Perusopetuslain 29§ mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi kouluissa on lain mukaan oltava suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, johon myös kiusaaminen lasketaan. Suunnitelmasta on käytävä ilmi suunnitelman toimeenpanokeinot sekä miten sitä noudatetaan, toteutetaan ja valvotaan.
Koulukiusaamisessa on kyse myös lapsen oikeuksista, esimerkiksi lapsen oikeudesta tulla arvostetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on sekä oikeudesta olla turvassa koulussa. Jokaisella lapsella on oikeus saada opiskella ja oppia ympäristössä, joka on hänelle turvallinen. Lapsen ei pitäisi tarvita kokea pelkoa ja stressiä siitä, että täyttää oppivelvollisuuttaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei kouluympäristö tai koulumatkalla tapahtuva koulukiusaaminen traumatisoi häntä, ja vaikuta hänen identiteettinsä kehittymiseen kielteisesti. Jokainen meistä tietää, ettei tämä toteudu jokaisen lapsen kohdalla. Kiusaamista kokevat lapset kohtaavat väkivaltaa eri muodoissaan – henkistä, sosiaalista, fyysistä ja seksuaalista. Joidenkin kohdalla tilanne on ohimenevä, toiset taas kokevat väkivaltaa jopa koko kouluaikansa. Lapsella, joka kiusaa toisia, on oikeus tulla huomatuksi ja saada sellaista tukea, jonka avulla oppii uusia, rakentavampia tapoja toimia ihmissuhteissaan.
Lapsen yrittäessä kertoa aikuisille tilanteestaan, he kohtaavat asiallisesti tilanteessa toimivien aikuisten lisäksi edelleen myös paljon vähättelyä, leimaamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Joskus me aikuiset odotamme lapselta mahdottomia vaatiessamme, että lapsen vain pitäisi mennä paikkaan, missä häntä päivittäin pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee miettineeksi, vaatisimmeko samaa vastaavassa tilanteessa olevalta aikuiselta. Vai onko niin, että kun kyseessä on lapsi, oletamme, että hänen on vain kestettävä ja kasvettava tilanteen mukana? Jos joutuisin itse joka aamu lähtemään töihin peläten, että minut kampataan, että minua haukutaan, tönitään, syrjitään, että tavaroitani rikotaan tai hävitetään tai ettei minulle puhuta, minulle käännetään selkä ja minut eristetään, niin tuskin jaksaisin sitä kovin kauan. Kun lapsi kohtaa samaa, tai vielä pahempaa kohtelua, saatamme sanoa hänelle että ”älä välitä” tai ”mene vain rohkeasti mukaan porukkaan”, aivan kuin asia olisi kovin yksinkertainen ja siltä seisomalta toteutettavissa. Ohitamme tällöin kiusaamisen ryhmäilmiöisyyden, ryhmän roolit, normit ja ryhmäpaineen, jotka kaikki ovat läsnä joka hetki ryhmätilanteissa päiväkodista kouluun ja aikuisuuteen asti. Porukasta eristetylle ei ole mahdollista yhtäkkiä vain osallistua johonkin, mistä hänet on eristetty. Se ei ole kiinni kiusatun tahdosta tai kyvystä mennä mukaan, vaan ryhmän päätöksestä jättää yksi ulkopuolelle.
Joka kerta kun vähättelemme lapsen kokemusta kouluväkivallasta tai ohitamme sen kokonaan, rikomme lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana yhteisön jäsenenä sekä lain määrittämää lapsen oikeutta saada olla turvassa opiskeluympäristössä. Jos vertaamme lakia työpaikkakiusaamiseen liittyvään lainsäädäntöön, niin työpaikoilla kiusaamiseen liittyen on lakiin määritelty aikaraja, jonka sisällä julki tulleeseen kiusaamiseen on puututtava. Koulukiusaamista ajatellen, on lapsia, joiden kiusaamiseen on vuosien varrella kyllä puututtu, mutta ilman että tilanne olisi juurikaan muuttunut. Takarajaa sille, että tilanteen on muututtava selkeästi kiusatulle turvallisemmaksi, ei ole, eikä muutoksen laatua ole millään lailla määritelty. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan sen, ettei lapsen oikeudet täyty. Yksi keino turvallisuuden lisäämiseksi voisi olla se, että lisätään lakiin pykälä kiusaamiseen puuttumisen aikataulusta sekä selkiytettäisiin puuttumistoimenpiteiden päämäärät. Olen tehnyt kiusaamisen vastaisista työtä tarpeeksi kauan, etten kuvittele, että laki itsessään tekisi kenestäkään autuasta, mutta jos lain voimalla saadaan käytäntöjä muuttumaan ja lapsen oikeuksia toteutettua paremmin, niin se on sen arvoista. Jokainen lapsi on arvokas sellaisena kuin on ja rakastettava sellaisenaan, meidän aikuisten vastuulla on osoittaa tämä jokaiselle kohtaamallemme lapselle on hän sitten omamme, naapurin tai meille täysin vieras.