maanantai 27. kesäkuuta 2022

Sosionomiopiskelijan harjoittelu

Lähes sattumalta päädyin suorittamaan sosionomiopintojeni  toiseksi viimeistä harjoittelua Valopilkkuun. En tiennyt Valopilkusta ennen harjoitteluani, mutta kiinnostuin siitä ja sen toiminnasta heti. Omaa koulukiusaamistaustaa minulla ei ole, mutta läheisiä koulukiusattuja ihmisiä on. Uskon kuitenkin omaavani sellaisia luonteenpiirteitä, joista on tällaisessa työssä hyötyä, vaikka missään tapauksessa on voi sanoa tietäväni, miltä kiusatusta tuntuu. 

Harjoitteluani suoritin pääosin etänä, joka oli myös hyvä testi minulle. Olenko oma-aloitteinen ja itseohjautuva? Pystynkö aikatauluttamaan päivät ja toimimaan niin sanotusti järkevästi vaikka se oma sohva houkutteleekin melko lähellä? Ja kyllä, välillä se sohva houkutteli liikaakin. Sain kuitenkin kaiken hoidettua ja aikataulutettua asiat minulle sopivalla tavalla. En ole lainkaan aamuihminen, joten miksi ihmeessä heräisin aamulla kello 7 jos ei ole pakko. Suosittelen kaikkia etätyöläisiä ja etäopiskelijoita etsimään sen itselle sopivan rytmin, jotta on aktiivisimmillaan juuri silloin kun hommia haluaa hoitaa. Tietysti aikatauluihin sidotut tapaamiset ovat asia erikseen!

Itseäni eniten kiinnostava aihe oli ja on edelleen tyttöjen välinen hiljainen kiusaaminen. Se voi olla todella raakaa ja rankkaa kiusatulle, ja välttämättä sitä ei esim. koulun opettajat tai muu henkilökunta edes huomaa. Haluan tulevaisuudessa tehdä töitä sen eteen, että hiljainen kiusaaminen tunnistettaisiin paremmin ja olisi keinoja siihen puuttumiseen. 

Valopilkut tekevät äärettömän tärkeää työtä. Ja te, jotka hakeudutte Valopilkkujen pariin hakemaan apua ja tukea, olette äärettömän rohkeita. Kiusaamiseen liittyvät asiat ovat lähes poikkeuksetta vaikeita ja kipeitä, ja vaatii rohkeutta puhua niistä. Vilpittömästi uskon siihen, että ammattilaisten avun ja tuen sekä vertaistuen avulla traumaattisten asioiden käsittely on hyväksi ja joku päivä sitä huomaa, että se pahin kipu ja tuska helpottaa.

Tästä harjoittelusta opin todella paljon, niin kiusaamisen teoriasta kuin käytännön menetelmistä. Niitä voin varmasti tulevaisuudessa hyödyntää sekä opintojeni viimeistelyssä että työelämässä.  Olen kiitollinen siitä, miten hienoihin ja ammattitaitoisiin ihmisiin pääsin tämän harjoittelun kautta tutustumaan. He tekevät työtä sydämellä ja jaksavat päivästä ja vuodesta toiseen taistella paremman tulevaisuuden puolesta!