Tina: Toteutuvatko lapsen oikeudet kiusaamistilanteissa?

Perusopetuslain 29§ mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi kouluissa on lain mukaan oltava suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, johon myös kiusaaminen lasketaan. Suunnitelmasta on käytävä ilmi suunnitelman toimeenpanokeinot sekä miten sitä noudatetaan, toteutetaan ja valvotaan.

Koulukiusaamisessa on kyse myös lapsen oikeuksista, esimerkiksi lapsen oikeudesta tulla arvostetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on sekä oikeudesta olla turvassa koulussa. Jokaisella lapsella on oikeus saada opiskella ja oppia ympäristössä, joka on hänelle turvallinen. Lapsen ei pitäisi tarvita kokea pelkoa ja stressiä siitä, että täyttää oppivelvollisuuttaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei kouluympäristö tai koulumatkalla tapahtuva koulukiusaaminen traumatisoi häntä, ja vaikuta hänen identiteettinsä kehittymiseen kielteisesti. Jokainen meistä tietää, ettei tämä toteudu jokaisen lapsen kohdalla. Kiusaamista kokevat lapset kohtaavat väkivaltaa eri muodoissaan – henkistä, sosiaalista, fyysistä ja seksuaalista. Joidenkin kohdalla tilanne on ohimenevä, toiset taas kokevat väkivaltaa jopa koko kouluaikansa. Lapsella, joka kiusaa toisia, on oikeus tulla huomatuksi ja saada sellaista tukea, jonka avulla oppii uusia, rakentavampia tapoja toimia ihmissuhteissaan.

Lapsen yrittäessä kertoa aikuisille tilanteestaan, he kohtaavat asiallisesti tilanteessa toimivien aikuisten lisäksi edelleen myös paljon vähättelyä, leimaamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Joskus me aikuiset odotamme lapselta mahdottomia vaatiessamme, että lapsen vain pitäisi mennä paikkaan, missä häntä päivittäin pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee miettineeksi, vaatisimmeko samaa vastaavassa tilanteessa olevalta aikuiselta. Vai onko niin, että kun kyseessä on lapsi, oletamme, että hänen on vain kestettävä ja kasvettava tilanteen mukana? Jos joutuisin itse joka aamu lähtemään töihin peläten, että minut kampataan, että minua haukutaan, tönitään, syrjitään, että tavaroitani rikotaan tai hävitetään tai ettei minulle puhuta, minulle käännetään selkä ja minut eristetään, niin tuskin jaksaisin sitä kovin kauan. Kun lapsi kohtaa samaa, tai vielä pahempaa kohtelua, saatamme sanoa hänelle että ”älä välitä” tai ”mene vain rohkeasti mukaan porukkaan”, aivan kuin asia olisi kovin yksinkertainen ja siltä seisomalta toteutettavissa. Ohitamme tällöin kiusaamisen ryhmäilmiöisyyden, ryhmän roolit, normit ja ryhmäpaineen, jotka kaikki ovat läsnä joka hetki ryhmätilanteissa päiväkodista kouluun ja aikuisuuteen asti. Porukasta eristetylle ei ole mahdollista yhtäkkiä vain osallistua johonkin, mistä hänet on eristetty. Se ei ole kiinni kiusatun tahdosta tai kyvystä mennä mukaan, vaan ryhmän päätöksestä jättää yksi ulkopuolelle.

Joka kerta kun vähättelemme lapsen kokemusta kouluväkivallasta tai ohitamme sen kokonaan, rikomme lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana yhteisön jäsenenä sekä lain määrittämää lapsen oikeutta saada olla turvassa opiskeluympäristössä. Jos vertaamme lakia työpaikkakiusaamiseen liittyvään lainsäädäntöön, niin työpaikoilla kiusaamiseen liittyen on lakiin määritelty aikaraja, jonka sisällä julki tulleeseen kiusaamiseen on puututtava. Koulukiusaamista ajatellen, on lapsia, joiden kiusaamiseen on vuosien varrella kyllä puututtu, mutta ilman että tilanne olisi juurikaan muuttunut. Takarajaa sille, että tilanteen on muututtava selkeästi kiusatulle turvallisemmaksi, ei ole, eikä muutoksen laatua ole millään lailla määritelty. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan sen, ettei lapsen oikeudet täyty. Yksi keino turvallisuuden lisäämiseksi voisi olla se, että lisätään lakiin pykälä kiusaamiseen puuttumisen aikataulusta sekä selkiytettäisiin puuttumistoimenpiteiden päämäärät. Olen tehnyt kiusaamisen vastaisista työtä tarpeeksi kauan, etten kuvittele, että laki itsessään tekisi kenestäkään autuasta, mutta jos lain voimalla saadaan käytäntöjä muuttumaan ja lapsen oikeuksia toteutettua paremmin, niin se on sen arvoista. Jokainen lapsi on arvokas sellaisena kuin on ja rakastettava sellaisenaan, meidän aikuisten vastuulla on osoittaa tämä jokaiselle kohtaamallemme lapselle on hän sitten omamme, naapurin tai meille täysin vieras.

Tina: Kiusaamistilanteissa usein läsnä vain uhreja

Tänään koulutielle astuu taas tuhansia ekaluokkalaisia, jotka innokkaina ja odottavaisina aloittavat koulutiensä. He tulevat kouluympäristöön harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, hakemaan hyväksyntää ja ystävyyssuhteita, rakentamaan omaa identiteettiään peilaamalla itseään saamaansa palautteeseen. He harjoittelevat, jotta voisivat kasvaa ja kehittyä ihmisinä. Lapsia tulee erilaisista kodeista ja perheistä. Joku lapsi tulee jo valmiiksi hyvällä itsetunnolla varustettuna ja uskolla siihen että pärjää, toisella on hankalammat lähtökohdat ja kotiolot ja on jo kokenut paljon ikäviä asioita, minkä takia hän on varovaisempi ja epävarmempi.

Monelle jo kokeneemmalle koululaiselle kesä on ollut välttämätön hengähdys- ja itsensä kokoamistauko. Moni yläkouluikäinen tulee kouluun jo tutuksi tulleen pelon kera. He miettivät, hyväksytäänkö heidät vai jatkuuko syrjiminen, haukkuminen, kiusaaminen – henkinen ja fyysinen väkivalta? Lapsiasiavaltuutettu toi käyttöömme ja ajatuksiimme termin ”kaverivastuu”, jonka käytännössä käyttöön ottaminen voisi mahdollistaa yksinäisten, syrjittyjen ja kiusattujen lasten ja nuorten arjen helpottumisen. Mitä jos jo ensimmäiselle luokalle tullessa olisi iskostettu päähän, että koulussa vallitsee sitten kaverivastuu, että pidämme yhtä ja olemme kaikki omalta osaltamme vastuussa siitä, millaista ilmapiiriä rakennamme? Pelkkä termi ei tietenkään muuta mitään, vaan se on saatava elämään ja kasvamaan vastuullisten aikuisten kautta. Mikä on kaverivastuuta, mistä minä silloin olen vastuussa ja miten haluan toteuttaa kaverivastuutani?

Lapset eivät synny kiusaajiksi tai pahoiksi, vaan heidät kasvatetaan itsekkäiksi, epäempaattisiksi ja toisia alistaviksi. Lasta, joka ei kunnioita toisia, ei ole kunnioitettu. Se, minkälaista mallia näytämme oman elämämme lapsille ja nuorille, vaikuttaa heidän käytökseensä. Miten ja minkälaisia arvoja ja normeja opetan lapselleni? Minkälaista toisen ihmisen kunnioittaminen omassa elämässäni on, sellaista toisen elävän kunnioittamista lapsenikin oppii. Kaverivastuu vaatii vastuullisia aikuisia ympärille, olemmeko niin vastuullisia, että voimme kasvattaa vastuullisia lapsia?

Jos entisiltä koulukiusaajilta kysyy, millaista heidän elämänsä oli siihen aikaan, kun he kiusasivat, he kertovat usein kuinka tuolloin omassa elämässä oli erinäisiä hankaluuksia. Oli pelkoa joutua jätetyksi tai ryhmässä ulkopuolelle, oli yksinäisyyden pelkoa ja arvottomuuden tunnetta koska vanhemmat olivat eronneet, oli riitaa kotona tai vanhemmilla oli taloudellisia ongelmia. Kiusaajaksi ryhtyvällä on ollut tarve luoda itselleen turvallinen ympäristö alistamalla toisia ja hakemalla valtaa. Ryhmäpaine on mahdollistanut kiusaamisen aikuisten huomaamatta. Jonkun kotona taas on ollut sairautta tai alkoholismia, tai vanhemmat joita ei vain ole jaksanut kiinnostaa lapsen vointi, kun omia ongelmia on niin paljon. Usein kiusaamistilanteissa on loppujen lopuksi läsnä vain uhreja, jos asiaa oikein lähdetään ruotimaan. Lapsi, jolta vaaditaan täydellisyyttä, voi purkaa pahaa oloaan kouluympäristössä toisiin. Lapsi jolla vanhempien mielestä pitää olla tiettyjä harrastuksia ja tietynlainen asema, voi sisimmiltään olla niin stressaantunut, että purkaa stressiään itseään heikompaan kiusaamalla. Lapsi, josta vanhemmat eivät välitä, saa näkyvyyttä ja mainetta kiusaamalla.

Kiusaamiseen on aina jokin kiusaajan tunne-elämässä oleva syy sen lisäksi että ryhmäpaine vaikuttaa lapsen ryhmässä saamaan rooliin. Tasapainoisella lapsella ei ole tarvetta kiusata ketään. Jos asiaa oikein kääntää, voisi sanoa, että kun me aikuisina olemme puuttumatta kiusaajan käytökseen tai hän pääsee kiusaamistilanteesta pikaisella anteeksipyynnöllä jota ei edes tarkoita, jätämme hänet heitteille. Toisen alistaminen sekä tarve syrjiä ja kiusata kertoo siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Siihen meidän aikuisten tulisi reagoida ja puuttua. Vaikka ymmärrämme kiusaajaa, se ei tarkoita, että hyväksymme hänen tekonsa. Ymmärtämällä hänen käytöstään voimme vaikuttaa siihen, jatkuuko kiusaaminen vai ei. Siksi yhtä tärkeää kuin kiusatun tukeminen, on kiusaajan tukeminen toisenlaiseen käytökseen. Kiusaaja ja kiusattu voivat muuttaa käytöstään vain, jos aikuisina olemme vastuullisia ja alamme vaikuttaa heidän rooliinsa ryhmässä, ryhmässä syntyvään ryhmäpaineeseen sekä kiusatun ja kiusaajan psyykkiseen hyvinvointiin.

Katri: Kiusaajakin voi huonosti

Puhumme paljon kiusatuista ja kiusattujen pahoinvoinnista. Kiusattujen pahoinvointi voi yltää niin pitkälle, että heistä tehdään lastensuojeluilmoituksia tai jopa huostaanottoja. Kiusattujen kohdalla nähdään ahdistunut ja aggressiivinen vanhempi lapsen ongelmana. Kuka tahansa vuosia oman lapsensa kaltoinkohtelua seurannut vanhempi turhautuu ennen pitkään, kun lapsen kokemaa ei oteta tosissaan tai rakentavaa ja turvallista apua ei ole saatavilla.

Koska aiomme kääntää keskustelun kiusaajiin ja heidän tarvitsemaan apuun?
Koska avaamme silmät, että hyvin voivalla lapsella tai nuorella ei ole tarvetta pönkittää omaa egoaan toimimalla aggressiivisesti toisia kohtaan.
Koska meidän silmämme aukeavat sille, että jokainen lapsi tarvitsee turvallisia ja kannustavia aikuisia sosiaalisten taitojen oppimiseen?
Koska uskallamme alkaa ajattelemaan, että lapsi tai nuori jolla on paha olo voi purkaa pahaa oloaan toisiin saamalla turvallisuuden tunnetta alistamalla muita?

Jokainen aikuinen tietää, että aikuisetkin purkavat kiukkuaan ja pahaa oloaan toisiinsa, vaikka se ei ole sallittua. Miksi emme ymmärrä tätä asiaa lapsien kohdalla? Miksi ummistamme silmämme ja olemme valmiita toimimaan viha edellä lapsien ja nuorien kohdalla? Meidän aikuisten tulee herätä ja asennoitua toimimaan rakentavan yhteisöllisesti toinen toistemme kanssa. Omalla esimerkillämme ja yhteen hiileen puhaltamisella näytämme toisten kunnioittamisen mallia.

Ennen kaikkea koska tulee se päivä jolloin lisäämme ymmärrystä ja tukitoimia kiusaajan kohtaamiseen ja tämän jälkihoidolliseen panostukseen? Kysymme häneltä: Miten voit kotona? Miten sinulla menee? Miksi sinulla on tarve kiusata?

Se, että ymmärrämme kiusaamisilmiötä ja kiusaajan tarvetta alistaa, ei tarkoita sitä, että hyväksymme kiusaamista. Ymmärtäminen lisää tietoa ennaltaehkäisystä!

T. Katri

Katri: Miltä kiusatusta tuntuu koulussa?

Kiusatun näkökulma:
Näin koulujen alkamisen aikoihin moni kiusattu jännittää kouluun menoa.
Miksi? Usealle koulukiusatulle koulu on ahdistava paikka täynnä pahoja muistoja, traumoja ja pelkotiloja. Muut koululaiset uhka ja opettajat eivät ymmärrä.

Pitkään henkisen tai fyysisen väkivallan kohteena olevan ihmisen ajatusmaailma on ns. manipuloitu uskomaan muiden puheita. Muiden valheellisia puheita kiusatun persoonasta tai jopa ulkonäöstä. Identiteetti (esim. sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen) on usein kiusaamisen kohteena myös.
Kiusattu alkaa usein itsekin uskomaan näihin puheisiin, olevansa viallinen tai vääränlainen. Tämä voikin tarkoittaa usein itsetunnon murentumista, pelkojen lisääntymistä, suurta luottamuspulaa, omien toimien tarkkailua, ylianalyyttistä ajattelua omista puheista, omiin ajatuksiin uppoamista, lintsaamista, mielialan ailahtelua, vatsakipuja, syömishäiriötä, oman peilikuvan tarkkailua…

Kiusattu ajattelee kaikkien vihaavan häntä ja tietävän hänen ”maineensa”, jopa tuntemattomien.
Kiusattu miettii usein sanoiko tai tekikö hän väärin.
Kiusattu pyytää usein anteeksi omaa olemassaoloaan.
Kiusattu tuntee itsensä usein häiriötekijäksi ja ns. kolmanneksi pyöräksi.
Kiusattu kokee muiden ystävällisyyden usein tekopyhäksi luottamuspulan takia.
Kiusattu voi kokea itsensä ulkopuoliseksi ryhmässä, sekä epäillä ryhmän puhuvan pahaa selän takana.
Kiusattu voi pelätä ikäisiään tai tiettyyn nuorisoryhmään kuuluvia ikätovereita.
Kiusatulle koulun ruokala on usein paikka jossa hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kiusatun sosiaalinen status tulee näkyväksi.
Kiusatun henki voi salpaantua ja ahdistus lisääntyä koulunkäytävillä. Jokin nurkka voi nostaa mieleen tilanteen jossa kiusattu ei koskaan olisi halunnut olla.
Kiusattu näprää hermostuksissaan hiuksiaan, kännykkää, sormia yms. sosiaalisissa tilanteissa. Hänen pulssinsa voi olla korkea ja kädet vapista.
Kiusattu voi myös olla se toinen ääripää, eli luokan stand-up koomikko. Jolle huumori ja itselleen nauraminen on suojautumiskeino.

Me emme siis voi ostaa tai pakottaa kiusattua luottamaan. Tällaisen Lapsen tai nuoren kokemusmaailma on erittäin vahva ja sisältää paljon tunteita, nämä kaikki tunteet ja ajatukset ovat todellisia!
Luottamus kasvaakin pikkuhiljalleen turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä jossa kiusatun itsetunto pääsee kohenemaan. Auttajan/Tukijan tulisikin tulla kiusatun elämään nöyrästi, aidosti ja ansaita luottamus tätä kautta. Näin pystymme kannustamaan ja kehittämään kiusattua sosiaalisiin tilanteisiin sekä terveiden ihmissuhteiden luomiseen.

Kiusattu ei siis missään nimessä ole heikko, vaan vahva astuessaan ja käydessään koulua!
Harvempi meistä aikuisista menisi takaisin omaan työpaikkaan kokemaan henkistä väkivaltaa, eli syrjintää, haukkumista, manipulointia, selän takana puhumista tai muuta kiusaamista. Me aikuiset pystymme helpommin valikoimaan omien voimavarojemme keralla mennäkö töihin vai ei…
Täten meidän aikuisten tuleekin muistaa, että myös lapsen voimat ovat rajalliset ja meidän tulee tukea sekä ymmärtää empaattisemmin kuinka paljon pelkoja ja tunteita koulussa oleminen voi herättää.

Koulurauhaa!

♥:lla Katri Valopilkkuja

Katri: Nuoren kiusatun kohtaaminen

Hei, olen Katri ja olen tehnyt töitä Valopilkuissa yli vuoden ajan pääsääntöisesti n. 15-30 vuotiaiden kiusattujen kanssa. Olen alkanut kehittämään Nuorten kiusattujen jälkihoito-opasta. Jälkihoito-oppaan pohjana toimii jo kirjoitettu kirja Opas kiusaamisen jälkihoitoon (Ps-Kustannus). Kirja antaa upeita esimerkkejä ja toiminta vinkkejä kiusattujen kohtaamiseen sekä kiusaamisen aiheuttamien traumojen sekä pelkojen läpi käymiseen. Nyt siis kehitän tämän kirjan pohjalta vain nuorille kohdistettua opasta. Oppaassa tulen huomioimaan ihmisen kehityskaudet (mm. esimurrosiän vaikutus kiusaamiskokemuksiin) sekä suurelta osin havainnointiin ja kokemuksiin perustuvia päätelmiä sekä menetelmiä kiusattua auttaessani. Tehdessämme töitä nuorten kiusattujen kanssa meidän tulee ymmärtää ja sisäistää, että nuoret ovat yleisesti meitä ”vanhuksia” kaksi askelta edellä. Kun puhumme nimenomaan marginaalisesta ryhmästä, eli kiusatuista, niin meidän tulee myös huomioida tämän ryhmän tunneäly-taidot.
Vuoden havainnointityön jälkeen olen huomioinut, että varsinkin kiusattuja tyttöjä yhdistää kolme ominaisuutta: tunneäly, oikeudenmukaisuus ja herkkyys.
Se mikä meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta on omien asenteidemme ja ajatusmalliemme vaikutus  toimintaamme nuorta kohdatessa. Auttaessamme kiusattua ajattelemme usein tämän olevan heikko, huono-osaisesta perheestä ja vähättelemme hänen kokemaa. Usein me aikuiset sanommekin kiusatulle, että: ”älä ole noin herkkä, älä välitä!” Tämä lause saa yleensä enemmän pahaa aikaiseksi, kuin olisi kannustava ja tukeva.
Kun kohtaamme kiusatun tulee meidän siis astua esille empaattisesti, ymmärtävästi ja mieluummin niin, että tämä kiusattu on älykkäämpi, kuin me aikuiset. Eikä hänen kokemaansa tule vähätellä. Kiusattu onkin usein herkkä havainnoimaan ympäristöään ja itseään enemmän, kuin ne joilla ei ole sosiaalisiin taitoihin tarvittavaa herkkyyttä. Hän on usein hyvä ihmistuntija, koska on oppinut tarkkailemaan ihmissuhteita ja niissä tapahtuvia asioita eri näkökulmista kuin se jota ei ole kiusattu.
Puhummekin usein, että kiusatulla on ihmissuhde-tuntosarvet pystyssä! Tämä ei ole heikkous, vaan tällaisilla tunnetaidoilla ja niiden tukemisella pystymme saamaan nuoresta esiin aikuisuuden sosiaalistentaitojen asiantuntijan jolta voimme oppia paljon!

Aurinkoisin terveisin: Katri Valopilkkuja, Nuorten kiusaamisen jälkihoito.