämpöä. Koti</span><span style="font-family: Arial, sans-serif; font-size: 14.6667px;">,</span><span style="font-family: Arial, sans-serif;"> jossa opitaan kunnioitusta toisia</span><span style="font-family: Arial, sans-serif; font-size: 14.6667px;"> </span><span style="font-family: Arial, sans-serif;">kohtaan, kommunikoimaan ja ilmaisemaan tunteitaan turvallisten
rajojen puitteissa. Mitä sitten, jos jokin näistä puuttuu? Tai mitä, jos
useampi näistä asioista puuttuu ja tilanne kotona onkin pahimmassa tapauksessa
päinvastainen? Ei voida kuitenkaan suorilta käsin sanoa, että jos
kotiolosuhteet ovat huonot, niin lapsesta tulee kiusaaja. Kotona opitut tai
oppimatta jääneet asiat, asenteet ja käytösmallit kulkevat lapsen mukana
kuitenkin kotoa kouluun. Lapsen kehitykseen ja kasvuun vaikuttaa toki voimakkaasti
myös muu kodin ulkopuolinen ympäristö ja sen yhteisöt, kuten se koulu. Miten yhteisössä
suhtaudutaan kiusaamiseen, onko ilmapiiri sen mahdollistava ja tuleeko sieltä
vaikutteita tai jopa malleja kiusaamiskäyttäytymiseen? Kiusaaminen onkin
yhteisöllinen ongelma siinä mielessä, että jokainen on osallinen – kiusaaja,
kiusattu, kiusaajan tukijat ja myös, ne, jotka seuraavat sivusta asiaan
puuttumatta. Kiusaamista ei tapahdu, mikäli yhteisö ei sitä mahdollista.</span></p>
<p style="text-align: left;"><span style="font-family: Arial, sans-serif; line-height: 107%;">Jokaisella lapsella on
myös lähtökohtaisesti omat yksilölliset piirteensä, jotka vaikuttavat alttiuteen
kiusata toisia. Onko lapsi esimerkiksi taipuvainen impulsiivisuuteen,
aggressiivisuuteen, kateuteen tai röyhkeyteen? Yksi kenties
merkityksellisimmistä piirteistä, joka vaikuttaa kiusaamistaipumukseen on kuitenkin
empatiakyky – tai lähinnä sen puute. Miten lapsi voi ymmärtää kiusaamisensa
vaikutuksen, jos hän ei pysty ymmärtämään kiusaamansa ihmisen tunteita tai
asemaa? Empatiakyky ei olekaan itsestäänselvyys ja automaattinen taito, vaan
taito, jota jokainen meistä on alkanut opettelemaan vauvasta asti. Jos lapsena
olemme jääneet ilman perusturvallisuuden tunnetta, voi olla myöhemmin vaikea
osoittaa empatiakykyä toisia kohtaan. Kuitenkin empatiakyky alkaa kunnolla
kehittyä vasta, </span><span style="font-family: Arial, sans-serif;">kun laitamme koulurepun selkään ja suuntaamme
opettelemaan sitä luokkatovereidemme kanssa uuteen maailmaan – kouluun.
Empatiakyvyn, vuorovaikutussuhteiden ja aikuisen roolin merkitystä ei pidä
aliarvioida, kun mietitään, miten lapsesta kasvaa kiusaaja.</span></p>
<p class="MsoNormal" style="line-height: 150%;"><span style="font-family: "Arial",sans-serif; mso-ansi-language: FI;">Usein ollaankin huolissaan kiusatusta, aiheellisesti
tietenkin. Pitäisikö kuitenkin olla huolissaan myös kiusaajasta? Omasta
mielestäni ei kuulosta siltä, että kiusaajalla olisi asiat välttämättä kovin
hyvin omassa elämässään. Nyt kun mietin taaksepäin omia kiusaajiani, niin
tunnistan heidän kasvuympäristöistään montakin asiaa, jotka edellä mainitsin.
Olisiko oma nuoruuteni ollut helpompi, jos he olisivat saaneet apua omiin
vaikeuksiinsa? Kiusaaminen on myös opittu käytösmalli, jota kiusaaja saattaa
helposti jatkaa myöhemmällä iällään. Voisiko siis kiusaajien auttaminen toimia
ennaltaehkäisevästi myöhempää työpaikkakiusaamista ajatellen? <o:p></o:p></span></p>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-52600508771938498352020-11-27T12:59:00.002+02:002020-11-27T12:59:19.556+02:00Riku-opiskelija: Oletuksia oikomassa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9sFX4lsbfyls513Two1cPTzwowNuLlRKf4JnKB_YIdQ41vlEcNZY-ckE22UL3dIalRpFpSGxBn_Sbe-v_ndamfS4jOXJqCnLGvol6CdUKd9AUlrLDZDZvU_BOswMrX71T6zhr2HWKH7yE/s1280/knowledge-1052010_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="960" data-original-width="1280" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9sFX4lsbfyls513Two1cPTzwowNuLlRKf4JnKB_YIdQ41vlEcNZY-ckE22UL3dIalRpFpSGxBn_Sbe-v_ndamfS4jOXJqCnLGvol6CdUKd9AUlrLDZDZvU_BOswMrX71T6zhr2HWKH7yE/w320-h240/knowledge-1052010_1280.jpg" title="Kuvituskuva. Kirja, jonka päällä silmälasit." width="320" /></a></div><p>Kun olin ala-asteella, kuulin erään opettajan sanovan, että
kiusaajilla on huono itsetunto, jonka he purkavat muihin. Se tuntui kuitenkin
jo silloin kovin yksinkertaiselta ja suurilta osin virheelliseltä selitykseltä,
sillä omien kokemusteni valossa nämä ihmiset olivat usein pidettyjä,
sanavalmiita ja rikkoivat joskus jopa hämmentävän pelottomasti aikuisten
asettamia sääntöjä. Lapsen näkökulmasta tämä tarkoitti hyvää itsetuntoa. Olin
osittain väärässä, mutta niin oli opettajakin.</p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Opiskelen tällä hetkellä LAB-ammattikorkeakoulussa sosionomikoulutuksessa
ja aloitin lokakuussa harjoittelun Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus
Valopilkussa. Heti alkuun haluan todeta, että kiusaaminen on moniulotteinen ilmiö,
jonka ymmärtäminen edellyttää perehtymistä. Aiemmin kuvaamassani tilanteessa
opettaja teki yleistyksen kiusaamisen syistä ja henkilökohtaisesti en kyennyt hahmottamaan
itsetuntoa käsitteellisesti. Tilanteessa oli syntynyt kaksi virheellistä
tulkintaa, jotka perustuivat oletuksiin. Ajattelin joskus, että en itse enää
aikuisena sortuisi tekemään vastaavia oletuksia, mutta harjoittelun aikana olen
toistuvasti todennut olleeni väärässä. Tämä on kuitenkin hyvä asia, koska näin
avautuu mahdollisuus toimia paremmin tulevaisuudessa.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kiusaamisesta puhuttaessa ei voida liikaa korostaa tiedon
merkitystä, se on suoraan yhteydessä siihen, kuinka tehokkaasti aikuiset
pystyvät ehkäisemään eri tilanteita, puuttumaan niihin ja tarjoamaan tukea
kokemusten käsittelyssä. Lapsi puolestaan muodostaa havaitsemiensa mallien
perusteella erilaisia, ajattelua ja toimintaa ohjaavia käsityksiä, jotka
saattavat esimerkiksi kannustaa toisia vahingoittavaan käyttäytymiseen tai
ajavat kiusatun uskomaan syiden olevan lähtöisin hänestä itsestään. Oli
tulokulma sitten mikä tahansa, niin ymmärryksen kautta voidaan pyrkiä luomaan
positiivisempia kasvutarinoita ja näin ollen myös vähentämään kiusaamisen
aiheuttamia inhimillisiä tragedioita.<span style="mso-spacerun: yes;"> </span><o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">En päätynyt suorittamaan harjoitteluani Valopilkussa täysin
sattumalta. Entisessä koulussani esiintyi kiusaamista ja itseltäni löytyy
historiastani myös omakohtaisia kiusaamiskokemuksia, joskin olen ollut siinä
mielessä onnekas, että pääsääntöisesti kuuluin aina johonkin porukkaan, vaikka
sen jäsenet eivät olisi olleet erityisen korkealla luokan sosiaalisessa
hierarkiassa. Kun viime maaliskuussa nykyisessä koulussani aloin perehtymään
kiusaamista käsittelevään ryhmätehtävävään, huomasin aiheen kiehtovan minua tavanomaista
enemmän. Uskon tämän johtuneen suurilta osin siitä, että pystyin yhdistelemään
teoriaa omiin kokemuksiini ja sain vastauksia niihin kysymyksiin, joita olin
vuosia aiemmin lapsena pohtinut. Ymmärsin myös sen, että kiusaamisen seuraukset
saattoivat olla huomattavasti merkittävämmät, kuin olin aikaisemmin kuvitellut.
Ei ole ollenkaan liioiteltua puhua kouluväkivallasta.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Vaikka olin alkanut rakentamaan jonkinlaista käsitystä
kiusaamisilmiöstä ja sen yksilökohtaisista vaikutuksista, niin halusin tietää
enemmän ja toisaalta myös ymmärtää, miten teoria taipuu käytännön tasolle.
Tulevassa ammatissani on mahdollista, tietyissä toimintaympäristöissä jopa
äärimmäisen todennäköistä joutua tekemisiin kiusaamistilanteiden kanssa, enkä
halua silloin enää toimia pelkästään oletusten varassa. Sen sijaan toivoisin vankkaa
tietopohjaa sekä keinoja, joiden avulla tätä tietämystä on mahdollista
hyödyntää asiakastyössä. Minun on vaikea kuvitella tarkoitukseen paremmin
soveltuvaa harjoittelupaikkaa, kuin Valopilkku, jossa on tehty jo vuosia töitä käytännön
tasolla kiusaamisen parissa.</p>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-60958760170493695152020-11-02T08:17:00.007+02:002020-11-02T08:29:14.634+02:00Tina: UNESCO:n ensimmäinen kansainvälinen kiusaamisen vastainen päivä 5.11.2020<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP2kySC6FTtssX5MJ5tQJw5KOWp92_hEf1jai0I32TO4ltScHiQ2KUKBxCsLGU9eilhgH2K1ebloypDDwUMoOZLIp7UKjxLjkQ8Ygmu1y2Fr0MqOt0USwbi_pNkVh3QZjojlXuTf6GQeL2/s1920/butterfly-2049567_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1920" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP2kySC6FTtssX5MJ5tQJw5KOWp92_hEf1jai0I32TO4ltScHiQ2KUKBxCsLGU9eilhgH2K1ebloypDDwUMoOZLIp7UKjxLjkQ8Ygmu1y2Fr0MqOt0USwbi_pNkVh3QZjojlXuTf6GQeL2/s320/butterfly-2049567_1920.jpg" width="320" /></a></div><p>UNESCO:n jäsenvaltiot ovat julistaneet ensimmäisen kansainvälisen kiusaamisen ja väkivallan vastaisen päivä. Päivä tulee olemaan joka vuosi marraskuun ensimmäinen torstai tästä vuodesta lähtien. Se on historiallinen päivä, sillä lapsia ja kiusaamista kokeneita ei ole aiemmin huomioita näin.</p><p>Olen erityisen iloinen saadessani olla osa tätä kiusaamisen esille tuomisen ja puheeksi ottamisen historiaa, sillä vaikka kiusaamisesta tänä päivänä puhutaan enemmän niin edelleen siitä myös vaietaan. Moni kiusaamista kokenut ihminen myös vaikenee kokemuksestaan koska häpeää sitä. Usein näin on siksi, että ympäröivä asenne on ollut hänen kokemustaan vähättelevä tai häntä on jopa syyllistetty siitä, että hän on joutunut kiusatuksi.</p><p>Yhdenkään lapsen tai nuoren ei pitäisi joutua pelkäämään netissä tapahtuvaa uhkailua tai muuta väkivaltaa, tai pelätä kouluun menemistä tai häneen kohdistuvaa väkivaltaa. Asiat muuttuvat hitaasti, mutta muutokset parempaan mahdollistuvat, kun emme suostu vaikenemaan kiusaamisesta ja kouluväkivallasta. Kiusaamista kokeneiden tilanne muuttuu, kun emme suostu heidän häpäisemiseensä, heidän kokemuksensa vähättelyyn tai kiusattuja leimaaviin selityksiin kiusaamisen syistä. Tilanne muuttuu, kun otamme asian tarpeeksi vakavasti ja alamme tosissamme puolustamaan heikompaa, lasta, jota kiusataan.</p><p>Kiusaaminen ja kouluväkivalta jättää syvät jäljet, joskus ne ulottuvat kokijan elämään niin kokonaisvaltaisesti, että elämä pysähtyy. Harjula-keskuksen hankkeissa tehdään laajasti työtä kiusaamista kokeneiden parissa sekä ennaltaehkäisevästi, kiusaamisen jo tapahduttua että jälkihoidollisesti. </p><p>UNESCO:n kiusaamisen ja väkivallan vastainen päivä tuo koulukiusaamisen ja -väkivallan meidän jokaisen eteen. Jokainen meistä voi olla se, joka muuttaa kiusatun elämänsuunnan tukemalla häntä ja uskomalla häneen. Jokainen meistä voi olla mukana luomassa uusia, parempia tarinoita kiusaamisesta selviytymisestä, oman elämän haltuun ottamisesta ja uuden elämän suunnan löytämisestä.</p>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-66833119960791571872020-09-18T09:12:00.001+03:002020-09-18T09:12:05.712+03:00Anna: Kuka turvaa suojatien jälkeen?<p><b><i>Hiljattain käynnistynyt syyslukukausi on tuonut korviin useita kiusaamistapauksia esikouluikäisten sekä ekaluokkalaisten ikäryhmistä.</i></b> Se vetää väkisinkin hiljaiseksi, turhauttaa, ärsyttää ja nostaa suuren huolen. Miten voi olla mahdollista, että vuosi toisensa jälkeen tilanne on sama - toisinaan jopa pahempi? </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXDnE-dB92Axbof7fkwaA453QnBZQSOpqg-P9rQYOa2PSh_Lww7nkLd0npSB8unJ88dlM91o5vaglyyknfm6nwiEa2YbsA7nOp6BnZAoBaRqb_T9mtiWEk5G93b8lASnicX2bDB1mx7qsJ/s1920/crosswalk-3712127_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1279" data-original-width="1920" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXDnE-dB92Axbof7fkwaA453QnBZQSOpqg-P9rQYOa2PSh_Lww7nkLd0npSB8unJ88dlM91o5vaglyyknfm6nwiEa2YbsA7nOp6BnZAoBaRqb_T9mtiWEk5G93b8lASnicX2bDB1mx7qsJ/s320/crosswalk-3712127_1920.jpg" width="320" /></a></div><p>Kesälomien jälkeen vanhemmat päästävät sydän syrjällään lapsensa autojen sekaan koulutielle, jonka suojateiden lähettyvillä poliisit sekä vapaaehtoiset valvovat turvallista ylitystä. Autot ovat vaarallisia eikä koulutiensä aloittavien pienten ihmisten tarkkaavaisuus vielä riitä turvalliseen tien ylitykseen. Tämä somessakin isosti näkyvyyttä saava kampanja on eritoten muistutus meille autoilijoille - TARKKANA, pienet ovat taas liikkeellä ja tehoaa useimpiin autoilijoihin, sillä kukaan ei halua ottaa vastuulleen ja loppuelämänsä taakaksi toisen elämän tuhoutumista oman auton konepellille.</p><p><b><i>Tänään haluan kysyä missä on se henkinen suojatie, jota valvotaan tuon tien ylityksen jälkeen? </i></b></p><p>Päivästä toiseen kiusattujen lasten vanhemmat joutuvat laittamaan lapsensa ympäristöön, jossa hän ei ole turvassa.</p><p>Kiusaaminen pahimillaan tuhoaa kiusaamista kokevan elämän. Joka tapauksessa hän kantaa lopun elämäänsä kiusaamisen jättämiä arpia mukanaan. Häpeää, syyllisyyttä, arvottomuuden kokemuksia, sosiaalisia pelkoja, jotka hänen on opittava voittamaan ja joiden kanssa hänen on opittava elämään. </p><p>Kiusatuksi tuleminen voi johtaa itsetuhoisuuteen ja kiusattu haluaisikin mieluummin kuolla auton keulaan, kuin elää enää seuraavaa koulupäivää. Kuka haluaa ottaa vastuulleen tämän elämän tuhoutumisen? Kuka haluaa ottaa vastuulleen sen, että oma lapsi kiusaamalla tuhoaa toisen lapsen elämän? Kenen vanhemmuus kestää sen, että oma lapsi päivästä toiseen aiheuttaa toiselle pelkoa? Millaisessa koulussa kukaan ei nähnyt mitään?</p><p>On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun pieni koululainen tulee pahoinpidellyksi ikätovereiden tai hieman vanhempien koululaisten toimesta. </p><p>On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kiusaamista kokeva lapsi saa negatiivista palautetta puolustettuaan itseään kun on ensin kestänyt kiusaamista, jota kukaan ei ole huomannut. </p><p>On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kukaan ei ole nähnyt mitään.</p><p>On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun lapsilla on niin paha olla, että he purkavat sen vallankäyttönä toisiin lapsiin. </p><p>On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat sanomme, ettei minun lapseni ainakaan kiusaa.</p><p>On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat kuvittelemme, ettei minun lapseni ainakaan joudu kiusatuksi.</p><p>On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun aikuiset ihmiset sulkevat silmänsä lasten turvattomalta koulutieltä. </p><p>Jo pelkästään perusopetuksessa olevia lapsia vuonna 2019 oli hieman päälle 564 000 ja kouluterveyskykselyn 2019 mukaan heistä n. joka 20. kokee viikoittain kiusaamista. On siis myös kiistatonta, että meillä on edelleen kymmeniätuhansia lapsia, joita henkisesti ja fyysisesti pahoinpidellään koulupäivien aikana. </p><p>Apua tarvitsee niin kiusattu kuin kiusaaja sekä molempien perheet, sillä lapset eivät opi kiusaamaan itsekseen eivätkä lapset lopeta kiusaamista ilman puuttumista, jota vaikeuttaa myös koulujen jatkuvasti tiukentuvat resurssit. </p><p>Aina tulisi muistaa, että kyseessä on elämä.</p><p style="text-align: center;"><b><i>"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa."</i></b></p>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-74082059821221840932020-08-14T09:19:00.002+03:002020-08-14T09:19:27.337+03:00Vierailija: Ja minä selvisin<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Elettiin 2000-luvun alkua. Olin siirtymässä yläasteelle muiden ikätovereideni tavoin. Fyysisesti kehityin aikaisin ja murrosikäni oli tuolloin jo hyvässä vauhdissa. Ala-asteella sitä hieman häpeili, kun muilla tytöillä ei ollut rintsikoita ja pojatkin niistä ilkkuivat ja nyppivät. Sitä ei silti ehkä ottanut niin kamalan vakavasti, mutta sen yläasteelle siirtymisen otin. Se jännitti tosi paljon. Aika moni varmaan allekirjoittaa saman.</div><p>Lapsena ja nuorena olin avoin, iloinen, ekstrovertti, vähän ehkä sellainen ”kovis-tyttö”, joka puolusti isoon ääneen, jos näki epäoikeudenmukaisuutta, toisinaan liiankin äänekkäästi, sellainen kaikkien kanssa kuitenkin toimeen tuleva ja keskiverto-oppilas. Siltikin toisinaan vähän herkkä ja epävarma itsestäni, kuten tietysti varmasti kaikki meistä joskus, varsinkin teini-iässä. Minulla oli paljon kavereita ja muutama sydänystävä. Meistä muodostui seiskalla sellainen iso kaveriporukka, missä oli tyttöjä ja poikia. Seiskaa ei päästy pitkällekään, kun ensimmäisen kerran kuulin juorun itsestäni. Olin kuulemma kesäleirillä peilaillut rintojani tyttöjen vessassa ja työntänyt liiveihin sukkia, että rinnat näyttäisivät isommilta. Siinä vaiheessa asia oikeastaan vain nauratti, minua ja kavereitani. En olisi ikinä voinut uskoa, että millainen tapahtumavyöry tuosta pienestä juorusta lähtisikään liikkeelle.</p><p>Ilkkujia tuli lisää. Rinnakkaisluokilta, ylemmiltä luokilta, naapurikoulusta… Sain lempinimen, ”sukka-tissi” tai pelkkä ”sukka”. Pelkän huutelun ja ilkkumisen lisäksi jotkin pojat toivat usein kotoa vanhoja sukkia, jolla välituntisin heittelivät minua. Käytävillä tönittiin ja haukuttiin myös muilla nimityksillä. En muista missä vaiheessa huutelu alkoi pahentua tai missä vaiheessa kaverit alkoivat kaikota. Mieli on halunnut unohtaa aika paljon. Yksi kerrallaan kaverit katosivat, jäin ulkopuolelle. Aloin vetäytymään syrjempään, piiloutumaan välitunneiksi. Ruokailut ja koko koulun yhteiset tilaisuudet olivat kaikkein pahimpia hetkiä. Minua saatettiin nöyryyttää koko koulun edessä, eikä opettajilla ollut siitä mitään hajua.</p><p>Silloin elettiin aikaa, jolloin netti alkoi yleistymään nuortenkin keskuudessa ja kiusaamista jatkettiin koulun jälkeen siellä ja suoraa tekstareilla ja puheluilla. En päässyt mihinkään karkuun. Viimeisetkin ystävät jättivät, koska pelkäsivät joutuvansa itse kiusatuiksi, jos liikkuisivat samassa seurassa.</p><p>Mitä tämä sitten aiheutti minussa? Koko olemukseni muuttui. Käännyin sisäänpäin. Koko itsetuntoni romuttui, en kokenut olevani minkään arvoinen. Koko identiteetin muodostuminen vääristyi radikaalisti. Sairastuin keskivaikeaan masennukseen, paniikkihäiriöön ja eri muotoisiin syömishäiriöihin. Olin itsetuhoinen, joka ilmeni esimerkiksi viiltelynä, itseni näännyttämisenä tai pakkoliikuntana.</p><p>Lopulta tilanteen vakavuus selvisi myös lähipiirille. Vaihdoin koulua naapurikuntaan 9. luokalle, jolloin tilanne rauhoittui. Sain uusia kavereita ja kirin pudotettuja arvosanoja. Aloitin myös käynnit nuorisopsykiatrisella ja ne käynnit jatkuivat yhteensä 8 vuotta. Sain myös lääkityksen, jolla hoidettiin niitä diagnosoituja mielenterveyshäiriöitä. Terapiassa myös käsiteltiin kaikkea sitä vihaa ja kostonhalua, mitä oli aluksi todella vaikea sanoittaa. Saatoin nähdä painajaisia, jossa mätän raivopäisesti kiusaajia turpaan ja revin karjuen heitä hiuksista. Ehkä se kuvaa jotenkin sitä, miten paljon ahdistusta sisälleni oli muodostunut. Koskaan en todellisuudessa ollut väkivaltainen ketään muuta kuin itseäni kohtaan.</p><p>Kiusaaminen jättää jokaiseen kiusattuun elinikäisen haavan. Se nousee vielä tänäkin päivänä toisinaan esiin. Esimerkiksi hengästyn vieläkin puhuessani asiasta, vaikka tapahtumista on toistakymmentä vuotta aikaa. Kiusaamisella on ollut suuri vaikutus esimerkiksi ihmissuhteiden muodostumisessa elämässäni. Olen antanut muiden kohdella minua väärin ja olen muodostanut itselleni haitallisia toimintamalleja, josta vasta aikuisena olen päässyt oppimaan pois. Kaikki tapahtumat ovat myös vähintään välillisesti vaikuttaneet koko lähipiiriini.</p><p>Nyt kun minua katsoo tänä päivänä, ei ehkä ensimmäisenä osaisi ajatella miten pohjalta olen ponnistanut ja kasannut itseni. Kyllä tässä pienessä naisessa on täytynyt olla synkimmälläkin hetkellä rutkasti elämänhalua, että sieltä syvältä on rämmitty takaisin päivänvaloon ja kasvettu täksi naiseksi, joka nyt olen. </p><p>Kaikkine haavoineni voin ylpeänä seistä kertomassa tarinaani ja sanoa, että minä selvisin, mutta kaikki eivät selviä ja se tekee minut niin tavattoman surulliseksi. Kiusaamista ei saada ilmiönä koskaan kokonaan kitkettyä maailmasta, mutta ettei maailma menettäisi yhtäkään nuoren tytön tai pojan henkeä kiusaamisen vuoksi, niin pyydän; älä katso muualle, vaan ole se, joka näkee ja puuttuu. Jokainen meistä on arvokas.</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkI5QNpzA-87wmz8ExNUJQXiSr3JREqvRojfG_NeP7bxKH55XpjFpX-u_q6V8pUaBjxGgEzPzXwA-sYyUVeJDiL7QSdDCITQ584uSrC7Vs9-VUurtpvckfrclN8RJ9CDubsz5fXdcLIFrT/s640/887443_S.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="497" data-original-width="640" height="311" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkI5QNpzA-87wmz8ExNUJQXiSr3JREqvRojfG_NeP7bxKH55XpjFpX-u_q6V8pUaBjxGgEzPzXwA-sYyUVeJDiL7QSdDCITQ584uSrC7Vs9-VUurtpvckfrclN8RJ9CDubsz5fXdcLIFrT/w400-h311/887443_S.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kiusaamistarinansa Valopilkun blogissa julkaistavaksi antoi Krista Saarinen. Kiitos!<br /></td></tr></tbody></table><p><br /></p>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-17031617339107643002020-05-15T10:51:00.002+03:002020-05-15T11:26:35.191+03:00Annan tarinaLatasin eilen omaan Facebookprofiiliini videon, jossa laulan. Se on nauhoitettu eilen kun olin yksin kotona. Olen edellisen kerran laulanut häissä vuonna 2008 ja se jäi viimeiseksi kerraksi yleisön edessä, vaikkei mikään mennytkään pieleen.<br />
<br />
Eilinen palautti elävästi mieleen lukion ensimmäisen luokan yksinlauluesityksen. Olin käynyt laulutunneilla ja sain niistä kurssimerkinnän sillä edellytyksellä, että esiintyisin koulun juhlassa. En olisi halunnut, mutta tarvitsin opintopisteet. Laulussa oli yksi korkea nuotti, joka minun olisi pitänyt naulata, mutta epäonnistuin. Häpeä hyökyi ylitseni. Muistan koulun juhlasalin kirkkaan valon, ylös kohoavat penkit, jotka olivat täynnä yläasteen sekä lukion opiskelijoita, sekä sen kuinka pitelin kättä rintakehän päällä ikäänkuin vaikuttaisin hieman kipeältä. En muista mitä sanoin opettajalle enkä muista mitä hän vastasi, mutta kannustukseksi tarkoitettu kommentti vahvisti sen mitä tiesin itsekin: Minä epäonnistuin.<br />
<br />
Ennen yläastetta olin pienessä kyläkoulussa, jossa oli yhdistelmäluokat. Meillä oli aina kaksi vuotta kerrallaan sama opettaja. Olin kolmannella tai neljännellä luokalla ja luokassa oli pieni postilaatikko, johon sai laittaa postia muille luokkalaisille. Eräänä maanantaiaamuna katsoin pulpettiini ja ilo läikähti sisälläni, sillä olin saanut kolme kirjettä. Se oli mahtavaa, koska yleensä en saanut postia.<br />
<br />
Posti jaettiin perjantaisin, mutta olin ollut perjantaina sairas, joten uusi viikkoni alkoi saamistani kirjeistä. Meidän luokalla oli lisäkseni kolme tyttöä, jotka kaikki olivat kirjoittaneet minulle. Kirjeiden sanoma oli selvä: "Älä puutu meidän juttuihin." Sisälläni ollut ilo muuttui kylmääväksi pettymykseksi siitä, etten kelvannut kaveriksi. Joskus kelpasin, tällä kertaa en - päätös asiasta ei ollut koskaan minun, vaan toimin sen mukaan mitä muut päättivät. Kukaan ei tiennyt saamistani kirjeistä tai kokemastani ulkopuolisuudesta. Näin jälkeenpäin ajattelen, etten pettymyksestä huolimatta edes ymmärtänyt tilanteessa olevan mitään poikkeavaa. Minulle oli normaalia, että joskus minun kanssani leikittiin ja joskus taas ei. Kai se riippui siitä olinko sillä hetkellä tarpeellinen muille.<br />
<br />
Yritin palavasti löytää ihmisen, joka hyväksyisi minut ja poikien kanssa olikin helpompaa. Kun erään kerran pelasimme polttopalloa koulun pihalla ja kumarruin ottamaan auton alle mennyttä palloa, yksi tyttö istui selkäni päälle ja alkoi hakata. Muistan aina sen äänen millä luokaltamme poika huusi: "Lopeta!" Hänelle olin puolustamisen arvoinen.<br />
<br />
Kolmannen ja neljännen luokan opettajaan yritin kiinnittyä. Uskoakseni ihailin häntä ja ajattelin, että hän olisi minun paras ystäväni. Ostin hänelle bestfriend -korun, josta toinen puoli jäisi minulle ja toinen menisi opettajalle. Jo tästä kertominen nostaa häpeän tunteen esille, koska kuka nyt opettajalle ostaisi korun? Naurettavaa. Korun mukaan kirjoitin vielä kirjeen ja annoin lahjani hänelle erään välitunnin päätteeksi. Opettaja oli hyvin otettu saamastaan lahjasta, mutta ilmaisi sen täysin väärin. Hän luki kirjeeni ääneen koko luokan kuullen. Minun ei tarvitse edes sulkea silmiäni nähdäkseni hänet jälleen seisomassa kirjeeni käsissään luokan edessä, opettajanpöydän vieressä, vasemmalla etuviistossa minusta nähden ja lukevan. Muistan myös, että tuossa hetkessä itse istuin omalla paikallani pää painuksissa ja kädet korvilla toivoen, että se kaikki olisi jo ohi.<br />
<br />
Joukkuepeleissä olin aina se viimeinen, joka valittiin. Kaikki tiesivät, että olen hidas enkä mitenkään urheilullinen muutenkaan. Yritin kyllä kovasti, mutta se ei riittänyt. Muistan erään kerran, jolloin teimme tehtävärataa ja etenin hitaasti rapukävelyä kohtai maalia, jossa muut jo odottivat. Opettaja (koulumme rehtori) kannusti minua jatkamaan: "Makkaramaija alas tulla!" Kai se huvitti muita. Tästä tapauksesta kerroin kotonakin ja seuraavana iltapäivänä äiti oli sanonut tulevansa minua vastaan, vaikka koulumatkaa oli vain kilometri. Kun äiti ilmestyi pihalle, hän käski minun odottaa ja jatkoi ohitseni matkaa kohti koulua. Se oli kamalaa, sillä tajusin hänen menevän opettajan puheille, vaikka itse halusin vain unohtaa tapahtuneen. Opettaja oli suuttunut ja väittänyt minun panettelevan häntä. Anteeksi hän ei pyytänyt koskaan, eikä tilanteesta enää sen koommin puhuttu sen enempää kotona kuin koulussakaan.<br />
<br />
Yläasteelle meno jännitti hirveän paljon ja pelkäsin, että kaikki menisi pahemmaksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, ei vaikka minulla oli tutustumispäivänä päälläni Leonardo Di Caprion fanipaita. Seiskalla sen sijaan sain ensimmäisen parhaan kaverini, jonka kanssa ystävyys oli parasta mitä olla voi.<br />
<br />
En muista, että kouluun meneminen olisi koskaan ollut hankalaa enkä usko, että kukaan tiesi millaisia henkisiä jälkiä minuun jäi. Olin yksi muiden joukossa. Kävin harrastuksissa ja vaikutin varmasti ihan hyvinvoivalta lapselta. Silti lähes 30 vuotta myöhemmin muistan nuo tilanteet niin selvästi, kuin ne olisivat olleet eilen. Eilen... Eilen kun julkaisin lauluvideoni ja mietin, etten voi, koska saatan epäonnistua. Eilen, kun mietin onko minulla uskallusta laskea muurini ja laulaa laulu, joka kosketti minua tämän koronakevään keskellä. Eilen, kun pelkäsin muiden tuntevan lähinnä myötähäpeää minua kohtaan.<br />
<br />
Lapset eivät tiedä oikeaa ja väärää jos aikuiset eivät sitä heille opeta. Vastuu lasten kohtelusta on yhteisöllisesti meillä kaikilla aikuisilla ja asenteemme muita ihmisiä kohtaan siirtyy varmasti eteenpäin. Lapset ottavat mallia tavastamme puhua ja kohdata muita ihmisiä. Pieneltäkin vaikuttavilla teoilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset - niin hyvässä kuin pahassa, sillä muistanhan minäkin, kuinka luokan poika huusi: "Lopeta." Muistan sen aivan yhtä hyvin, kuin ne vaikeatkin hetket.<br />
<br />
Kannan menneisyyttäni mukana ja se pulpahtelee toisinaan pintaan, mutta olen saanut rohkeuden kohdata sen ja kääntää sen voimakseni, koska muuttaakaan en sitä voi. Minun nykyisyyteni muodostuu historiastani, mutta tulevaisuus on aina edessä ja siihen avaimet on minulla.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiFzmRouEAb5UPIhfgo4Iy2NqkLdRQctN7FbOWphMfxv1FWZ83RmlvzsyHN9dM_hBLmKWvWblB0cY48BoVXPPYqL_bOv06KWZ16CURuh5haKfDnXRXy6IOB4gevuETF6ZEyoZVXAQHjUxSI/s1600/heart-3147976_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="853" data-original-width="1280" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiFzmRouEAb5UPIhfgo4Iy2NqkLdRQctN7FbOWphMfxv1FWZ83RmlvzsyHN9dM_hBLmKWvWblB0cY48BoVXPPYqL_bOv06KWZ16CURuh5haKfDnXRXy6IOB4gevuETF6ZEyoZVXAQHjUxSI/s320/heart-3147976_1280.jpg" width="320" /></a></div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-25389674745259316892020-05-06T08:14:00.001+03:002020-05-06T10:14:01.788+03:00Vierailija: Se helpottaa, mä lupaan sulle<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Se oli ihan tavallinen bussimatka, tai niin tavallinen kuin tähän maailman aikaan voi olla. Istuin bussissa kasvot matkustajiin päin ja kuuntelin musiikkia. Eräältä pysäkiltä kyytiin tuli nuori nainen, ehkä viidentoista vanha. Hänellä oli shortsit jalassa, mikä kiinnitti huomioni, sillä olin aamulla palellut kevättakissani ja miettinyt, että ehkä se talvitakki olisi vielä aiheellinen. Aurinko kuitenkin paistoi lämpimästi ja ajattelin, että hän on samanlainen fiilistelijä, kuin minäkin. Heti kun mahdollista, kaivan itse mekot esiin ja laitan ne päälle, koska kesä on lyhyt.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Hän jäi yhden pysäkin ennen minua bussista ja katseeni osui hänen reiteensä. Shortsien alla oli vaaleat legginsit, joiden alta paistoivat tuoreet taisteluhaavat. Joku niistä tihkutti vielä, sillä vaaleat legginsit värjäytyivät verellä. Olisin halunnut mennä halaamaan häntä ja sanomaan, että mä tiedän, millaista se on. Ja että hän olisi uskonut mua, kun olisin sanonut, että se helpottaa. Että hän on niin paljon arvokkaampi. Niin paljon. Niin paljon rakastetumpi ja niin ainutlaatuinen. Uskonut, kun olisin sanonut, että mikä tahansa hänen elämäntilanteensa onkaan, ei tarvitse satuttaa itseään.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Tiedän, ettei hän olisi uskonut. En minäkään olisi uskonut silloin aiemmin.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Aloitin viiltelyn, kun olin kolmetoista. Se alkoi ikään kuin kokeiluna, josko se auttaisi valtavaan pahaan oloon sisällä. Ja siinä sairaassa maailmassa, jossa elin, se tuntui auttavan. Mä jäin koukkuun heti. Minä, joka pelkään verta enkä siedä juuri kipua. Siitä tuli mun pakokeino, mun salaisuus. Muodostin siihen oman, salaisen suhteen, niin kuin moni riippuvainen ihminen. Se oli vain mua varten.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Enhän mä sitä salaisuutena osannut kokonaan pitää. Ystäväni tiesi, hän oli myös viiltelijä ja hän ratsasi joskus mun huoneen. Mutta niin kuin pois kaadettu viinakin, mä löysin kyllä tavan, jos halusin. Lupauksilla ei ollut merkitystä. Mä lupasin monta kertaa, etten tee enää niin. Että kyllä mä pystyn olemaan ilman. Enkä sitten kuitenkaan pystynyt.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Koska mä en luvannut sitä itselleni.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Varmaan kiusallisin keskustelu, jonka olen ikinä käynyt, oli äitini kanssa viiltelystä. Tulimme saunasta ja pyyhkeeni putosi ja samalla hetkellä tajusin, että hän näki jäljet. Äiti ei nimittäin saunassa nähnyt ilman laseja mitään. Hän ei sanonut mitään ja menin huoneeseeni. Otin asian myöhemmin esille ja yritin selittää rakkaalle ihmiselle, miksi teen mitä teen. Miten olisin voinut selittää? Aiemmin sanoin, että viiltelyä ei voi ymmärtää kuin toinen viiltelijä. Ja olen yhä samaa mieltä. Luulen, että toisilla riippuvaisilla ihmisillä on kuitenkin käsitys siitä, mistä puhun ja lähtökohtaisesti jokainen meistä voi ainakin yrittää ymmärtää, olla sympaattinen sitä toista kohtaan. Siinä me istuimme, molemmat kyyneleet silmissä ja häpeä vyöryi ylitseni. Tämäkään ei silti saanut minua lopettamaan.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Mä kerkesin täyttää 20, kun joulukuussa vuonna 2015 päätin, että nyt riittää. Tämä loppuu tähän. Mä en enää halua satuttaa itseäni. Se päätös oli pitkän pyristelyn ja työstämisen takana. Olin aiemminkin ”lopettanut” ja sortunut. Uudelleen ja uudelleen. Koska jätin aina takaportin auki vaikeita tilanteita varten. Vuoden 2015 joulukuussa näin ei ollut. Mä lupasin itselleni, en kenellekään toiselle, että nyt se loppuu. En kertonut edes lupauksesta muille, koska sillä ei oikeastaan ollut merkitystä. Se oli vain mua varten oleva asia.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Olen ollut viiltelemättä siitä lähtien, mutta viiltelijä mun sisällä on aina. Se riippuvuus on minussa aina. Niin kuin riippuvuussairauksilla on tapana. Ahdistuksen keskellä se on yhä ajatus, joka tulee mieleeni. Koska sillä mä aiemmin lääkitsin sitä möykkyä rintakehässäni. Vaikka eihän se koskaan auttanut. Se johti vaan valtavaan häpeään ja syyllisyyteen. Nykyään mulla on onneksi paljon muita keinoja sisäisten möykkyjen päihittämiseen kuten puhuminen, kirjoittaminen, musiikin kuuntelu ja siivoaminen. Viiltely ei ole enää vaihtoehto, takaportti siihen ei ole auki vaan muurattu umpeen. Mä olen oppinut kohtaamaan sisäiset mörköni sen sijaan, että pakenisin niitä. Voin kertoa, että siinä pakenemisessa jää ihan aina kakkoseksi. Se, mitä sä pakenet, saa sut aina kiinni ja lopulta jollakin tavalla se asia on kohdattava.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Sinulle, tyttö bussissa, haluan joka tapauksessa sanoa jotain. Se helpottaa, mä lupaan sulle. Jonain päivänä sä näet taas värit ja tunnet tuulen. Katsot auringonlaskua ikkunasta ja hymyilet kyyneleet silmissä, koska sun on niin hyvä olla. Koska sä olet onnellinen. Sä et ehkä usko sitä nyt, en mäkään uskonut. Usko kuitenkin se, että mä tiedän, mistä puhun.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Mä olen ollut siellä pimeässä ja kylmässä yksin ja on tuntunut siltä, että elämällä ei ole mulle mitään tarjottavaa. Mä olen maannut yksin häpeään ja kipuun kääriytyneenä, kun olen taas satuttanut itseäni. Mä tiedän, miltä sellainen valtava ahdistus tuntuu, joka melkein tukehduttaa sut. Ruhjoo sun rinnan ja rutistaa sielun kasaan. Kun siellä pimeässä ei ole edes pientä valonpilkahdusta. Ja kun tuntuu, että on maailmassa täysin yksin.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Mä haluan sanoa sulle, tyttö bussissa, että sä et ole yksin. Ja että sinä ja minä, me ollaan vahvoja. Me ollaan taistelijoita. Ja me ollaan valtavan arvokkaita. Me olemme rakkauden ja kaiken hyvän arvoisia. Me ansaitsemme hyvää, hellää ja rakastavaa kohtelua toisilta mutta myös ennen kaikkea itseltämme. Koska meistä itsestämme se lähtee, aina. Näin etänä haluan rutistaa sinua lujaa. Haluan myös sanoa sen, että puhu aiheesta. Vaikka se hävettää, vaikka se pelottaa. Puhu syistä siihen, miksi koet, että sun tarvitsee satuttaa itseäsi. Miksi sä teet sitä. Puhu loputtomasti, kyseenalaista lempeästi omaa ajatusmaailmaasi. Se on tie, joka johtaa siihen, että jonain päivänä lupaat rakkaudella itsellesi, että ei enää.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Mene peilin eteen ja hirveän ruman puheen sijaan katso itseäsi ajattelematta mitään. Jos tulee rumia, satuttavia ajatuksia, työnnä ne pois. Vain sinä ja peili. Sitten kun se sujuu, voit alkaa etsiä yhden asian, josta voit kehua itseäsi. Vaikka se, että sun hiukset on tänään ihan ok tai että sulla on kiva hymy. Se riittää. Niin mä opettelin katsomaan kehoani rakastavammin ja lempeämmin, ja sitä myötä myös kohtelemaan sitä niin.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; display: inline; font-family: Helvetica, Arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-top: 6px;">
Sä olet ainutlaatuinen ja arvokas. Sä olet niin paljon arvokkaampi, kuin tiedätkään. Toivon sulle sydämeni pohjasta kaikkea hyvää. Rakkautta, hellyyttä, iloa ja värejä. Lempeää tuulta sun hiuksiin ja keveyttä askeliin. Sitä, että joku päivä sivelet sun arpia rakkaudella ja hellyydellä kiittäen sun upeaa kehoa siitä, että sä olet elossa. Sä olet yhä elossa, kaiken jälkeen, eikä mikään ole sulle mahdotonta.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2EF5k5nw-x69dfKUX1BToUJSRLcYrD74pmi_A9L4mZO_ssYp-nYw-ixOxlUsaCFZZ9U3EpE1sT7AUi1JWgaOC6AubfFqHQURvPUXej1NloU1MkVWrD6h3klQ8js6fFgTHP6ksUmda8sOR/s1600/94756860_10214515250949018_5187995179860099072_o.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1066" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2EF5k5nw-x69dfKUX1BToUJSRLcYrD74pmi_A9L4mZO_ssYp-nYw-ixOxlUsaCFZZ9U3EpE1sT7AUi1JWgaOC6AubfFqHQURvPUXej1NloU1MkVWrD6h3klQ8js6fFgTHP6ksUmda8sOR/s320/94756860_10214515250949018_5187995179860099072_o.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Tekstin on kirjoittanut koulutettu kokemusasiantuntija Krista Viitala ja se on julkaistu alunperin huhtikuussa 2020 KlubiLahti-lehdessä. </div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-10728895235107818552020-04-29T11:04:00.002+03:002020-05-06T11:31:48.344+03:00Tinan tarina<span style="font-family: calibri, sans-serif; white-space: pre-wrap;">Olin suhteellisen arka ja ujo lapsi ja siksi helppo uhri niin minut silmätikuksi ottaneelle opettajalleni kuin luokkalaisilleni, jotka minua alkoivat kiusaamaan. Kouluajastani muistan parhaiten jännittyneisyyden ja pelon, ne olivat läsnä jokaisessa päivässä. Pohdin päivittäin, miten voisin välttyä silmätikuksi joutumista. Ei auttanut tekeytyä harmaaksi ja näkymättömäksi, sillä opettaja näki minut aina asettaen minut naurunalaiseksi koko luokan edessä. Opettajan mielestä herkkyyteni ja ujouteni oli hupaisaa. Siitäkös muutama poika riemastui, ja haukkuminen jatkui välitunneilla.</span><span id="docs-internal-guid-4798f22c-7fff-de08-0790-33bba1cc3f02"></span><br />
<span id="docs-internal-guid-4798f22c-7fff-de08-0790-33bba1cc3f02">
</span>
<br />
<div dir="ltr" style="line-height: 1.295; margin-bottom: 8pt; margin-top: 0pt;">
<span id="docs-internal-guid-4798f22c-7fff-de08-0790-33bba1cc3f02"><span style="font-family: "calibri" , sans-serif; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">”Herkkis”. ”Tyhmä”. ”Sä et osaa mitään”. Minulle nauraminen oli melkein koko luokan huvi. Erityisen hauskaa oli, kun opettaja vaati minua ottamaan esille kirjojani tai muita tavaroita, joita välitunnilla oli viety pulpetista tai laukusta. En koskaan uskaltanut sanoa siitä kenellekään. Minulle liimattiin lappuja selkään ja tehtiin erilaisia jäyniä, joille kaikki sitten nauroivat. Vessaan en uskaltanut mennä, koska jotkut tytöt uittivat meidän ”heikkojen” päitä vessanpytyssä. Koulupäivät olivat täynnä varuillaan oloa, oman selustan turvaamista. Toisten ilmeiden ja eleiden tulkitsemista ja turvallisuuden varmistamista.</span></span></div>
<span id="docs-internal-guid-4798f22c-7fff-de08-0790-33bba1cc3f02">
</span>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.295; margin-bottom: 8pt; margin-top: 0pt;">
<span id="docs-internal-guid-4798f22c-7fff-de08-0790-33bba1cc3f02"><span style="font-family: "calibri" , sans-serif; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">Mitä opin itsestäni kouluvuosinani? Opin että herkkyys on huono ja halveksittava asia, että minä olen vääränlainen ja ettei minusta ole mihinkään. Koulun tarkoituksena tuskin oli opettaa sellaista, mutta se on mitä siellä opin, ja mitä itsestäni ajattelin vielä vuosia koulun loputtua. Oman tien löytäminen oli hankalaa, kun ei uskonut itseensä. Särkynyttä itsetuntoa ei korjata hetkessä, siihen on mennyt hieman enemmän aikaa. </span></span></div>
<span id="docs-internal-guid-4798f22c-7fff-de08-0790-33bba1cc3f02">
<div dir="ltr" style="line-height: 1.295; margin-bottom: 8pt; margin-top: 0pt;">
<span style="font-family: "calibri" , sans-serif; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">Onneksi minulla on aina ollut kyky haaveilla itseni pois epämiellyttävästä ympäristöstä ja arjesta. Mielikuvitukseni on vienyt minut maailmaan, missä ei ole ollut ikäviä ihmisiä, missä on voinut olla oma itsensä ja missä olen ollut turvassa. Se on auttanut minua näkemään itsestäni muutakin kuin sen, mitä koulu minulle itsestäni opetti. Ja lopulta se on saanut minut kyseenalaistamaan koulussa tapahtuneita asioita ja leimaa, jonka siellä sain. Olen myös ollut onnekas, sillä minulla on kaikesta huolimatta ollut ystäviä, jotka ovat tukeneet heikkoina hetkinä, jotka ovat saaneet minut uskomaan, että minusta on johonkin, että olen arvokas ja että nousen vielä kuopastani. Ja niin olen tehnyt. </span></div>
</span>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-34632669273868494652019-11-20T10:00:00.000+02:002020-04-28T14:47:55.105+03:00Tina: Toteutuvatko lapsen oikeudet kiusaamistilanteissa?<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Perusopetuslain 29§ mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi kouluissa on lain mukaan oltava suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, johon myös kiusaaminen lasketaan. Suunnitelmasta on käytävä ilmi suunnitelman toimeenpanokeinot sekä miten sitä noudatetaan, toteutetaan ja valvotaan.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Koulukiusaamisessa on kyse myös lapsen oikeuksista, esimerkiksi lapsen oikeudesta tulla arvostetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on sekä oikeudesta olla turvassa koulussa. Jokaisella lapsella on oikeus saada opiskella ja oppia ympäristössä, joka on hänelle turvallinen. Lapsen ei pitäisi tarvita kokea pelkoa ja stressiä siitä, että täyttää oppivelvollisuuttaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei kouluympäristö tai koulumatkalla tapahtuva koulukiusaaminen traumatisoi häntä, ja vaikuta hänen identiteettinsä kehittymiseen kielteisesti. Jokainen meistä tietää, ettei tämä toteudu jokaisen lapsen kohdalla. Kiusaamista kokevat lapset kohtaavat väkivaltaa eri muodoissaan – henkistä, sosiaalista, fyysistä ja seksuaalista. Joidenkin kohdalla tilanne on ohimenevä, toiset taas kokevat väkivaltaa jopa koko kouluaikansa. Lapsella, joka kiusaa toisia, on oikeus tulla huomatuksi ja saada sellaista tukea, jonka avulla oppii uusia, rakentavampia tapoja toimia ihmissuhteissaan.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Lapsen yrittäessä kertoa aikuisille tilanteestaan, he kohtaavat asiallisesti tilanteessa toimivien aikuisten lisäksi edelleen myös paljon vähättelyä, leimaamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Joskus me aikuiset odotamme lapselta mahdottomia vaatiessamme, että lapsen vain pitäisi mennä paikkaan, missä häntä päivittäin pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee miettineeksi, vaatisimmeko samaa vastaavassa tilanteessa olevalta aikuiselta. Vai onko niin, että kun kyseessä on lapsi, oletamme, että hänen on vain kestettävä ja kasvettava tilanteen mukana? Jos joutuisin itse joka aamu lähtemään töihin peläten, että minut kampataan, että minua haukutaan, tönitään, syrjitään, että tavaroitani rikotaan tai hävitetään tai ettei minulle puhuta, minulle käännetään selkä ja minut eristetään, niin tuskin jaksaisin sitä kovin kauan. Kun lapsi kohtaa samaa, tai vielä pahempaa kohtelua, saatamme sanoa hänelle että ”älä välitä” tai ”mene vain rohkeasti mukaan porukkaan”, aivan kuin asia olisi kovin yksinkertainen ja siltä seisomalta toteutettavissa. Ohitamme tällöin kiusaamisen ryhmäilmiöisyyden, ryhmän roolit, normit ja ryhmäpaineen, jotka kaikki ovat läsnä joka hetki ryhmätilanteissa päiväkodista kouluun ja aikuisuuteen asti. Porukasta eristetylle ei ole mahdollista yhtäkkiä vain osallistua johonkin, mistä hänet on eristetty. Se ei ole kiinni kiusatun tahdosta tai kyvystä mennä mukaan, vaan ryhmän päätöksestä jättää yksi ulkopuolelle.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Joka kerta kun vähättelemme lapsen kokemusta kouluväkivallasta tai ohitamme sen kokonaan, rikomme lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana yhteisön jäsenenä sekä lain määrittämää lapsen oikeutta saada olla turvassa opiskeluympäristössä. Jos vertaamme lakia työpaikkakiusaamiseen liittyvään lainsäädäntöön, niin työpaikoilla kiusaamiseen liittyen on lakiin määritelty aikaraja, jonka sisällä julki tulleeseen kiusaamiseen on puututtava. Koulukiusaamista ajatellen, on lapsia, joiden kiusaamiseen on vuosien varrella kyllä puututtu, mutta ilman että tilanne olisi juurikaan muuttunut. Takarajaa sille, että tilanteen on muututtava selkeästi kiusatulle turvallisemmaksi, ei ole, eikä muutoksen laatua ole millään lailla määritelty. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan sen, ettei lapsen oikeudet täyty. Yksi keino turvallisuuden lisäämiseksi voisi olla se, että lisätään lakiin pykälä kiusaamiseen puuttumisen aikataulusta sekä selkiytettäisiin puuttumistoimenpiteiden päämäärät. Olen tehnyt kiusaamisen vastaisista työtä tarpeeksi kauan, etten kuvittele, että laki itsessään tekisi kenestäkään autuasta, mutta jos lain voimalla saadaan käytäntöjä muuttumaan ja lapsen oikeuksia toteutettua paremmin, niin se on sen arvoista. Jokainen lapsi on arvokas sellaisena kuin on ja rakastettava sellaisenaan, meidän aikuisten vastuulla on osoittaa tämä jokaiselle kohtaamallemme lapselle on hän sitten omamme, naapurin tai meille täysin vieras.</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-12159549749659909272018-10-16T15:09:00.000+03:002020-04-28T14:47:55.090+03:00Katri: Saako ihmissuhteet sattua?<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kun suhde sattuu…<br /><br />Osa inhimillisyyttämme ja hyvinvointiamme on rakentavat ja kunnioittavat ihmissuhteet. Niillä on merkitystä meidän identiteetin muodostumiseen, sosiaalisten taitojen harjoitteluun ja jopa itsetuntoon. Elämme muiden ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa joko kasvokkain tai sosiaalisen median kautta melkein päivittäin. Meillä on näistä jokaisen ihmisen kanssa jonkinlainen ihmissuhde. Toisien kanssa syvällisempiä luottamussuhteita; niin kutsuttuja ystävyyssuhteita. Toiset ovat työkavereita, kolmannet tuttavia ja neljännet mahdollisesti perheenjäseniä tai sukulaisia ja viides parisuhde. Suhteita on monenlaisia ja suhteen laatu riippuu aina kahden erilaisen ihmisen taustoista, persoonallisuuksista ja vuorovaikutuksesta keskenään.</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Terveet ihmissuhteet kantaa pitkälle. Ne antavat ja ottaa puolin sekä toisin, ja voivat olla suojaavina tekijöinä mielen sairauksilta! Rakentavissa ihmissuhteissa, jopa ystävyyssuhteissa tulisi pystyä katsomaan omia toimintamalleja, arvomaailmoja sekä persoonallisuuspiirteitä suhteessa suhteen vastakkaiseen osapuoleen, peiliin. Miksi vihaan toista? Miksi tuo ihminen saa tuntemaan itseni yksinäiseksi? Miksi juuri hänen toiminta saa minut vihaiseksi? Mitä nämä isot kysymykset kertovat sisimmästäni? Olenko kokenut joskus samaa, mutta eri ihmisen kanssa?<br /><br />Parisuhteissa meistä tulee esille puolia, jotka on syvään uurrettu jo lapsuuden kokemuksista alkaen. Voisimme siis ajatella, että ihmissuhteessa toinen osapuoli toimii peilinä: Oma sisäinen maailmamme nousee eteemme tarkasteltavaksi, kun koemme aikuisuudessa hylkäämiskokemuksia, syrjintää ja yksinäisyyden tunteita. Sisäiset tunteemme nousevat meistä esiin ihmissuhteiden vuorovaikutustilanteissa. Toisen ihmisen toiminta tai toimimattomuus voi kolahtaa siis syvälle sisimpäämme, koska sisällämme oleva haava aukeaa aina uudestaan, niin kauan, kunnes tiedostamme sen alkuperän.<br /><br />Sisällämme oleva yksinäisyyden tunne voi pahimmillaan vinouttaa koko suhteen, jos ei tunteen omaava tunnista piirrettä itsessään. Syy ei välttämättä ole ihmisissä ympärillä, vaan myös omasta tunteesta joka on syntynyt monien menneisyyden kokemuksien summana. Tunne voi heijastua ulos erilaisina tunteen sekaisina toimintamalleina; pelkotiloina, ripustautumisena, vaativaisuutena tai vaikka mustasukkaisuutena. Tunne saa aikaan surua, vihaa ja jopa epätoivoa. Se on niin vallitseva, että joskus tunteen omaava voi olla tiedostamattaan ns. raskas omissa ihmissuhteissaan. Tämä raskaus saattaa olla iso kuilun rakentaja. Tunne jota ei välttämättä ne ymmärrä, jotka ei sitä itsessään koe ja näe.<br />Koemme tänä päivänä paljon yksinäisyyttä, muuttoliikkeen myötä maalta kaupunkeihin yhteisöllisyys on vähentynyt. Yhteisöön kuuluminen on kuitenkin luontainen osa inhimillisyyttä. Yhteisö voi olla se oma ystäväpiiri, tai perheyhteisö jossa jokainen huolehtii toisistaan ilman oman kruununsa kiillottamista. Silti näiden yhteisöjen sisäpuolella on ihmisiä jotka potee syvää yksinäisyyden tunnetta omasta puolisosta, perheestään, ystävistään ja jopa yhteiskunnasta:<br />Tuo ihminen joka kokee jokaisen ihmissuhteen vakavamielisesti. Tuo ihminen joka on lapsuudessaan kiusattu, ei kenenkään kaveri, ei kelvannut mihinkään ryhmään eikä mihinkään yhteisöön… Tuo aikuinen joka tuntee olonsa nyt yksinäiseksi, koska monikaan ei ymmärrä häntä. Ei hänen taustaa, eikä tunteitaan. Tuo aikuinen joka on onnellinen jokaisesta ihmissuhteesta, mutta myös epävarma ja haluaa luottaa. Tuo joka otti eron ystävästä yhtä raskaasti, kuin poikaystävästä. Tuo joka halusi ehdotonta hyväksyntää, kun oli rikki. Hän ei osannut korjata ihmissuhteitaan, eikä uskaltanut puolustautua rakentavasti ja suri jokaista menetettyä ihmissuhdetta, kuin olisi surrut läheisen kuolemaa. Hänelle ei ollut itsestään selvää rakentaa suhteita, luottaa, antaa itsestään muille ja saada muilta. Hän pelkäsi koko ajan ja hänen pelkonsa kävivät usein toteen, hän luotti pahoihin ihmisiin koska näki heidän sisällä aina hyvää.<br />Hän lähti, koska yksin olikin helpompaa…<br />Se mikä monista tuntuu normaalilta voi olla toiselle todella raskas kokemus:<br />”Saako ero hyvästä ystävästä sattua näin paljon?”<br />SAA!<br /><br />-Katri-</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
<br style="background-color: white; clear: left;" /></div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; font-weight: normal; line-height: 1.5; margin: 0px 0px 10px; padding: 0px;">
</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-83962002812958661992018-08-13T09:46:00.000+03:002020-04-28T14:47:55.166+03:00Tina: Kiusaamistilanteissa usein läsnä vain uhreja<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Tänään koulutielle astuu taas tuhansia ekaluokkalaisia, jotka innokkaina ja odottavaisina aloittavat koulutiensä. He tulevat kouluympäristöön harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, hakemaan hyväksyntää ja ystävyyssuhteita, rakentamaan omaa identiteettiään peilaamalla itseään saamaansa palautteeseen. He harjoittelevat, jotta voisivat kasvaa ja kehittyä ihmisinä. Lapsia tulee erilaisista kodeista ja perheistä. Joku lapsi tulee jo valmiiksi hyvällä itsetunnolla varustettuna ja uskolla siihen että pärjää, toisella on hankalammat lähtökohdat ja kotiolot ja on jo kokenut paljon ikäviä asioita, minkä takia hän on varovaisempi ja epävarmempi.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Monelle jo kokeneemmalle koululaiselle kesä on ollut välttämätön hengähdys- ja itsensä kokoamistauko. Moni yläkouluikäinen tulee kouluun jo tutuksi tulleen pelon kera. He miettivät, hyväksytäänkö heidät vai jatkuuko syrjiminen, haukkuminen, kiusaaminen – henkinen ja fyysinen väkivalta? Lapsiasiavaltuutettu toi käyttöömme ja ajatuksiimme termin ”kaverivastuu”, jonka käytännössä käyttöön ottaminen voisi mahdollistaa yksinäisten, syrjittyjen ja kiusattujen lasten ja nuorten arjen helpottumisen. Mitä jos jo ensimmäiselle luokalle tullessa olisi iskostettu päähän, että koulussa vallitsee sitten kaverivastuu, että pidämme yhtä ja olemme kaikki omalta osaltamme vastuussa siitä, millaista ilmapiiriä rakennamme? Pelkkä termi ei tietenkään muuta mitään, vaan se on saatava elämään ja kasvamaan vastuullisten aikuisten kautta. Mikä on kaverivastuuta, mistä minä silloin olen vastuussa ja miten haluan toteuttaa kaverivastuutani?</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Lapset eivät synny kiusaajiksi tai pahoiksi, vaan heidät kasvatetaan itsekkäiksi, epäempaattisiksi ja toisia alistaviksi. Lasta, joka ei kunnioita toisia, ei ole kunnioitettu. Se, minkälaista mallia näytämme oman elämämme lapsille ja nuorille, vaikuttaa heidän käytökseensä. Miten ja minkälaisia arvoja ja normeja opetan lapselleni? Minkälaista toisen ihmisen kunnioittaminen omassa elämässäni on, sellaista toisen elävän kunnioittamista lapsenikin oppii. Kaverivastuu vaatii vastuullisia aikuisia ympärille, olemmeko niin vastuullisia, että voimme kasvattaa vastuullisia lapsia?</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Jos entisiltä koulukiusaajilta kysyy, millaista heidän elämänsä oli siihen aikaan, kun he kiusasivat, he kertovat usein kuinka tuolloin omassa elämässä oli erinäisiä hankaluuksia. Oli pelkoa joutua jätetyksi tai ryhmässä ulkopuolelle, oli yksinäisyyden pelkoa ja arvottomuuden tunnetta koska vanhemmat olivat eronneet, oli riitaa kotona tai vanhemmilla oli taloudellisia ongelmia. Kiusaajaksi ryhtyvällä on ollut tarve luoda itselleen turvallinen ympäristö alistamalla toisia ja hakemalla valtaa. Ryhmäpaine on mahdollistanut kiusaamisen aikuisten huomaamatta. Jonkun kotona taas on ollut sairautta tai alkoholismia, tai vanhemmat joita ei vain ole jaksanut kiinnostaa lapsen vointi, kun omia ongelmia on niin paljon. Usein kiusaamistilanteissa on loppujen lopuksi läsnä vain uhreja, jos asiaa oikein lähdetään ruotimaan. Lapsi, jolta vaaditaan täydellisyyttä, voi purkaa pahaa oloaan kouluympäristössä toisiin. Lapsi jolla vanhempien mielestä pitää olla tiettyjä harrastuksia ja tietynlainen asema, voi sisimmiltään olla niin stressaantunut, että purkaa stressiään itseään heikompaan kiusaamalla. Lapsi, josta vanhemmat eivät välitä, saa näkyvyyttä ja mainetta kiusaamalla.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kiusaamiseen on aina jokin kiusaajan tunne-elämässä oleva syy sen lisäksi että ryhmäpaine vaikuttaa lapsen ryhmässä saamaan rooliin. Tasapainoisella lapsella ei ole tarvetta kiusata ketään. Jos asiaa oikein kääntää, voisi sanoa, että kun me aikuisina olemme puuttumatta kiusaajan käytökseen tai hän pääsee kiusaamistilanteesta pikaisella anteeksipyynnöllä jota ei edes tarkoita, jätämme hänet heitteille. Toisen alistaminen sekä tarve syrjiä ja kiusata kertoo siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Siihen meidän aikuisten tulisi reagoida ja puuttua. Vaikka ymmärrämme kiusaajaa, se ei tarkoita, että hyväksymme hänen tekonsa. Ymmärtämällä hänen käytöstään voimme vaikuttaa siihen, jatkuuko kiusaaminen vai ei. Siksi yhtä tärkeää kuin kiusatun tukeminen, on kiusaajan tukeminen toisenlaiseen käytökseen. Kiusaaja ja kiusattu voivat muuttaa käytöstään vain, jos aikuisina olemme vastuullisia ja alamme vaikuttaa heidän rooliinsa ryhmässä, ryhmässä syntyvään ryhmäpaineeseen sekä kiusatun ja kiusaajan psyykkiseen hyvinvointiin.</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-49911183300094771402018-01-22T14:00:00.000+02:002020-04-28T14:47:55.125+03:00Katri: Kiusaajakin voi huonosti<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Puhumme paljon kiusatuista ja kiusattujen pahoinvoinnista. Kiusattujen pahoinvointi voi yltää niin pitkälle, että heistä tehdään lastensuojeluilmoituksia tai jopa huostaanottoja. Kiusattujen kohdalla nähdään ahdistunut ja aggressiivinen vanhempi lapsen ongelmana. Kuka tahansa vuosia oman lapsensa kaltoinkohtelua seurannut vanhempi turhautuu ennen pitkään, kun lapsen kokemaa ei oteta tosissaan tai rakentavaa ja turvallista apua ei ole saatavilla.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Koska aiomme kääntää keskustelun kiusaajiin ja heidän tarvitsemaan apuun?<br />Koska avaamme silmät, että hyvin voivalla lapsella tai nuorella ei ole tarvetta pönkittää omaa egoaan toimimalla aggressiivisesti toisia kohtaan.<br />Koska meidän silmämme aukeavat sille, että jokainen lapsi tarvitsee turvallisia ja kannustavia aikuisia sosiaalisten taitojen oppimiseen?<br />Koska uskallamme alkaa ajattelemaan, että lapsi tai nuori jolla on paha olo voi purkaa pahaa oloaan toisiin saamalla turvallisuuden tunnetta alistamalla muita?<br /><br />Jokainen aikuinen tietää, että aikuisetkin purkavat kiukkuaan ja pahaa oloaan toisiinsa, vaikka se ei ole sallittua. Miksi emme ymmärrä tätä asiaa lapsien kohdalla? Miksi ummistamme silmämme ja olemme valmiita toimimaan viha edellä lapsien ja nuorien kohdalla? Meidän aikuisten tulee herätä ja asennoitua toimimaan rakentavan yhteisöllisesti toinen toistemme kanssa. Omalla esimerkillämme ja yhteen hiileen puhaltamisella näytämme toisten kunnioittamisen mallia.<br /><br />Ennen kaikkea koska tulee se päivä jolloin lisäämme ymmärrystä ja tukitoimia kiusaajan kohtaamiseen ja tämän jälkihoidolliseen panostukseen? Kysymme häneltä: Miten voit kotona? Miten sinulla menee? Miksi sinulla on tarve kiusata?<br /><br />Se, että ymmärrämme kiusaamisilmiötä ja kiusaajan tarvetta alistaa, ei tarkoita sitä, että hyväksymme kiusaamista. Ymmärtäminen lisää tietoa ennaltaehkäisystä!<br /><br />T. Katri</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-58377041753296904942018-01-08T12:29:00.000+02:002020-04-28T14:47:55.136+03:00Tina: Kiusatuksi joutuminen kriisinä<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Useimmille kiusatuille kiusatuksi joutuminen on tavalla tai toisella elämänkriisi. Kun sinua kiusataan, joudut miettimään omaa asemaasi ja turvallisuuttasi ryhmässä uudestaan, joudut punnitsemaan kuka oikeasti on ystäväsi ja kehen voit luottaa. Kiusaaminen voi viedä kaikki ystävät, se voi tehdä koulupäivistä epävakaita ja arvaamattomia ja päiväsi voivat olla täynnä väkivaltaa ja pelkoa uudesta väkivallasta. Se voi saada sinut tuntemaan olosi epävarmaksi, tyhmäksi ja avuttomaksi. </div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kiusattu joutuu miettimään sekä omaa että toisten asennetta, mihin kaikkeen hän itse joutuu taipumaan tai mitä toisten asenne hänestä kertoo. Kiusatulle oman aseman epävakaisuus tai aseman menettäminen kokonaan muuttuu usein hengissäpysymis-taisteluksi. Miten selvitä tästä päivästä, miten huomisesta? Miten toimia tietyssä tilanteessa, jotta mitään pahempaa ei tapahtuisi tai miten välttää tiettyjä paikkoja tai tilanteita jotta saa olla rauhassa? Selviytymisstrategiamme voi olla hyvinkin erilainen. Joku selviytyy puremalla hammasta yhteen ja keskittymällä koulutyöhön, toinen taas antaa samalla mitalla takaisin. Miten tahansa selviytymmekään, niin kiusaaminen usein muuttaa meitä ja elämäämme jollakin tasolla.</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kiusatuksi joutuminen aiheuttaa kiusatulle yleensä kriisin. Kriisi koskee useimmiten myös kiusatun vanhempia ja sisaruksiakin. Jopa kiusatun kavereille kiusaajien valta voi aikaansaada kriisin: ollako vai eikö olla kiusatun kaveri, mitä siitä seuraa jos olen niin sanotun "vähempiarvoisen" kaveri? Miten asennoidun kiusattuun, etten itse joudu kohteeksi? Kiusaaminen rikkoo ihmissuhteita ja saattaa synnyttää pakotettuja, ei-vapaaehtoisia suhteita jotka perustuvat valtaan ja manipulointiin. Näin käy ryhmäpaineen ja ryhmässä vallitsevien roolien takia. On turvattava oma selusta ja katsoa tarkkaan, ettei toimi väärin tai kaveeraa väärän tyypin kanssa. </div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Pahimmillaan kiusaamisen aiheuttama kriisi syöksee ihmisen tasapainosta. Parhaimmillaan se voi johtaa johonkin uuteen ja parempaan. Joutuu miettimään, mitä jaksaa tai haluaa, mihin kaikkeen on valmis taipumaan ja missä kohti raja tulee vastaan. </div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
<br style="background-color: white; clear: left;" /></div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; font-weight: normal; line-height: 1.5; margin: 0px 0px 10px; padding: 0px;">
</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-62868940828796216612016-10-10T17:54:00.000+03:002020-04-28T14:59:09.655+03:00Raunamaija: JOS LAPSILLA OLISI VALTA, MILLAINEN MAAILMA OLISI? (OLLAAN KAVEREITA!™)<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Olen usein miettinyt, millaiselta maailma näyttää lapsen silmin. Ovatko omat lapsuuteni muistot todellisia, ovatko ne värittyneitä vaiko molempia? Tutkimuksethan kertovat, että muistomme ovat hyvin henkilökohtaisia ja saattavat olla samasta tilanteesta saman perheen sisälläkin kaukana toisistaan.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Oma muistikuvani aikuisten hallitsemasta maailmasta ei ollut erityisen turvallinen, ei ainakaan oman perheeni ulkopuolella. Oli kaikenlaisia vaaroja: namusetiä, ufoja, ydinsota, Idi Amin, Vietnamin sota, merikotkien kohtalo, luonnon saastuminen, karmeat hylkeenmetsästyspätkät telkkarissa - sain aikuisena nähdä dokumentissa, että ne olivat osa Brigitte Bardotin kampanjaa hylkeenpyyntiä vastaan; Musta aukko, salametsästäjät jotka tappoivat rakkaan Elsa-leijonan, sen vapaana syntyneen - niin siis muistan jne jne. Aika synkkää. Enkä ollut edes mitenkään vakava lapsi, pohdiskelija kylläkin.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Mutta oli jotain ihanaakin! Kaarle Kustaan ja Silvian häät, aah eläviä prinsessoja! Juhannuskirkon saamen puvut, Disneyland - ikuinen ja edelleen toteutumaton haave, mielenkiintoiset keskustelut joihin sai lapsena osallistua tai ainakin kuunnella, äitini iltasadut jotka olivat minulle kuin oma yksityinen teatteriesitys -rakastin niitä!; baletti, loputtomat villivarsakesät, missikisat, ABBA, Tretjak - mystinen maalivahti, cowboyt, vuorikiipeilijät, astronautit, tähtitiede jne jne.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Maailma oli kaiken kaikkiaan silloin mustavalkoinen kuten telkkarikin. Nyt sävyjä on loputtomasti ja ymmärrys venyvä käsite. Oliko silloin helpompaa? Ei. Vain erilaista.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Halusin joka tapauksessa ottaa otsikon aiheesta selvää, joten istutin neljä 8-13-vuotiasta lasta pöydän ääreen ja kysyin, millainen maailma olisi jos heillä olisi valta määrätä?</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Tässä on lyhyesti keskustelun tulos:</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- maailma olisi sellainen, ettei olisi mitään pahaa: sotia, nälänhätää, kiusaamista</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- kaikki saisivat päättää kaikesta - äänioikeus olisi vauvasta vaariin</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- maailma jaettaisiin kahtia: toinen puoli annettaisiin lapsille ja toinen aikuisille ja kummatkin saisivat tehdä mitä haluaisivat</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- diktaattorit ovat "päin honkia"</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- ydinaseet otettaisiin kokonaan pois</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- ydinvoimat pois: tilalle uusiutuva energia</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- säästetään luontoa ja satsataan kierrätykseen</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- kaatopaikkajäte kokonaan pois</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- sademetsiä ei kaadeta</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- kaikilla olisi puhdasta juomavettä</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- Trump ei presidentiksi!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- Putin pois vallasta!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- ei roskata</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- sähköautot nykyisten tilalle</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- eläimiä suojellaan vielä enemmän: ei salametsästystä</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- karjatalous on OK: eläimille tulee kuitenkin järjestää nykyistä paremmat elinolot ja valvoa sitä</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- ei slummeja</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- vaihtotalous rahatalouden tilalle</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- kaikilla olisi kaikkea saman verran: ei olisi köyhyyttä</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- ei valmisteta miljoonia maksavia luksusautoja</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- eläimille äänioikeus: pitää tutkia, miten tulkita eläimiä eli ymmärtää niitä</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Ensimmäiseksi: W A U !!!!! MITEN FIKSUJA LAPSIA!!!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Ei tarvitse ainakaan pelätä tulevaa sen kannalta etteivätkö nämä "nykynuoret" ajattelisi ja pohtisi asioita ja VÄLITTÄISI! Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki heille.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Toiseksi: A P U A !!!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Miten näyttääkin olevan niin, että moni asia, joka huolettaa tämän päivän lasta, tuntuu olevan hyvin samankaltainen kuin ne asiat, jotka huolettivat minua omassa lapsuudessani ja nuoruudessani 1970-80-luvuilla? MITEN IHMEESSÄ ON MAHDOLLISTA, ETTEMME ME OLE TÄMÄN PAREMPAAN KYENNEET?! Kyllä hävettää. Varsinkin ns. ahneen sukupolven puolesta millaiseen jamaan tämä maailma on saatettu. Ja tämän sotkunko me sitten ojennamme lapsillemme hymy huulillamme? EI.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Joka hetki on uusi. Joka hetki on uusi mahdollisuus. Uusi mahdollisuus muuttaa ajatteluaan. Uusi mahdollisuus kohdata itsensä ja toinen ystävällisyydellä ja välittämisellä. Uusi mahdollisuus suojata sitä kaikkein haurainta eli lasta ja lapsuutta. Suojella luontoa. Suojella ja varjella ihmisyyttä.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Ihmisellä on valtaa yli muiden. On meidän jokaisen vastuulla miten sitä valtaa käytetään. Viisauden saavuttaa vain elämällä. Viisas käyttää elämäänsä ja omia virheitään lähtökohtina paremmalle huomiselle. Viisas muuttaa käytöstään. Hölmö jatkaa samoilla urilla sinne viimeiseen lootaan asti. Muuta ajattelusi, muuta maailma.</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-64041119980052540892016-08-16T12:45:00.000+03:002020-04-28T15:00:17.565+03:00Katri: Miltä kiusatusta tuntuu koulussa?<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kiusatun näkökulma:<br />
Näin koulujen alkamisen aikoihin moni kiusattu jännittää kouluun menoa.<br />
Miksi? Usealle koulukiusatulle koulu on ahdistava paikka täynnä pahoja muistoja, traumoja ja pelkotiloja. Muut koululaiset uhka ja opettajat eivät ymmärrä.</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Pitkään henkisen tai fyysisen väkivallan kohteena olevan ihmisen ajatusmaailma on ns. manipuloitu uskomaan muiden puheita. Muiden valheellisia puheita kiusatun persoonasta tai jopa ulkonäöstä. Identiteetti (esim. sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen) on usein kiusaamisen kohteena myös.<br />
Kiusattu alkaa usein itsekin uskomaan näihin puheisiin, olevansa viallinen tai vääränlainen. Tämä voikin tarkoittaa usein itsetunnon murentumista, pelkojen lisääntymistä, suurta luottamuspulaa, omien toimien tarkkailua, ylianalyyttistä ajattelua omista puheista, omiin ajatuksiin uppoamista, lintsaamista, mielialan ailahtelua, vatsakipuja, syömishäiriötä, oman peilikuvan tarkkailua…</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kiusattu ajattelee kaikkien vihaavan häntä ja tietävän hänen ”maineensa”, jopa tuntemattomien.<br />
Kiusattu miettii usein sanoiko tai tekikö hän väärin.<br />
Kiusattu pyytää usein anteeksi omaa olemassaoloaan.<br />
Kiusattu tuntee itsensä usein häiriötekijäksi ja ns. kolmanneksi pyöräksi.<br />
Kiusattu kokee muiden ystävällisyyden usein tekopyhäksi luottamuspulan takia.<br />
Kiusattu voi kokea itsensä ulkopuoliseksi ryhmässä, sekä epäillä ryhmän puhuvan pahaa selän takana.<br />
Kiusattu voi pelätä ikäisiään tai tiettyyn nuorisoryhmään kuuluvia ikätovereita.<br />
Kiusatulle koulun ruokala on usein paikka jossa hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kiusatun sosiaalinen status tulee näkyväksi.<br />
Kiusatun henki voi salpaantua ja ahdistus lisääntyä koulunkäytävillä. Jokin nurkka voi nostaa mieleen tilanteen jossa kiusattu ei koskaan olisi halunnut olla.<br />
Kiusattu näprää hermostuksissaan hiuksiaan, kännykkää, sormia yms. sosiaalisissa tilanteissa. Hänen pulssinsa voi olla korkea ja kädet vapista.<br />
Kiusattu voi myös olla se toinen ääripää, eli luokan stand-up koomikko. Jolle huumori ja itselleen nauraminen on suojautumiskeino.</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Me emme siis voi ostaa tai pakottaa kiusattua luottamaan. Tällaisen Lapsen tai nuoren kokemusmaailma on erittäin vahva ja sisältää paljon tunteita, nämä kaikki tunteet ja ajatukset ovat todellisia!<br />
Luottamus kasvaakin pikkuhiljalleen turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä jossa kiusatun itsetunto pääsee kohenemaan. Auttajan/Tukijan tulisikin tulla kiusatun elämään nöyrästi, aidosti ja ansaita luottamus tätä kautta. Näin pystymme kannustamaan ja kehittämään kiusattua sosiaalisiin tilanteisiin sekä terveiden ihmissuhteiden luomiseen.</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kiusattu ei siis missään nimessä ole heikko, vaan vahva astuessaan ja käydessään koulua!<br />
Harvempi meistä aikuisista menisi takaisin omaan työpaikkaan kokemaan henkistä väkivaltaa, eli syrjintää, haukkumista, manipulointia, selän takana puhumista tai muuta kiusaamista. Me aikuiset pystymme helpommin valikoimaan omien voimavarojemme keralla mennäkö töihin vai ei…<br />
Täten meidän aikuisten tuleekin muistaa, että myös lapsen voimat ovat rajalliset ja meidän tulee tukea sekä ymmärtää empaattisemmin kuinka paljon pelkoja ja tunteita koulussa oleminen voi herättää.</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Koulurauhaa!</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
♥:lla Katri Valopilkkuja</div>
<div style="color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; font-weight: normal; line-height: 1.5; margin: 0px 0px 10px; padding: 0px;">
</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-50397856641973593262016-06-07T12:36:00.000+03:002020-04-28T14:47:55.128+03:00Tina: Miksi kiusaaminen ei ikinä lopu?<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Onko tosiaan niin, että kiusaamista on ollut aina, tulee aina olemaan, ja ettemme vain voi sille mitään? Omassa työssäni mietin tätä kysymystä usein, niin kuin kiusattujen lasten vanhemmatkin tekevät lapsensa kiusaamisprosessin keskellä. Koska tiedän että kiusaaminen on myös vahvasti koulun rakenteisiin nivoutuvaa, myönteinen asia on, että on paljon mitä voimme asian eteen vielä tehdä. Rakenteita voi muuttaa – jos haluaa, ja jos ymmärtää muutoksen tärkeyden.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Keinoja varmasti olisi, mutta jossain kohti olemme tehneet valintamme olla käyttämättä niitä. Miksi? Opetussuunnitelma on vedetty niin tiukalle, ettei siihen ole mahdutettu sellaisia oppilaiden kohtaamistilanteita tai yhteisöllisyyttä rakentavia arjen käytäntöjä, että oppilaille jäisi tunne aidosta kuulluksi tulemisesta. Kiire opetussuunnitelman toteuttamiseen on niin kova, ettei sen sisältöä tule kyseenalaistettua. Voisimmeko ehkä jättää jotakin pois, ja tarvitseeko meidän todella toteuttaa sitä orjallisesti jokaista yksityiskohtaa myöten? Vaikka Pisa-tutkimusten mukaan meillä opitaan hyvin, onko se sen arvoista, jos kouluissamme toisaalta voidaan todella huonosti ja nuoret kokevat, ettemme välitä heistä? Kaikki edellä mainitut asiat vaikuttavat myös oppilaiden välisiin valtarakenteisiin sekä kiusaamisen syntyyn.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Vain ottamalla käyttöön kaikki olemassa oleva tieto-taito sekä olemalla luovia ja avoimia erilaisten mahdollisuuksien suhteen, voimme vaikuttaa asenteisiin. ”Meidän koulussamme ei ole kiusaamista” on asenne, jonka kautta kiusaamisen vastaista työtäkin lähdetään tekemään. Ei ole koulua, missä ei olisi kiusaamista, mutta on kouluja missä kiusaamiseen puututaan jo ennaltaehkäisevästi jolloin se ei ehdi muuttua pitkäkestoiseksi. Samoin ajatus siitä, että kiusatussa on oltava jokin vika, kun häntä kiusataan, on asenne joka ei johda toimivaan tulokseen. Myös ajatus siitä, ettei koulupelkoon ole muita syitä kuin että kiusattu on heikko ja liian pelokas, on asenne, josta muodostuu se työtapa, jolla kiusattu kohdataan.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kiusaaminen voi loppua, siihen on keinoja puuttua ja siitä voi toipua. Mutta asenne ratkaisee. Jos emme halua ymmärtää kiusaamista sinä ryhmäilmiönä, mitä se on, emme saa sitä loppumaan. Jos emme ymmärrä rooli- ja ryhmäpaineen merkitystä kiusaamisen syntymisessä, emme saa sitä loppumaan. Niin kauan kuin emme halua nähdä kiusaajan käytökseen puuttumisen tärkeyttä, kiusaaminen ei lopu. Eikä se lopu niin kauan kuin ajattelemme, että kiusaaminen on kiusatun oma vika. Kiusaamisilmiön ymmärtäminen on asian ydin: Kun ymmärrämme, miten tärkeää kannustava kohtaaminen ja jokaisen oppilaan vahvuuksia tukeva ryhmänohjaus on, voimme muuttaa myös asenteitamme kiusaamista kohtaan.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Tällä hetkellä jätämme kiusaajat heitteille joka kerta, kun annamme kiusaajan päästä kuin koira veräjästä hänen kiusattuaan toisia. Kiusaaminen on hätähuuto, lapsen tai nuoren tapa kertoa omasta pahoinvoinnistaan. On edesvastuutonta olla reagoimatta siihen ja antaa kiusaajan jatkaa väkivaltaista käyttäytymistään toisia kohtaan. Niin kauan kuin näin teemme, luomme kiusaamista hyväksyvän, epävarmuutta ja pelkoa täynnä olevan arkikulttuurin kouluihimme. Sen sijaan meidän tulisi luoda kaikkia tunteita hyväksyvä kulttuuri, kulttuuri jossa vaadimme kaikilta kunnioittavaa käytöstä toisia kohtaan sekä missä aikuisina otamme meille kuuluvan vastuun tosissamme. </div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-12713381953369320352016-05-26T10:56:00.000+03:002020-04-28T14:57:25.324+03:00Raunamaija: Error error! (OLLAAN KAVEREITA!™)<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Olin OLLAAN KAVEREITA!™-menetelmän tuokiossa aikamoisen hajamielinen ja vähän höpsöllä tuulellla. Mikä tietysti heijastuu heti lapsiin. Joka tapauksessa sanoin lapsille, kun kerran pilottivaiheemme viimeisiä kertoja mennään, että nyt ollaan harjoiteltu koko vuosi ja että tänään olen vähän kärsimätön, joten toivon, että osaatte nyt rauhoittua paikallenne ja kuunnella kun puhun. Yksi lapsista kysyi sitten, että mitä se kärsimättömyys tarkoittaa?</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Mietin hetken ja vastasin, ettei silloin ole oikein pinnaa odottaa ja hermostuu helposti. Eräs lapsi totesi siihen, että: "Mun äiti hermostuu muhun niinku alle minuutissa!" Ajattelin tietysti syyllisenä itseäni ja sitä, että minuutti kuulostaa joskus TOOOOSI pitkältä ajalta itseeni verrattuna omaa jälkikasvuani ajatellen, lapsiparka. Tunsin syvää sympatiaa kyseisen lapsen äitiä kohtaan. Ajattelin nopeasti, että nyt on ns. tuhannen taalan paikka selvittää näille mahtaville lapsille meidän aikuisten usein sekavaa päätä ja maailmaa.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kerroin vertauksen, jonka siinä sitten äkkiä kehitin. Vertaus oli suunnilleen seuraavanlainen:</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kysyin lapsilta: "Tiedättekö te, mikä on kauppalista?" Lapset vastasivat "JOO" tai nyökyttelivät. Jatkoin käsilläni näyttäen: "Okei. Tässä on sellanen aika tavallinen kauppalista." Näytin sellaista 8 cm pituista sormiväliä. "Ja joskus meidän aikuisten päässä on näiiiiin pitkä kauppalista asioita joita pitää hoitaa." Näytin noin metrin mittaista matkaa. "Ja aatelkaa, jos teidän täytyis mennä kauppaan hakeen ja hoitaan vaikka 500 tavaraa yhdellä kertaa sinne ostoskärryihin, niin se tuntuis kyllä aika raskaalta ja siihen hermostuis." Seuraa myöntäviä äännähdyksiä sekä nyökytyksiä.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
"No, usein kun me aikuiset ollaan kärsimättämiä ja hermostutaan teihin lapsiin, niin se syy on siinä hirveen pitkässä kauppalistassa, joka on meidän päässä ja meillä on ne miljoona asiaa hoidettavina ja se väsyttää ja sitten hermostuttaa. Ettei me tahallaan sitä tehdä, mutta että joskus vaan väsyy. Että näin se voi olla sunkin äidillä."</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kyseinen lapsi nyökytti hartaasti päätään ja oli tyytyväisen näköinen. Ei ehkä paras mahdollinen älynväläys minulta, mutta jos siitä oli lapsille jotain vihjettä aikuisten käyttäytymisestä ja sen syistä, niin ok.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Lapset tietävät, että puhun aina omasta päästäni tietokoneen kovalevynä, joka on välillä niin täynnä, että pitäisi saada piuha, jolla sen voisi purkaa tietokoneeseen tai johonkin suurempaan kovalevyyn. Sen vuoksi otsikkona on Error Error! Usein päässäni nimittäin tuntuu vallitsevan Total Fatal Compact Error -tila!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
No, sitä kyberkytköstä ja päähän työnnettäviä muistitikkuja odotellessa opettelen kärsivällisyyttä ja varsinkin sitä, että se on hyve!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
- huokaus -<br />
<br />
(Raunamaija)</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-46266415320144757172016-05-19T14:26:00.000+03:002020-04-28T14:47:55.112+03:00Katri: Nuoren kiusatun kohtaaminen<span style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;">Hei, olen Katri ja olen tehnyt töitä Valopilkuissa yli vuoden ajan pääsääntöisesti n. 15-30 vuotiaiden kiusattujen kanssa. Olen alkanut kehittämään Nuorten kiusattujen jälkihoito-opasta. Jälkihoito-oppaan pohjana toimii jo kirjoitettu kirja </span><i style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;">Opas kiusaamisen jälkihoitoon</i><span style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;"> (Ps-Kustannus). Kirja antaa upeita esimerkkejä ja toiminta vinkkejä kiusattujen kohtaamiseen sekä kiusaamisen aiheuttamien traumojen sekä pelkojen läpi käymiseen. Nyt siis kehitän tämän kirjan pohjalta vain nuorille kohdistettua opasta. Oppaassa tulen huomioimaan ihmisen kehityskaudet (mm. esimurrosiän vaikutus kiusaamiskokemuksiin) sekä suurelta osin havainnointiin ja kokemuksiin perustuvia päätelmiä sekä menetelmiä kiusattua auttaessani. Tehdessämme töitä nuorten kiusattujen kanssa meidän tulee ymmärtää ja sisäistää, että nuoret ovat yleisesti meitä ”vanhuksia” kaksi askelta edellä. Kun puhumme nimenomaan marginaalisesta ryhmästä, eli kiusatuista, niin meidän tulee myös huomioida tämän ryhmän tunneäly-taidot.</span><br style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;" /><span style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;">Vuoden havainnointityön jälkeen olen huomioinut, että varsinkin kiusattuja tyttöjä yhdistää kolme ominaisuutta: tunneäly, oikeudenmukaisuus ja herkkyys.</span><br style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;" /><span style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;">Se mikä meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta on omien asenteidemme ja ajatusmalliemme vaikutus toimintaamme nuorta kohdatessa. Auttaessamme kiusattua ajattelemme usein tämän olevan heikko, huono-osaisesta perheestä ja vähättelemme hänen kokemaa. Usein me aikuiset sanommekin kiusatulle, että: ”älä ole noin herkkä, älä välitä!” Tämä lause saa yleensä enemmän pahaa aikaiseksi, kuin olisi kannustava ja tukeva.</span><br style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;" /><span style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;">Kun kohtaamme kiusatun tulee meidän siis astua esille empaattisesti, ymmärtävästi ja mieluummin niin, että tämä kiusattu on älykkäämpi, kuin me aikuiset. Eikä hänen kokemaansa tule vähätellä. Kiusattu onkin usein herkkä havainnoimaan ympäristöään ja itseään enemmän, kuin ne joilla ei ole sosiaalisiin taitoihin tarvittavaa herkkyyttä. Hän on usein hyvä ihmistuntija, koska on oppinut tarkkailemaan ihmissuhteita ja niissä tapahtuvia asioita eri näkökulmista kuin se jota ei ole kiusattu.</span><br style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;" /><span style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;">Puhummekin usein, että kiusatulla on ihmissuhde-tuntosarvet pystyssä! Tämä ei ole heikkous, vaan tällaisilla tunnetaidoilla ja niiden tukemisella pystymme saamaan nuoresta esiin aikuisuuden sosiaalistentaitojen asiantuntijan jolta voimme oppia paljon!</span><br style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;" /><br style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;" /><span style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px;">Aurinkoisin terveisin: Katri Valopilkkuja, Nuorten kiusaamisen jälkihoito.</span>Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-52308548030015225892016-05-13T09:19:00.000+03:002020-04-28T14:58:24.929+03:00Raunamaija: Lapsen oikeudet - aikuisen vastuulla (OLLAAN KAVEREITA!™)<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Mitä konkreettista minulle jäi käteen kouluajastani? YK, Unicef ja Lapsen oikeuksien julistus. YK:n merkitys vaihtelee, mutta itselleni se merkitsee edelleen rauhantyötä ja solidaarisuutta sekä lasten, naisten, vanhusten ja heikommassa asemassa olevien puolestapuhujaa. En tiedä olisivatko opettajani tyytyväisiä kuullessaan vuosikausien puurtamisensa tulosten olevan näin "laihoja", mutta toisaalta taas arvomaailmani on mielestäni kohdallaan. Kiitos erityisesti lukion historian ja yhteiskuntaopin sekä uskonnon opettajilleni, joista varsinkin uskonnon tunneilla käytiin hienoja arvokeskusteluja!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Sopimus lapsen oikeuksista. YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttiin yleissopimus lapsen oikeuksista. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen lakien ja toiminnan tulee olla sopimusta vastaavia. Se siis sitoo valtiota juridisesti.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kyseisen sopimuksen takavaikuttajana on toiminut myös Lapsen oikeuksien julistus vuodelta 1959; se taas ei sitonut valtioita juridisesti. Lapsen oikeuksien julistus vavahdutti nuorta mieltäni, kun sen kävimme koulussa läpi. 1970-luvulla, jolloin elin lapsuuttani ja ala-asteikääni, ei paljon kiinnitetty huomiota kiusaamiseen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Lapset kasvoivat pitkälti keskenään omien lakiensa sanelemina. Siksi kun kuulin julistuksesta ja sen sisällöstä, olin hämmästynyt ja ymmälläni. Kuka puolustaa lasta kun kerran siitä on olemassa julistuskin? Miksi aikuiset ovat kaikkivaltiaita karjuvia punanaamoja? Esimerkiksi punk ei liikkeenä syntynyt tyhjästä, vaan sille oli olemassa jopa tarve.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Myös OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä nojaa ajatusmaailmansa julistukseen. Ei niinkään tietoisesti, vaan siellä taustalla, aivojeni mutkissa ja kaarteissa oleviin toiveisiin ja uskoon paremmasta tulevaisuudesta sekä periaatteeseen ARVOKKAASTA LAPSUUDESTA.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Miksi vanha viisaus "Lapsissa on tulevaisuus" on nykyään työnnetty päättäjien taholta taka-alalle? 1980-luvulla, kun olin teini - varma merkki keski-ikäisyydestä - edellä mainittu lause oli hyvinkin suosittu jos jonkin puolueen retoriikassa. Oikeasti: <b>LAPSET OVAT TULEVAISUUS!</b></div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Hyvät poliitikot, millaisen vanhuuden haluatte itsellenne? Nykyään paras tapa saada joku ymmärtämään jotain, tuntuu olevan kysymyksen kohdistaminen henkilökohtaiseksi, koska oma etu tuntuu olevan etusijalla. Ei heikoimpien ja suojattomimpien, kuten lasten. Kun kerran säästötoimenne kohdistuvat lapsiin ja lapsiperheisiin, miten luulette, että näitä nykyisiä pieniämme kiinnostaisi huolehtia sitten teidän vanhuudestane, kun sen aika koittaa?</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Yhteiskunta, joka kääntää selkänsä lapsille, ei ole sivistysvaltio. Onneksi Suomessa on valveutuneita ja aikaansa seuraavia ihmisiä, jotka välittävät. Ja pysyvät äänessä. Onneksi on monia järjestöjä ja <b>Harjulan Setlementti ry</b>:n kaltaisia toimijoita, jotka tekevät hartiavoimin töitä paremman huomisen puolesta.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
<b>Valopilkun </b>katon alla toimiva OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä tekee töitä sen eteen, että päiväkotilasten olisi turvallista ja hyvä olla päivänsä hoidossa. Menetelmä ehkäisee niitä asioita, jotka lapsen kannalta ovat pelottavia; kiusaamista ja kaveritta jäämistä. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä on vasta alkumatkallaan ja sillä on mahdollisuuksia kehittyä aina vain paremmaksi. Toivomme sydämestämme, että sille se mahdollisuus suotaisiin.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Ei itsekkäistä syistä, vaan niistä konkreettista, joita olemme jo saavuttaneet: lasten ryhmien yhteishenki on parantanut, keskinäinen auttamisenhalu ja auttaminen ovat lisääntyneet, lasten solidaarisuus on lisääntynyt, tunnetaidot ovat kehittyneet, lapset ovat vapautuneet ja tietoisuus omasta itsestään on lisääntynyt. Edellä mainitut asiat ovat tulleet ilmi Lounaan ja Niemen päiväkotien henkilökuntien kanssa käymissäni keskusteluissa. OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä siis toimii ja tehoaa.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Jos ja kun arvostat ja kunnioitat itseäsi, arvostat ja kunnioitat myös toista. Tämä on johtoajatus OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmässä, sen perusta. Vain siten voidaan kiusaamisen ruma rikkaruoho kitkeä kokonaan.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Mutta Lapsen oikeuksien julistukseen. Upea ja kaunis. Jalo ja hieno. Oma lapseni oli yllättynyt, että sellainen on olemassa ja eritysesti sen sisällöstä, kun käsittelin sitä hänen kanssaan hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla koulussa. Historia toistaa itseään?!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Julistetaan me aikuiset pientemme oikeuksia! Nehän ovat meidän vastuullamme. Vastuu, joka on painava, mutta jonka kantaa kuitenkin ihan mielellään. Onhan kyseessä omat rakkaat lapsemme, meillä ja muualla.</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-746699967670471090.post-88664619502238339102016-05-04T12:58:00.000+03:002020-04-28T14:58:45.777+03:00Raunamaija: Taide -kaikkien oikeus! (OLLAAN KAVEREITA!™)<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Vastustan kaikkea taiteeseen, sen tekemiseen ja kokemiseen liitettävää ja liitttyvää elitismiä. Taide kuuluu kaikille, on kaikkien perusoikeus. Kuka ja mitkä tahot määrittävät mikä on taidetta? Kenelle kuuluu se valta? Onko se annettu vai otettu? </div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Luovuus ei ole nerojen ominaisuus. Luovuus on jokapäiväisiä valintoja vaikka sen jauhelihapaketin tai marinoitujen broilerinsuikaleiden välillä. Luovuutta on yhtä monenlaista kuin meitä ihmisiäkin. Ilman luovuutta ei ihminen olisi keksinyt käyttää tulta hyväkseen tai sitä kuuluisaa pyörää. Uteliaisuus ja luovuus kulkevat käsi kädessä taidetta tehdessämme. Uteliaisuus saa meidät kurkistamaan mitä löytyy tuon kadunkulman, tien mutkan, mäen toiselta puolen. Uteliaisuus saa meidät heittäytymään omiin maailmoihimme ja luomaan jotain, joka aukenee itselle ja kaikille muille sen havaitseville erilaisena. Juuri se on minulle ja minusta se taiteen juju, joka pitää sen elävänä ja kiinnostavana. Taide olemme me. Onko tämä kerettiläistä ajattelua, instituutioita kyseenalaistavaa? Jos on, niin hyvä!</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Kerron käytännön esimerkin OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän tuokiosta:</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Jean Sibeliuksen päivänä 8.12.2015 kerroin lapsille kansallissäveltäjästämme muutamia pääasioita, näytin kuvia netistä ja juttelimme hänestä. Päätin soittaa heille Sibeliuksen sävellyksistä "lempibiisini" lapsena, joka on Karelia-sarjan Intermezzo. Koska minulla ei ole sitä cd:llä, soitin sen Youtubesta älypuhelimeni kaiuttimesta. Kyseinen biisihän on menevä ja jammaava, joten eräs ryhmän pojista alkoi keikkua ja hytkyä paikallaan lattialla ja sanoi: "Tää on tosi hyvä!". Poika intoutui aina vain lisää. Hän sai muutkin liikkumaan ja lopuksi lapset nousivat ylös ja alkoivat laukata sikin sokin tilassa Intermezzon tahtiin. Tämä kaikki tapahtui täysin spontaanisti ilman johdatteluani. "Biisin" loputtua lapset istuivat takaisin lattialle ja kertoivat innokkaina tuntojaan, jotka olivat: "Tosi hyvä!" "Tosi kiva!" "Hauska!" "Iloinen!". Kiitin lapsia vuolaasti heidän antamastaan hienosta kokemuksesta ja jatkoimme sitten muina miehinä päivän aiheeseen. Sanoja "klassinen musiikki" ei mainittu missään vaiheessa.</div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Mitä tästä opimme? Koetaan ja annetaan tapahtua. Ei lokeroida, ei leimata. Ei mitään, ei ketään. Eletään! </div>
<div style="background-color: white; color: #080807; font-family: verdana; font-size: 12px; line-height: 1.5; margin-bottom: 10px; padding: 0px;">
Raunamaija</div>
Tukikeskus Valopilkkuhttp://www.blogger.com/profile/02872845171635769275noreply@blogger.com0