Tinan tarina

Olin suhteellisen arka ja ujo lapsi ja siksi helppo uhri niin minut silmätikuksi ottaneelle opettajalleni kuin luokkalaisilleni, jotka minua alkoivat kiusaamaan. Kouluajastani muistan parhaiten jännittyneisyyden ja pelon, ne olivat läsnä jokaisessa päivässä. Pohdin päivittäin, miten voisin välttyä silmätikuksi joutumista. Ei auttanut tekeytyä harmaaksi ja näkymättömäksi, sillä opettaja näki minut aina asettaen minut naurunalaiseksi koko luokan edessä. Opettajan mielestä herkkyyteni ja ujouteni oli hupaisaa. Siitäkös muutama poika riemastui, ja haukkuminen jatkui välitunneilla.

”Herkkis”. ”Tyhmä”. ”Sä et osaa mitään”. Minulle nauraminen oli melkein koko luokan huvi. Erityisen hauskaa oli, kun opettaja vaati minua ottamaan esille kirjojani tai muita tavaroita, joita välitunnilla oli viety pulpetista tai laukusta. En koskaan uskaltanut sanoa siitä kenellekään. Minulle liimattiin lappuja selkään ja tehtiin erilaisia jäyniä, joille kaikki sitten nauroivat. Vessaan en uskaltanut mennä, koska jotkut tytöt uittivat meidän ”heikkojen” päitä vessanpytyssä. Koulupäivät olivat täynnä varuillaan oloa, oman selustan turvaamista. Toisten ilmeiden ja eleiden tulkitsemista ja turvallisuuden varmistamista.

Mitä opin itsestäni kouluvuosinani? Opin että herkkyys on huono ja halveksittava asia, että minä olen vääränlainen ja ettei minusta ole mihinkään. Koulun tarkoituksena tuskin oli opettaa sellaista, mutta se on mitä siellä opin, ja mitä itsestäni ajattelin vielä vuosia koulun loputtua. Oman tien löytäminen oli hankalaa, kun ei uskonut itseensä. Särkynyttä itsetuntoa ei korjata hetkessä, siihen on mennyt hieman enemmän aikaa.  

Onneksi minulla on aina ollut kyky haaveilla itseni pois epämiellyttävästä ympäristöstä ja arjesta. Mielikuvitukseni on vienyt minut maailmaan, missä ei ole ollut ikäviä ihmisiä, missä on voinut olla oma itsensä ja missä olen ollut turvassa. Se on auttanut minua näkemään itsestäni muutakin kuin sen, mitä koulu minulle itsestäni opetti. Ja lopulta se on saanut minut kyseenalaistamaan koulussa tapahtuneita asioita ja leimaa, jonka siellä sain. Olen myös ollut onnekas, sillä minulla on kaikesta huolimatta ollut ystäviä, jotka ovat tukeneet heikkoina hetkinä, jotka ovat saaneet minut uskomaan, että minusta on johonkin, että olen arvokas ja että nousen vielä kuopastani. Ja niin olen tehnyt.  

Tina: Toteutuvatko lapsen oikeudet kiusaamistilanteissa?

Perusopetuslain 29§ mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi kouluissa on lain mukaan oltava suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, johon myös kiusaaminen lasketaan. Suunnitelmasta on käytävä ilmi suunnitelman toimeenpanokeinot sekä miten sitä noudatetaan, toteutetaan ja valvotaan.

Koulukiusaamisessa on kyse myös lapsen oikeuksista, esimerkiksi lapsen oikeudesta tulla arvostetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on sekä oikeudesta olla turvassa koulussa. Jokaisella lapsella on oikeus saada opiskella ja oppia ympäristössä, joka on hänelle turvallinen. Lapsen ei pitäisi tarvita kokea pelkoa ja stressiä siitä, että täyttää oppivelvollisuuttaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei kouluympäristö tai koulumatkalla tapahtuva koulukiusaaminen traumatisoi häntä, ja vaikuta hänen identiteettinsä kehittymiseen kielteisesti. Jokainen meistä tietää, ettei tämä toteudu jokaisen lapsen kohdalla. Kiusaamista kokevat lapset kohtaavat väkivaltaa eri muodoissaan – henkistä, sosiaalista, fyysistä ja seksuaalista. Joidenkin kohdalla tilanne on ohimenevä, toiset taas kokevat väkivaltaa jopa koko kouluaikansa. Lapsella, joka kiusaa toisia, on oikeus tulla huomatuksi ja saada sellaista tukea, jonka avulla oppii uusia, rakentavampia tapoja toimia ihmissuhteissaan.

Lapsen yrittäessä kertoa aikuisille tilanteestaan, he kohtaavat asiallisesti tilanteessa toimivien aikuisten lisäksi edelleen myös paljon vähättelyä, leimaamista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Joskus me aikuiset odotamme lapselta mahdottomia vaatiessamme, että lapsen vain pitäisi mennä paikkaan, missä häntä päivittäin pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti. Välillä tulee miettineeksi, vaatisimmeko samaa vastaavassa tilanteessa olevalta aikuiselta. Vai onko niin, että kun kyseessä on lapsi, oletamme, että hänen on vain kestettävä ja kasvettava tilanteen mukana? Jos joutuisin itse joka aamu lähtemään töihin peläten, että minut kampataan, että minua haukutaan, tönitään, syrjitään, että tavaroitani rikotaan tai hävitetään tai ettei minulle puhuta, minulle käännetään selkä ja minut eristetään, niin tuskin jaksaisin sitä kovin kauan. Kun lapsi kohtaa samaa, tai vielä pahempaa kohtelua, saatamme sanoa hänelle että ”älä välitä” tai ”mene vain rohkeasti mukaan porukkaan”, aivan kuin asia olisi kovin yksinkertainen ja siltä seisomalta toteutettavissa. Ohitamme tällöin kiusaamisen ryhmäilmiöisyyden, ryhmän roolit, normit ja ryhmäpaineen, jotka kaikki ovat läsnä joka hetki ryhmätilanteissa päiväkodista kouluun ja aikuisuuteen asti. Porukasta eristetylle ei ole mahdollista yhtäkkiä vain osallistua johonkin, mistä hänet on eristetty. Se ei ole kiinni kiusatun tahdosta tai kyvystä mennä mukaan, vaan ryhmän päätöksestä jättää yksi ulkopuolelle.

Joka kerta kun vähättelemme lapsen kokemusta kouluväkivallasta tai ohitamme sen kokonaan, rikomme lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana yhteisön jäsenenä sekä lain määrittämää lapsen oikeutta saada olla turvassa opiskeluympäristössä. Jos vertaamme lakia työpaikkakiusaamiseen liittyvään lainsäädäntöön, niin työpaikoilla kiusaamiseen liittyen on lakiin määritelty aikaraja, jonka sisällä julki tulleeseen kiusaamiseen on puututtava. Koulukiusaamista ajatellen, on lapsia, joiden kiusaamiseen on vuosien varrella kyllä puututtu, mutta ilman että tilanne olisi juurikaan muuttunut. Takarajaa sille, että tilanteen on muututtava selkeästi kiusatulle turvallisemmaksi, ei ole, eikä muutoksen laatua ole millään lailla määritelty. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan sen, ettei lapsen oikeudet täyty. Yksi keino turvallisuuden lisäämiseksi voisi olla se, että lisätään lakiin pykälä kiusaamiseen puuttumisen aikataulusta sekä selkiytettäisiin puuttumistoimenpiteiden päämäärät. Olen tehnyt kiusaamisen vastaisista työtä tarpeeksi kauan, etten kuvittele, että laki itsessään tekisi kenestäkään autuasta, mutta jos lain voimalla saadaan käytäntöjä muuttumaan ja lapsen oikeuksia toteutettua paremmin, niin se on sen arvoista. Jokainen lapsi on arvokas sellaisena kuin on ja rakastettava sellaisenaan, meidän aikuisten vastuulla on osoittaa tämä jokaiselle kohtaamallemme lapselle on hän sitten omamme, naapurin tai meille täysin vieras.

Tina: Kiusaamistilanteissa usein läsnä vain uhreja

Tänään koulutielle astuu taas tuhansia ekaluokkalaisia, jotka innokkaina ja odottavaisina aloittavat koulutiensä. He tulevat kouluympäristöön harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, hakemaan hyväksyntää ja ystävyyssuhteita, rakentamaan omaa identiteettiään peilaamalla itseään saamaansa palautteeseen. He harjoittelevat, jotta voisivat kasvaa ja kehittyä ihmisinä. Lapsia tulee erilaisista kodeista ja perheistä. Joku lapsi tulee jo valmiiksi hyvällä itsetunnolla varustettuna ja uskolla siihen että pärjää, toisella on hankalammat lähtökohdat ja kotiolot ja on jo kokenut paljon ikäviä asioita, minkä takia hän on varovaisempi ja epävarmempi.

Monelle jo kokeneemmalle koululaiselle kesä on ollut välttämätön hengähdys- ja itsensä kokoamistauko. Moni yläkouluikäinen tulee kouluun jo tutuksi tulleen pelon kera. He miettivät, hyväksytäänkö heidät vai jatkuuko syrjiminen, haukkuminen, kiusaaminen – henkinen ja fyysinen väkivalta? Lapsiasiavaltuutettu toi käyttöömme ja ajatuksiimme termin ”kaverivastuu”, jonka käytännössä käyttöön ottaminen voisi mahdollistaa yksinäisten, syrjittyjen ja kiusattujen lasten ja nuorten arjen helpottumisen. Mitä jos jo ensimmäiselle luokalle tullessa olisi iskostettu päähän, että koulussa vallitsee sitten kaverivastuu, että pidämme yhtä ja olemme kaikki omalta osaltamme vastuussa siitä, millaista ilmapiiriä rakennamme? Pelkkä termi ei tietenkään muuta mitään, vaan se on saatava elämään ja kasvamaan vastuullisten aikuisten kautta. Mikä on kaverivastuuta, mistä minä silloin olen vastuussa ja miten haluan toteuttaa kaverivastuutani?

Lapset eivät synny kiusaajiksi tai pahoiksi, vaan heidät kasvatetaan itsekkäiksi, epäempaattisiksi ja toisia alistaviksi. Lasta, joka ei kunnioita toisia, ei ole kunnioitettu. Se, minkälaista mallia näytämme oman elämämme lapsille ja nuorille, vaikuttaa heidän käytökseensä. Miten ja minkälaisia arvoja ja normeja opetan lapselleni? Minkälaista toisen ihmisen kunnioittaminen omassa elämässäni on, sellaista toisen elävän kunnioittamista lapsenikin oppii. Kaverivastuu vaatii vastuullisia aikuisia ympärille, olemmeko niin vastuullisia, että voimme kasvattaa vastuullisia lapsia?

Jos entisiltä koulukiusaajilta kysyy, millaista heidän elämänsä oli siihen aikaan, kun he kiusasivat, he kertovat usein kuinka tuolloin omassa elämässä oli erinäisiä hankaluuksia. Oli pelkoa joutua jätetyksi tai ryhmässä ulkopuolelle, oli yksinäisyyden pelkoa ja arvottomuuden tunnetta koska vanhemmat olivat eronneet, oli riitaa kotona tai vanhemmilla oli taloudellisia ongelmia. Kiusaajaksi ryhtyvällä on ollut tarve luoda itselleen turvallinen ympäristö alistamalla toisia ja hakemalla valtaa. Ryhmäpaine on mahdollistanut kiusaamisen aikuisten huomaamatta. Jonkun kotona taas on ollut sairautta tai alkoholismia, tai vanhemmat joita ei vain ole jaksanut kiinnostaa lapsen vointi, kun omia ongelmia on niin paljon. Usein kiusaamistilanteissa on loppujen lopuksi läsnä vain uhreja, jos asiaa oikein lähdetään ruotimaan. Lapsi, jolta vaaditaan täydellisyyttä, voi purkaa pahaa oloaan kouluympäristössä toisiin. Lapsi jolla vanhempien mielestä pitää olla tiettyjä harrastuksia ja tietynlainen asema, voi sisimmiltään olla niin stressaantunut, että purkaa stressiään itseään heikompaan kiusaamalla. Lapsi, josta vanhemmat eivät välitä, saa näkyvyyttä ja mainetta kiusaamalla.

Kiusaamiseen on aina jokin kiusaajan tunne-elämässä oleva syy sen lisäksi että ryhmäpaine vaikuttaa lapsen ryhmässä saamaan rooliin. Tasapainoisella lapsella ei ole tarvetta kiusata ketään. Jos asiaa oikein kääntää, voisi sanoa, että kun me aikuisina olemme puuttumatta kiusaajan käytökseen tai hän pääsee kiusaamistilanteesta pikaisella anteeksipyynnöllä jota ei edes tarkoita, jätämme hänet heitteille. Toisen alistaminen sekä tarve syrjiä ja kiusata kertoo siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Siihen meidän aikuisten tulisi reagoida ja puuttua. Vaikka ymmärrämme kiusaajaa, se ei tarkoita, että hyväksymme hänen tekonsa. Ymmärtämällä hänen käytöstään voimme vaikuttaa siihen, jatkuuko kiusaaminen vai ei. Siksi yhtä tärkeää kuin kiusatun tukeminen, on kiusaajan tukeminen toisenlaiseen käytökseen. Kiusaaja ja kiusattu voivat muuttaa käytöstään vain, jos aikuisina olemme vastuullisia ja alamme vaikuttaa heidän rooliinsa ryhmässä, ryhmässä syntyvään ryhmäpaineeseen sekä kiusatun ja kiusaajan psyykkiseen hyvinvointiin.

Tina: Kiusatuksi joutuminen kriisinä

Useimmille kiusatuille kiusatuksi joutuminen on tavalla tai toisella elämänkriisi. Kun sinua kiusataan, joudut miettimään omaa asemaasi ja turvallisuuttasi ryhmässä uudestaan, joudut punnitsemaan kuka oikeasti on ystäväsi ja kehen voit luottaa. Kiusaaminen voi viedä kaikki ystävät, se voi tehdä koulupäivistä epävakaita ja arvaamattomia ja päiväsi voivat olla täynnä väkivaltaa ja pelkoa uudesta väkivallasta. Se voi saada sinut tuntemaan olosi epävarmaksi, tyhmäksi ja avuttomaksi. 

Kiusattu joutuu miettimään sekä omaa että toisten asennetta, mihin kaikkeen hän itse joutuu taipumaan tai mitä toisten asenne hänestä kertoo. Kiusatulle oman aseman epävakaisuus tai aseman menettäminen kokonaan muuttuu usein hengissäpysymis-taisteluksi. Miten selvitä tästä päivästä, miten huomisesta? Miten toimia tietyssä tilanteessa, jotta mitään pahempaa ei tapahtuisi tai miten välttää tiettyjä paikkoja tai tilanteita jotta saa olla rauhassa? Selviytymisstrategiamme voi olla hyvinkin erilainen. Joku selviytyy puremalla hammasta yhteen ja keskittymällä koulutyöhön, toinen taas antaa samalla mitalla takaisin. Miten tahansa selviytymmekään, niin kiusaaminen usein muuttaa meitä ja elämäämme jollakin tasolla.

Kiusatuksi joutuminen aiheuttaa kiusatulle yleensä kriisin. Kriisi koskee useimmiten myös kiusatun vanhempia ja sisaruksiakin. Jopa kiusatun kavereille kiusaajien valta voi aikaansaada kriisin: ollako vai eikö olla kiusatun kaveri, mitä siitä seuraa jos olen niin sanotun "vähempiarvoisen" kaveri? Miten asennoidun kiusattuun, etten itse joudu kohteeksi? Kiusaaminen rikkoo ihmissuhteita ja saattaa synnyttää pakotettuja, ei-vapaaehtoisia suhteita jotka perustuvat valtaan ja manipulointiin. Näin käy ryhmäpaineen ja ryhmässä vallitsevien roolien takia. On turvattava oma selusta ja katsoa tarkkaan, ettei toimi väärin tai kaveeraa väärän tyypin kanssa. 

Pahimmillaan kiusaamisen aiheuttama kriisi syöksee ihmisen tasapainosta. Parhaimmillaan se voi johtaa johonkin uuteen ja parempaan. Joutuu miettimään, mitä jaksaa tai haluaa, mihin kaikkeen on valmis taipumaan ja missä kohti raja tulee vastaan. 

Tina: Miksi kiusaaminen ei ikinä lopu?

Onko tosiaan niin, että kiusaamista on ollut aina, tulee aina olemaan, ja ettemme vain voi sille mitään? Omassa työssäni mietin tätä kysymystä usein, niin kuin kiusattujen lasten vanhemmatkin tekevät lapsensa kiusaamisprosessin keskellä. Koska tiedän että kiusaaminen on myös vahvasti koulun rakenteisiin nivoutuvaa, myönteinen asia on, että on paljon mitä voimme asian eteen vielä tehdä. Rakenteita voi muuttaa – jos haluaa, ja jos ymmärtää muutoksen tärkeyden.

Keinoja varmasti olisi, mutta jossain kohti olemme tehneet valintamme olla käyttämättä niitä. Miksi? Opetussuunnitelma on vedetty niin tiukalle, ettei siihen ole mahdutettu sellaisia oppilaiden kohtaamistilanteita tai yhteisöllisyyttä rakentavia arjen käytäntöjä, että oppilaille jäisi tunne aidosta kuulluksi tulemisesta.  Kiire opetussuunnitelman toteuttamiseen on niin kova, ettei sen sisältöä tule kyseenalaistettua. Voisimmeko ehkä jättää jotakin pois, ja tarvitseeko meidän todella toteuttaa sitä orjallisesti jokaista yksityiskohtaa myöten? Vaikka Pisa-tutkimusten mukaan meillä opitaan hyvin, onko se sen arvoista, jos kouluissamme toisaalta voidaan todella huonosti ja nuoret kokevat, ettemme välitä heistä? Kaikki edellä mainitut asiat vaikuttavat myös oppilaiden välisiin valtarakenteisiin sekä kiusaamisen syntyyn.

Vain ottamalla käyttöön kaikki olemassa oleva tieto-taito sekä olemalla luovia ja avoimia erilaisten mahdollisuuksien suhteen, voimme vaikuttaa asenteisiin. ”Meidän koulussamme ei ole kiusaamista” on asenne, jonka kautta kiusaamisen vastaista työtäkin lähdetään tekemään.  Ei ole koulua, missä ei olisi kiusaamista, mutta on kouluja missä kiusaamiseen puututaan jo ennaltaehkäisevästi jolloin se ei ehdi muuttua pitkäkestoiseksi. Samoin ajatus siitä, että kiusatussa on oltava jokin vika, kun häntä kiusataan, on asenne joka ei johda toimivaan tulokseen. Myös ajatus siitä, ettei koulupelkoon ole muita syitä kuin että kiusattu on heikko ja liian pelokas, on asenne, josta muodostuu se työtapa, jolla kiusattu kohdataan.

Kiusaaminen voi loppua, siihen on keinoja puuttua ja siitä voi toipua. Mutta asenne ratkaisee. Jos emme halua ymmärtää kiusaamista sinä ryhmäilmiönä, mitä se on, emme saa sitä loppumaan. Jos emme ymmärrä rooli- ja ryhmäpaineen merkitystä kiusaamisen syntymisessä, emme saa sitä loppumaan. Niin kauan kuin emme halua nähdä kiusaajan käytökseen puuttumisen tärkeyttä, kiusaaminen ei lopu. Eikä se lopu niin kauan kuin ajattelemme, että kiusaaminen on kiusatun oma vika. Kiusaamisilmiön ymmärtäminen on asian ydin: Kun ymmärrämme, miten tärkeää kannustava kohtaaminen ja jokaisen oppilaan vahvuuksia tukeva ryhmänohjaus on, voimme muuttaa myös asenteitamme kiusaamista kohtaan.

Tällä hetkellä jätämme kiusaajat heitteille joka kerta, kun annamme kiusaajan päästä kuin koira veräjästä hänen kiusattuaan toisia. Kiusaaminen on hätähuuto, lapsen tai nuoren tapa kertoa omasta pahoinvoinnistaan. On edesvastuutonta olla reagoimatta siihen ja antaa kiusaajan jatkaa väkivaltaista käyttäytymistään toisia kohtaan. Niin kauan kuin näin teemme, luomme kiusaamista hyväksyvän, epävarmuutta ja pelkoa täynnä olevan arkikulttuurin kouluihimme. Sen sijaan meidän tulisi luoda kaikkia tunteita hyväksyvä kulttuuri, kulttuuri jossa vaadimme kaikilta kunnioittavaa käytöstä toisia kohtaan sekä missä aikuisina otamme meille kuuluvan vastuun tosissamme. 

Tina: Kiusaamisen jälkihoidon tärkeydestä

"Kaikkein tärkeintä oli tulla kuulluksi ja ymmärtää, että nyt voin itse vaikuttaa omaan tilanteeseeni."

Näin sanoi yksi Valopilkun jälkihoidon piirissä ollut nuori nainen jokin aika sitten. Hänen sanansa jäivät mieleen, koska niihin kiteytyy hyvin kiusaamisen jälkihoidon merkitys. Jälkihoito auttaa käsittelemään kiusaamiskokemukseen liittyviä tunteita, antaa tukea kiusaamisen jälkiseurausten purkamiseen sekä kannustaa tulevaisuuteen suuntautumisessa ja omien unelmien toteuttamisessa.

Kiusaamista kokeneelle ihmiselle yksi tärkeimmistä ja suurimmista asioista, mitä hän kokemuksensa jälkeen joutuu tekemään, on rakentaa oma identiteettinsä uudelleen. Kuka olen, jos en olekaan se "surkimus", "tyhmä" tai "mitätön", mitä olen vuositolkulla saanut kuulla olevani? Kuka olen, kun en ole se avuton ja aina sivuun jäävä hiljainen? Matka omaan itseen voi olla pitkä tai lyhyt, joku löytää todellisen itsensä helpommin ja toiselle itsen löytämiseen vievä tie on mutkikkaampi ja kuoppaisempi. Kuljettava tie suoristuu usein huomattavasti, kun saamme mahdollisuuden tukeen ja omien ikävien kokemusten läpikäymiseen asiaa ymmärtävän ihmisen kanssa.

Jokaiselle kiusaamista kokeneelle on mahdollista löytää itsestään vahvuuksia ja kohdata itsensä uudelleen jälkihoidon kautta. Kiusaamisen jälkihoito on tärkeää, koska se avaa ihmiselle mahdollisuuden jättää ikävät kokemukset taakseen ja suuntautua elämässään eteenpäin. Eteenpäin voi suuntautua vain, jos ei ole liian suurta taakkaa kannettavaan. Voimme pärjätä, vaikka kannamme taakkaa, mutta jotta todella selviydymme ja voimme elää täysipainoisesti, meidän on voitava jättää se kaikista painavin reppu sivuun. Meidän ei tarvitse jäädä uhriksi koko loppuelämäämme, vaan meillä kaikilla on oikeus nauttia elämästämme, tulla arvostetuiksi sellaisina kuin olemme ja olla kunnioitettu jäsen yhteisössämme!

Kiusaamiskokemus tulee ehkä aina olemaan osa identiteettiämme. Mutta sen ei tarvitse olla muuta kuin vain osa jo menneitä kokemuksiamme. Kun onnistumme purkamaan kokemuksen hyvällä tavalla, sen ei enää tarvitse vaikuttaa tulevaisuuteemme ratkaisevalla tavalla. Kiusaamisen jälkihoito kannattaa!

Tina: Kiusaamistilanteen oikea arviointi avainasemassa

Syksy kolkuttaa ovea, koulu ja syyslukukausi on alkanut. Monelle koulun alkaminen täyttää mielen pelolla ja jännityksellä eikä kouluun mielellään meneminen ole itsestään selvyys. Näin on kiusattujen lasten perheissä. Meidän vanhempien ahdistus voi olla yhtä suuri, ja joskus jopa suurempi kuin lapsemme ahdistus. Olemme ehkä tehneet jo pitkään yhteistyötä koulun kanssa kiusaamisen lopettamiseksi mutta se ei vain näytä onnistuvan. Huoli oman lapsen voinnista on saattanut värittää kesälomankin ja tunnemme ettemme ole valmiita taas yhteen syksyyn, jolloin joudumme taistelemaan oman lapsen oikeudesta saada käydä rauhassa kouluaan. 

Omassa työssäni kohtaan usein aivan liian pitkälle edenneitä kiusaamistilanteita, joissa on tehty useita virhearviointeja kiusaamistilanteesta. Tilanteen laatua tai vakavuutta on saatettu toistuvasti arvioida väärin ja jopa kiusaaja ja kiusaamisen kohde on saatettu sekoittaa keskenään. On surullista huomata että varsinkin pienten lasten kohdalla aikuisille on epäselvää, kuka ryhmässä on kiusannut ja ketä kiusataan. Ajoitus ja jämäkkä, tietoinen puuttuminen on kiusaamisessa tärkeää sen lopettamisen kannalta, siksi virhearviointeihin ei olisi varaa.

On totta että aina kiusaamistilanteet eivät ole niin selkeitä että heti osataan sanoa mistä todella on kysymys, joskus tilanteen selvittäminen kokonaan näyttää jopa täysin mahdottomalta. Mutta valitettavan usein selkeiltä vaikuttavissa tilanteissa toimintamme vain on liian hidasta, se osuu väärään kohtaan samalla lisäten kiusatun taakkaa ja kiusaaminen jatkuu. Erityisen surullista on että epämääräisessä tai epätarkassa puuttumisessa kiusaaminen ehtii pinnan alla saada jalansijaa jolloin kiusatun ahdistus kasvaa suunnattomiin mittakaavoihin, koska hän menettää luottamuksensa aikuisten kykyyn hoitaa asia jämäkästi loppuun asti. 

Kiusaajan kannalta se että väkivaltaista käyttäytymistä voi jatkaa - ja kiusaaminenhan on väkivaltaa - edesauttaa tällaisen toimintatavan juurtumista kiusaajan käyttäytymiseen. Myös hänen kohdallaan turvattomuus kasvaa koska hän ei saa tarvitsemaansa selkeitä ohjeita siitä, miten saa ja voi käyttäytyä suhteessa toisiin ihmisiin. Kiusaaja tarvitsee selkeät rajat sekä että huonosta käytöksestä tulee hänelle seurauksia. Liian laimeasta suhtautumistavasta ei ole hyötyä sen enempää kiusaajalle kuin kiusatullekaan.

Virhearvioinnit antavat kiusaamiselle paitsi lisäaikaa juurtua, myös tilaa kasvaa ja levitä ja lukitsee kiusatun lujasti rooliinsa. Kiusaamistilanteen arviointi olisi tehtävä ajan kanssa ja huolella lisävahinkojen syntymisen estämiseksi. Ei riitä että vedetään nopea johtopäätös päällimmäisenä olevasta tilanteesta tai siitä, millaiselta se vaikuttaa. Seuraamalla osallisten ilmeitä ja kehonkieltä ryhmätilanteissa sekä huomioimalla osallisten välisiä suhteita, voimme nähdä paljon siitä mitä tilanteessa todella tapahtuu. Myös pysähtymällä kuuntelemaan kiusatun kertomusta ja antamalla hänelle mahdollisuus turvallisessa ilmapiirissä kertoa miltä hänestä tuntuu ja mitä hän kokee että on tapahtunut, on omiaan vähentämään virhearviointeja.

On tärkeää muistaa että me aikuiset teemme niitä virhearvionteja kiusaamistilanteista, eivät lapset. Jos lapset uskaltavat kertoa avoimesti tapahtumista, huomaamme että he aina tietävät asian todellisen laidan. Joskus parasta mitä me aikuisina voimme tehdä on pysähtyä kuuntelemaan ja luoda lapselle sellainen tila jossa hän voi luottamuksellisesti avautua hankaliksi koetuista asioistaan. 

Tina: Sosiaalinen peili

Kouluissa toiset oppilaat ja työpaikoilla työyhteisömme toimivat meille jokaiselle peilinä ja vaikuttavat identiteettimme rakentumiseen sekä johtopäätöksiin, joita itsestämme vedämme. Peilin kautta voimme nähdä kuvan itsestämme sellaisina kuin olemme, sekä kuvan meistä suhteessa toisiin ihmisiin. Sosiaalinen peili voi kertoa asioita, joita emme ehkä kotipeilistämme niin hyvin näe. Se voi näyttää uusia puolia sosiaalisesta minästämme ja siitä, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin, sekä siitä, kuuntelemmeko toisia, annammeko tilaa myös toisten näkökulmille ja arvostammeko toisia ihmisiä ja sitä, mitä he voivat yhteisöömme tuoda.

Sosiaalinen peili voi olla hyödyllinen monessa mielessä. Jos osaamme kuunnella sen sanomaa, se voi kertoa meille tavastamme osallistua ja vastata sosiaalisuuden kutsuun. Minkälainen oma kuvasi sosiaalisessa peilissä on, osaatko ottaa vastaan sen antaman kuvan itsestäsi? Minkälaisena näet itsesi toisissa ihmisissä, mitä he kertovat omilla reaktioillaan sinusta? Onko heidän antamansa viesti totuudenmukainen, vai onko se väritetty heidän oletuksillaan sinusta? Vain sinä tiedät ja tunnet itsesi. Haluatko nähdä oman kuvasi sosiaalisessa peilissä, vai vain sen kuvan, jonka kotipeilisi sinulle näyttää?

Minnkälaisena näet sosiaalisen peilin näyttämän kuvan sinusta? Oletko ehkä toisten seurassa viihtyvä vai enemmän yksinäinen susi, jolle oma seura riittää? Omalla olemuksellamme vaikutamme myös muiden ihmisten elämään. Jokainen kohtaaminen, sana, ilme ja ele voi jättää toiseen ihmiseen jäljen sinusta. Ilmapiirissä, missä tunnet voivasi olla juuri sellainen kuin olet, on helppo ja kevyt olla. Jos taas koet, että sinuun kohdistuu ennakkoluuloja, sinut leimataan tai sinua syyllistetään, tulee epämukava olo. Voit toimia toiselle ihmiselle hyvänä sosiaalisena peilinä, joka kertoo toiselle hyväksynnästä, oikeudesta olla oma itsensä ja kunnioituksesta silloinkin, kun satut olemaan eri mieltä hänen kanssaan.

Sosiaalinen peili voi vääristää asioita siinä missä kotipeilikin. Jos yhteisössäsi on henkistä väkivaltaa tai kiusaamista, vääristymä voi olla suuri. Myös ne yhteisön jäsenet jotka valittavat ja ovat negatiivisia, puhuvat pahaa selän takana tai ovat niin kaikkitietäviä ettei heidän tarvitse kuunnella muita, vääristävät peilisi näkymää. Jos jatkuvasti katsoo itseään vääristyneestä sosiaalisesta peilistä, omakuvakin alkaa vääristyä. Saattaa tulla epävarmaksi omasta roolistaan tai kyvyistään, ei ole varma siitä onko tervetullut vai ei, menettää luottamustaan sosiaalisissa tilanteissa ja tuntee ehkä olevansa osaamaton tai mitätön. Vääristyneen sosiaalisen peilin vaikutus ihmisiin saatta olla hyvin tuhoisa, kuten kiusaamistilanteissa. Voimme kuitenkin jokainen valita olla kannustava ja luotettava sosiaalinen peili toisille. Peili, josta on voimaannuttavaa katsella itseään ja tuntea hyvää oloa siitä, kuka on. Voimme jokainen valita olla peili, josta näkyy hyviä asioita, joiden kautta annamme toiselle ihmiselle mahdollisuuksia nähdä itsensä ja omat kykynsä mahdollisuutena.

Tina: Kiusaamisen roolipelit

Tervetuloa Valopilkkujen blogiin! Tämän kirjoituksen aiheeksi valitsin kiusaamisen roolipelit, sillä kiusaamisessa minua on usein mietityttänyt ne roolit, joita ihmiset ottavat, tai joihin he kiusaamistilanteissa joutuvat. Kiusaaminen on kuin väkivaltaista roolipeliä, jossa harva roolin saanut tuntee olonsa mukavaksi, on sitten kyseessä koulussa tai työpaikalla tapahtuva kiusaaminen. Kaikki olemme tavalla tai toisella palasia samassa palapelissä, ja omat valintamme vaikuttavat siihen, jatkuuko kiusaaminen vai loppuuko se kokonaan.

Kiusaamisessa on perimmiltään kyse siitä, että kiusaaja hakee, ja usein saakin, fyysistä, verbaalista tai henkistä ylivaltaa suhteessa uhriin. On siis kyse vallasta, sen hakemisesta itselleen keinolla, jonka kautta samalla alistaa muita. Uhrin ja kiusaajan ympärillä oleva ryhmä tukee kiusaamista omien rooliensa kautta. Kiusaajalla on tarve ja halu hallita kohdettaan tai kohteitaan ja sitä kautta vahvistaa omaa rooliaan ryhmässä. Tarve syntyy kiusaajan sisällä ja liittyy hänen tunne-elämän kokemuksiin itsestään suhteessa muihin. Hallitseminen tapahtuu eristämällä uhri muista ryhmäläisistä, mustamaalaamalla häntä, väheksymällä häntä tai hänen taitojaan ja saavutuksiaan sekä manipuloimalla uhria sekä uhrin lähellä olevia ihmisiä. Vallankäytön tarkoituksena on saavuttaa sellainen asema ryhmässä, joka kiusaajasta tuntuu turvalliselta.

Vaikka useimmiten kiusattu on se, joka leimataan liian erilaiseksi, poikkeavaksi tai jollakin lailla vajaavaiseksi, niin kiusaajan tapa suhtautua toisiin ihmisiin on kuitenkin sse asia, joka ei ole terveellä pohjalla. Näin ollen myöskään hänen tapansa toimia ei  myöskään ole sitä, siksi sitä muuttamalla voisimme vaikuttaa kiusaamisen loppumiseen tehokkaammin kuin etsimällä kiusatusta vikoja. Kiusaaja rakentaa rooliaan tietoisesti, hänellä on valta ja hyöty mielessään, ehkä koska kokee alemmuutta tai kateutta tai ei vain ole tietoinen omista heikkouksistaan. Kiusaaja luokassa tai työpaikalla on kuin mustekala, joka ulottaa lonkeronsa kaikkien mieleen ja olemiseen. Siitä kärsii eniten kiusattu, jonka ympäriltä tuki murenee pala palalta ja ystävät kaikkoavat taivaan tuuliin. Vähitellen kiusatun itsetunnosta ei ole juuri mitään jäljellä, ja hän syyttää jo itsekin itseään siitä, mikä ei ole hänen vikansa.

Kiusaamisen roolipeleissä kukaan ei voita, vaan meistä jokainen menettää paljon. Loppujen lopuksi kaikki mukana olijat häviävät, kiusaaja muiden mukana, varsinkin jos kiusattu antaa periksi ja siirtyy muualle ja kiusaaja saa jäädä. Kiusaaminen jatkuu ja yhä useampi voi huonosti, on jännittynyt ja varuillaan, pelkää, vetäytyy, eikä uskalla olla läsnä omana itsenään. Kiusaaja ei ehkä itse sitä tunnista kuin vasta vuosia myöhemmin, mutta hän on se joka eniten tarvitsee apua, sillä loppujen lopuksi kukaan ei vapaaehtoisesti halua olla kiusaajan kaveri. Jokainen meistä haluaa saada olla rauhassa se mikä olemme. Emme halua että joku muu määrittelee minkälainen saamme tai voimme olla, miten saamme toimia tai millainen meidän tulee olla jotta voimme olla hyväksyttyjä tai saada kuulua porukkaan. Meillä jokaisella myös on oikeus itse määritellä itsemme ja valita millä tavalla ja kenen kanssa haluamme olla siinä ryhmässä, missä milloinkin olemme.