Koulukiusaaminen ei katso ikää – eikä paikkaa

 Tämä karu totuus muistuttaa meitä vanhempia siitä, että kukaan lapsi tai nuori ei ole täysin suojassa tältä ilmiöltä, riippumatta siitä, käykö hän alakoulua kaupungin keskustassa vai yläkoulua pienellä paikkakunnalla. Kiusaaminen voi piillä monenlaisissa muodoissa ja sen merkit voivat olla hienovaraisia, mikä tekee tunnistamisesta vanhemmille haastavaa.

Koulukiusaaminen ei ole enää pelkästään koulussa tapahtuvaa, vaan on siirtynyt enenemissä määrin internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Vanhempana tunnen keinottomuutta, että miten voin auttaa omaa lastani, joka on kokenut kamalia asioita somessa. Nettikiusaaminen voi olla erityisen julmaa, sillä se ei tunne aikaa eikä paikkaa. Lapsi voi joutua häirinnän kohteeksi ympäri vuorokauden, ja vihaviestejä tai nöyryyttäviä kuvia voidaan jakaa laajalle joukolle hetkessä. Tämä voi aiheuttaa lapsessa valtavaa ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta.

Lapsi voi vetäytyä yht´äkkiä, ja muuttuu varjoksi entisestä. Tuntuu, että ennen niin puhelias ja iloinen lapseni on nykyään hiljainen ja vetäytynyt. Mitä silloin voin tehdä?

                                            (Kuva. Pixabay)

Ensimmäinen ja tärkein askel on luoda turvallinen ja avoin ilmapiiri, jossa lapsi tuntee olonsa kuulluksi ja ymmärretyksi. Minun täytyy varata aikaa kahdenkeskisille keskusteluille ilman häiriöitä. Kertoa lapselleni, että olen huolissasi hänestä ja että olen valmis kuuntelemaan mitä tahansa hänellä on mielessään, ilman tuomitsemista.

Voihan olla, että lapseni on yrittänyt kertoa huolestaan jo jollekin, esimerkiksi koulussa, mutta toisinaan on saattanut kuulla sanat: ”sinä kuvittelet!”. Tällöin lapseni on menettänyt uskonsa apuun, että joku voisi häntä auttaa. Kuka tahansa, joka kokee kiusaamisväkivaltaa, missä tahansa muodossa, menettää luottamuksensa.

Tämä luottamuksen menettäminen on yksi kiusaamisen tuhoisimmista seurauksista. Kuka tahansa voi alkaa ajatella, ettei hänen kokemuksillaan ole väliä, ettei kukaan voi auttaa. Me vanhemmat, me ammattilaiset ja me aikuiset, meidän on kannettava vastuu siitä, että jokaisen lapsen ääni kuullaan ja otetaan vakavasti. Meidän on luotava turvallisia tiloja, joissa lapsi uskaltaa kertoa ilman pelkoa vähättelystä.

                                            (Kuva. Pixabay)

Haluan vielä korostaa eritoten vähättelyn kaameaa vaikutusta lapseen, joka on jo itse kokenut kiusaamista. Kiusaaminen itsessään raastaa lapsen itsetuntoa ja turvallisuudentunnetta. Kun tähän lisätään vähättely, se ikään kuin lyö lasta uudelleen maahan. Hän alkaa epäillä omia aistejaan ja tunteitaan. Onko minussa jotain vikaa, kun kukaan ei usko minua? Olenko todella liian herkkä? Nämä kysymykset voivat juurtua syvälle lapsen mieleen ja aiheuttaa pitkäaikaisia psyykkisiä traumoja. Vähättely on emotionaalista väkivaltaa, joka voi olla yhtä tuhoisaa kuin itse kiusaaminen.

Vanhempana tunnen suurta huolta ja avuttomuutta. Tiedän, että rakkaus ja tuki ovat lapsille korvaamatonta, enkä epäröi luottaa vaistohini ja etsiä apua. Yhdessä lapsen kanssa voimme selviytyä tästä. 

KIRJOITTANUT: Vanhempi, joka huolissaan koulukiusaamisesta. 

Mistä kiusaamisväkivalta kumpuaa ja miten ennaltaehkäistä sitä?

Koulukiusaaminen on yksi väkivallan muoto ja aina myös sekä terveys-, turvallisuus- että ihmisoikeuskysymys. Se, puhummeko väkivallasta ”pienenä kahnauksena” vai pahoinpitelynä kertoo asenteistamme väkivaltaa kohtaan. Kiusaamisväkivaltaa kokevalle asian vähättely kuten ”älä välitä”-hokemat viestittävät, ettei hänen kokemuksensa ole tärkeä. Silloin kiusattu helposti alkaa syyttää itseään, vaikka varsinainen syy on ryhmän dynamiikassa. Kiusaamisväkivalta on ryhmäilmiö, jonka syntymiseen vaikuttaa ympäristön asenteet ja normit sekä aikuisten antama malli. Ryhmän normit ja asenteet joko sallivat tai tuomitsevat väkivallan.

Kiusaaminen kumpuaa lisäksi ihmisen biologisesta tarpeesta saada kuulua ryhmään ja tulla hyväksytyksi. Samalla se synnyttää rooleja ja ryhmäpainetta sekä tarvetta oman aseman turvaamiseen. Ihmisluontoon niin ikään kuuluva, usein tiedostamaton pelko tulla hylätyksi, voi ajaa meidät alistamaan ja kiusaamaan toisia. Kiusaamisväkivallalle maaperää luovat lisäksi ennakkoluulot sekä kielteiset asenteet ja stereotypiat toisista. Voisi sanoa väkivallan käytön olevan oire rikkoutuneesta turvallisuudesta ja luottamuksesta, ja lääke siihen on luottamuksen ja turvallisuuden rakentaminen.

Kiusaamisväkivalta liittyy aina myös ympäröivään kulttuuriin ja siinä vallalla oleviin asenteisiin, normeihin ja käytäntöihin. Kun ympäristön normit tukevat väkivaltaista käyttäytymistä, kuten loukkaavaa kielenkäyttöä, kiusaamisesta tulee hyväksyttyä. Tästä syystä edes näkyvää fyysistä väkivaltaa ei aina tunnisteta väkivallaksi. Hiljaista ulossulkemista ja vallankäyttöä voi olla vielä vaikeampaa tunnistaa, koska se saattaa näkyä vain hienovaraisina, tulkinnanvaraisina ilmeinä ja eleinä.

Väkivallan käyttö on opittu käyttäytymismalli. Lohdullista onkin se, että siitä voi myös oppia pois, kun sen juurisyy löydetään. Kiusaaja ei kiusaa ilman syytä, vaan taustalla voi olla oman turvallisuuden takaamisen lisäksi aseman saavuttaminen, (tiedostamaton) kateus tai hyväksynnän tarve. Syyt, joita kiusaajat yleensä käytökselleen kertovat, ovat ulkoisia ja pinnallisia, ja kertovat harvemmin kiusaavan lapsen toimintaa ohjaavista tunnetason tarpeista. Juurisyihin olisi tärkeää päästä, jotta häntä voidaan tukea muuttamaan käytöstään. Mitä hän on vailla, minkä tarpeen kiusaaminen täyttää?

 

Toistuvasti hylätyksi joutuminen voi johtaa kroonistuneeseen yksinäisyyteen. Väkivaltaa päivittäin kokevan lapsen tilanne muuttuu nopeasti lapsen psyykelle liian kuormittavaksi, varsinkin jos hänet pakotetaan paikkaan, missä hänen turvallisuuttaan ei voida taata. On luonnollista vältellä paikkaa, jossa ei ole turvassa, jolloin lapselle herkästi alkaa kertyä koulupoissaoloja. Poissaolojen syyn selvittely on tärkeää, ettei kiusatuksi joutuminen ehtisi vaikuttaa koulumotivaatioon ja menestykseen opinnoissa. Krooniseksi muuttunut stressi lamaannuttaa ja voi vaurioittaa lapsen psyykettä pysyvästi.

Kokijoiden tuen tehostaminen jo kouluympäristössä ja traumasensitiivisen lähestymistavan käyttö estäisi monen lapsen lisätraumatisoitumisen. Kiusaamisväkivaltaa ennaltaehkäisevät selkeät, kaikkia koskevat säännöt, kunnioittavat kohtaamiset arjessa ja turvallisen ilmapiirin rakentaminen päiväkodista lähtien. On tärkeää, että aikuiset sanoittavat kaikkea väkivaltaa ja puuttuvat siihen johdonmukaisesti. Tyttöjen välinen hiljainen väkivalta (silmien pyörittely, huokailut, merkitsevät katseet) tulisi myös sanoittaa ja tehdä näkyväksi arjessa ja sitä kautta muuttaa satuttavaa käytöstä.

Puuttumistilanteessa jo kunnioittavasti kohdatuksi tuleminen rauhoittaa. Tilanteeseen pysähtyminen ja aktiivinen kuunteleminen kantaa pitkälle, sillä se on luottamuksen perusta. Turvallisuutta kokeva lapsi uskaltaa ilmaista tunteitaan, kun taas ohittaminen tai vähättely hiljentää tehokkaasti. Puuttumisen ja ennaltaehkäisyn tulisi rakentua joustavaan ja tehokkaaseen yhteistyöhön, jossa työskentelyn ytimessä on lapsen oikeudet ja etu.

KIRJOITTANUT: Tina Holmberg-Kalenius

 

Lisätietoa:

Hamarus, P., Holmberg-Kalenius, T ja Salmi, S. (2015). Opas kiusaamisen jälkihoitoon.

PS-kustannus. Jyväskylä.

Holmberg-Kalenius, T., Kaituri, N. ja Rastas, M. (2024). Vahingossa huitaisin, läpällä heitin.

Vastuut, oikeudet ja ratkaisut koulukiusaamistilanteissa. Kirjokansi.

Höistad, G. (2003). Irti kiusaamisen kierteestä. Kirjapaja.

Poijula, S. (2006). Lapsi ja kriisi: selviytymisen tukeminen. Kirjapaja.

Repo, L. (2015). Bullying and its prevention in early childhood education. Helsingin

yliopisto.

Salmivalli, C. (2000). Koulukiusaamiseen puuttuminen. Opetus 2000.

Salmivalli, C. (2024). Kiusaamisväkivalta. Ymmärrä kiusaamisilmiö ja puutu oikein.

Santalahti.

Anna: Kuka turvaa suojatien jälkeen?

Hiljattain käynnistynyt syyslukukausi on tuonut korviin useita kiusaamistapauksia esikouluikäisten sekä ekaluokkalaisten ikäryhmistä. Se vetää väkisinkin hiljaiseksi, turhauttaa, ärsyttää ja nostaa suuren huolen. Miten voi olla mahdollista, että vuosi toisensa jälkeen tilanne on sama - toisinaan jopa pahempi? 

Kesälomien jälkeen vanhemmat päästävät sydän syrjällään lapsensa autojen sekaan koulutielle, jonka suojateiden lähettyvillä poliisit sekä vapaaehtoiset valvovat turvallista ylitystä. Autot ovat vaarallisia eikä koulutiensä aloittavien pienten ihmisten tarkkaavaisuus vielä riitä turvalliseen tien ylitykseen. Tämä somessakin isosti näkyvyyttä saava kampanja on eritoten muistutus meille autoilijoille - TARKKANA, pienet ovat taas liikkeellä ja tehoaa useimpiin autoilijoihin, sillä kukaan ei halua ottaa vastuulleen ja loppuelämänsä taakaksi toisen elämän tuhoutumista oman auton konepellille.

Tänään haluan kysyä missä on se henkinen suojatie, jota valvotaan tuon tien ylityksen jälkeen? 

Päivästä toiseen kiusattujen lasten vanhemmat joutuvat laittamaan lapsensa ympäristöön, jossa hän ei ole turvassa.

Kiusaaminen pahimillaan tuhoaa kiusaamista kokevan elämän. Joka tapauksessa hän kantaa lopun elämäänsä kiusaamisen jättämiä arpia mukanaan. Häpeää, syyllisyyttä, arvottomuuden kokemuksia, sosiaalisia pelkoja, jotka hänen on opittava voittamaan ja joiden kanssa hänen on opittava elämään. 

Kiusatuksi tuleminen voi johtaa itsetuhoisuuteen ja kiusattu haluaisikin mieluummin kuolla auton keulaan, kuin elää enää seuraavaa koulupäivää. Kuka haluaa ottaa vastuulleen tämän elämän tuhoutumisen? Kuka haluaa ottaa vastuulleen sen, että oma lapsi kiusaamalla tuhoaa toisen lapsen elämän? Kenen vanhemmuus kestää sen, että oma lapsi päivästä toiseen aiheuttaa toiselle pelkoa? Millaisessa koulussa kukaan ei nähnyt mitään?

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun pieni koululainen tulee pahoinpidellyksi ikätovereiden tai hieman vanhempien koululaisten toimesta. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kiusaamista kokeva lapsi saa negatiivista palautetta puolustettuaan itseään kun on ensin kestänyt kiusaamista, jota kukaan ei ole huomannut. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun kukaan ei ole nähnyt mitään.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun lapsilla on niin paha olla, että he purkavat sen vallankäyttönä toisiin lapsiin. 

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat sanomme, ettei minun lapseni ainakaan kiusaa.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun me vanhemmat kuvittelemme, ettei minun lapseni ainakaan joudu kiusatuksi.

On kiistatonta, että jossain menee pieleen kun aikuiset ihmiset sulkevat silmänsä lasten turvattomalta koulutieltä. 

Jo pelkästään perusopetuksessa olevia lapsia vuonna 2019 oli hieman päälle 564 000 ja kouluterveyskykselyn 2019 mukaan heistä n. joka 20. kokee viikoittain kiusaamista. On siis myös kiistatonta, että meillä on edelleen kymmeniätuhansia lapsia, joita henkisesti ja fyysisesti pahoinpidellään koulupäivien aikana. 

Apua tarvitsee niin kiusattu kuin kiusaaja sekä molempien perheet, sillä lapset eivät opi kiusaamaan itsekseen eivätkä lapset lopeta kiusaamista ilman puuttumista, jota vaikeuttaa myös koulujen jatkuvasti tiukentuvat resurssit. 

Aina tulisi muistaa, että kyseessä on elämä.

"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa."

Vierailija: Ja minä selvisin

Elettiin 2000-luvun alkua. Olin siirtymässä yläasteelle muiden ikätovereideni tavoin. Fyysisesti kehityin aikaisin ja murrosikäni oli tuolloin jo hyvässä vauhdissa. Ala-asteella sitä hieman häpeili, kun muilla tytöillä ei ollut rintsikoita ja pojatkin niistä ilkkuivat ja nyppivät. Sitä ei silti ehkä ottanut niin kamalan vakavasti, mutta sen yläasteelle siirtymisen otin. Se jännitti tosi paljon. Aika moni varmaan allekirjoittaa saman.

Lapsena ja nuorena olin avoin, iloinen, ekstrovertti, vähän ehkä sellainen ”kovis-tyttö”, joka puolusti isoon ääneen, jos näki epäoikeudenmukaisuutta, toisinaan liiankin äänekkäästi, sellainen kaikkien kanssa kuitenkin toimeen tuleva ja keskiverto-oppilas. Siltikin toisinaan vähän herkkä ja epävarma itsestäni, kuten tietysti varmasti kaikki meistä joskus, varsinkin teini-iässä. Minulla oli paljon kavereita ja muutama sydänystävä. Meistä muodostui seiskalla sellainen iso kaveriporukka, missä oli tyttöjä ja poikia. Seiskaa ei päästy pitkällekään, kun ensimmäisen kerran kuulin juorun itsestäni. Olin kuulemma kesäleirillä peilaillut rintojani tyttöjen vessassa ja työntänyt liiveihin sukkia, että rinnat näyttäisivät isommilta. Siinä vaiheessa asia oikeastaan vain nauratti, minua ja kavereitani. En olisi ikinä voinut uskoa, että millainen tapahtumavyöry tuosta pienestä juorusta lähtisikään liikkeelle.

Ilkkujia tuli lisää. Rinnakkaisluokilta, ylemmiltä luokilta, naapurikoulusta… Sain lempinimen, ”sukka-tissi” tai pelkkä ”sukka”. Pelkän huutelun ja ilkkumisen lisäksi jotkin pojat toivat usein kotoa vanhoja sukkia, jolla välituntisin heittelivät minua. Käytävillä tönittiin ja haukuttiin myös muilla nimityksillä. En muista missä vaiheessa huutelu alkoi pahentua tai missä vaiheessa kaverit alkoivat kaikota. Mieli on halunnut unohtaa aika paljon. Yksi kerrallaan kaverit katosivat, jäin ulkopuolelle. Aloin vetäytymään syrjempään, piiloutumaan välitunneiksi. Ruokailut ja koko koulun yhteiset tilaisuudet olivat kaikkein pahimpia hetkiä. Minua saatettiin nöyryyttää koko koulun edessä, eikä opettajilla ollut siitä mitään hajua.

Silloin elettiin aikaa, jolloin netti alkoi yleistymään nuortenkin keskuudessa ja kiusaamista jatkettiin koulun jälkeen siellä ja suoraa tekstareilla ja puheluilla. En päässyt mihinkään karkuun. Viimeisetkin ystävät jättivät, koska pelkäsivät joutuvansa itse kiusatuiksi, jos liikkuisivat samassa seurassa.

Mitä tämä sitten aiheutti minussa? Koko olemukseni muuttui. Käännyin sisäänpäin. Koko itsetuntoni romuttui, en kokenut olevani minkään arvoinen. Koko identiteetin muodostuminen vääristyi radikaalisti. Sairastuin keskivaikeaan masennukseen, paniikkihäiriöön ja eri muotoisiin syömishäiriöihin. Olin itsetuhoinen, joka ilmeni esimerkiksi viiltelynä, itseni näännyttämisenä tai pakkoliikuntana.

Lopulta tilanteen vakavuus selvisi myös lähipiirille. Vaihdoin koulua naapurikuntaan 9. luokalle, jolloin tilanne rauhoittui. Sain uusia kavereita ja kirin pudotettuja arvosanoja. Aloitin myös käynnit nuorisopsykiatrisella ja ne käynnit jatkuivat yhteensä 8 vuotta. Sain myös lääkityksen, jolla hoidettiin niitä diagnosoituja mielenterveyshäiriöitä. Terapiassa myös käsiteltiin kaikkea sitä vihaa ja kostonhalua, mitä oli aluksi todella vaikea sanoittaa. Saatoin nähdä painajaisia, jossa mätän raivopäisesti kiusaajia turpaan ja revin karjuen heitä hiuksista. Ehkä se kuvaa jotenkin sitä, miten paljon ahdistusta sisälleni oli muodostunut. Koskaan en todellisuudessa ollut väkivaltainen ketään muuta kuin itseäni kohtaan.

Kiusaaminen jättää jokaiseen kiusattuun elinikäisen haavan. Se nousee vielä tänäkin päivänä toisinaan esiin. Esimerkiksi hengästyn vieläkin puhuessani asiasta, vaikka tapahtumista on toistakymmentä vuotta aikaa. Kiusaamisella on ollut suuri vaikutus esimerkiksi ihmissuhteiden muodostumisessa elämässäni. Olen antanut muiden kohdella minua väärin ja olen muodostanut itselleni haitallisia toimintamalleja, josta vasta aikuisena olen päässyt oppimaan pois. Kaikki tapahtumat ovat myös vähintään välillisesti vaikuttaneet koko lähipiiriini.

Nyt kun minua katsoo tänä päivänä, ei ehkä ensimmäisenä osaisi ajatella miten pohjalta olen ponnistanut ja kasannut itseni. Kyllä tässä pienessä naisessa on täytynyt olla synkimmälläkin hetkellä rutkasti elämänhalua, että sieltä syvältä on rämmitty takaisin päivänvaloon ja kasvettu täksi naiseksi, joka nyt olen. 

Kaikkine haavoineni voin ylpeänä seistä kertomassa tarinaani ja sanoa, että minä selvisin, mutta kaikki eivät selviä ja se tekee minut niin tavattoman surulliseksi. Kiusaamista ei saada ilmiönä koskaan kokonaan kitkettyä maailmasta, mutta ettei maailma menettäisi yhtäkään nuoren tytön tai pojan henkeä kiusaamisen vuoksi, niin pyydän; älä katso muualle, vaan ole se, joka näkee ja puuttuu. Jokainen meistä on arvokas.

Kiusaamistarinansa Valopilkun blogissa julkaistavaksi antoi Krista Saarinen. Kiitos!

Tina: Kiusaamistilanteissa usein läsnä vain uhreja

Tänään koulutielle astuu taas tuhansia ekaluokkalaisia, jotka innokkaina ja odottavaisina aloittavat koulutiensä. He tulevat kouluympäristöön harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, hakemaan hyväksyntää ja ystävyyssuhteita, rakentamaan omaa identiteettiään peilaamalla itseään saamaansa palautteeseen. He harjoittelevat, jotta voisivat kasvaa ja kehittyä ihmisinä. Lapsia tulee erilaisista kodeista ja perheistä. Joku lapsi tulee jo valmiiksi hyvällä itsetunnolla varustettuna ja uskolla siihen että pärjää, toisella on hankalammat lähtökohdat ja kotiolot ja on jo kokenut paljon ikäviä asioita, minkä takia hän on varovaisempi ja epävarmempi.

Monelle jo kokeneemmalle koululaiselle kesä on ollut välttämätön hengähdys- ja itsensä kokoamistauko. Moni yläkouluikäinen tulee kouluun jo tutuksi tulleen pelon kera. He miettivät, hyväksytäänkö heidät vai jatkuuko syrjiminen, haukkuminen, kiusaaminen – henkinen ja fyysinen väkivalta? Lapsiasiavaltuutettu toi käyttöömme ja ajatuksiimme termin ”kaverivastuu”, jonka käytännössä käyttöön ottaminen voisi mahdollistaa yksinäisten, syrjittyjen ja kiusattujen lasten ja nuorten arjen helpottumisen. Mitä jos jo ensimmäiselle luokalle tullessa olisi iskostettu päähän, että koulussa vallitsee sitten kaverivastuu, että pidämme yhtä ja olemme kaikki omalta osaltamme vastuussa siitä, millaista ilmapiiriä rakennamme? Pelkkä termi ei tietenkään muuta mitään, vaan se on saatava elämään ja kasvamaan vastuullisten aikuisten kautta. Mikä on kaverivastuuta, mistä minä silloin olen vastuussa ja miten haluan toteuttaa kaverivastuutani?

Lapset eivät synny kiusaajiksi tai pahoiksi, vaan heidät kasvatetaan itsekkäiksi, epäempaattisiksi ja toisia alistaviksi. Lasta, joka ei kunnioita toisia, ei ole kunnioitettu. Se, minkälaista mallia näytämme oman elämämme lapsille ja nuorille, vaikuttaa heidän käytökseensä. Miten ja minkälaisia arvoja ja normeja opetan lapselleni? Minkälaista toisen ihmisen kunnioittaminen omassa elämässäni on, sellaista toisen elävän kunnioittamista lapsenikin oppii. Kaverivastuu vaatii vastuullisia aikuisia ympärille, olemmeko niin vastuullisia, että voimme kasvattaa vastuullisia lapsia?

Jos entisiltä koulukiusaajilta kysyy, millaista heidän elämänsä oli siihen aikaan, kun he kiusasivat, he kertovat usein kuinka tuolloin omassa elämässä oli erinäisiä hankaluuksia. Oli pelkoa joutua jätetyksi tai ryhmässä ulkopuolelle, oli yksinäisyyden pelkoa ja arvottomuuden tunnetta koska vanhemmat olivat eronneet, oli riitaa kotona tai vanhemmilla oli taloudellisia ongelmia. Kiusaajaksi ryhtyvällä on ollut tarve luoda itselleen turvallinen ympäristö alistamalla toisia ja hakemalla valtaa. Ryhmäpaine on mahdollistanut kiusaamisen aikuisten huomaamatta. Jonkun kotona taas on ollut sairautta tai alkoholismia, tai vanhemmat joita ei vain ole jaksanut kiinnostaa lapsen vointi, kun omia ongelmia on niin paljon. Usein kiusaamistilanteissa on loppujen lopuksi läsnä vain uhreja, jos asiaa oikein lähdetään ruotimaan. Lapsi, jolta vaaditaan täydellisyyttä, voi purkaa pahaa oloaan kouluympäristössä toisiin. Lapsi jolla vanhempien mielestä pitää olla tiettyjä harrastuksia ja tietynlainen asema, voi sisimmiltään olla niin stressaantunut, että purkaa stressiään itseään heikompaan kiusaamalla. Lapsi, josta vanhemmat eivät välitä, saa näkyvyyttä ja mainetta kiusaamalla.

Kiusaamiseen on aina jokin kiusaajan tunne-elämässä oleva syy sen lisäksi että ryhmäpaine vaikuttaa lapsen ryhmässä saamaan rooliin. Tasapainoisella lapsella ei ole tarvetta kiusata ketään. Jos asiaa oikein kääntää, voisi sanoa, että kun me aikuisina olemme puuttumatta kiusaajan käytökseen tai hän pääsee kiusaamistilanteesta pikaisella anteeksipyynnöllä jota ei edes tarkoita, jätämme hänet heitteille. Toisen alistaminen sekä tarve syrjiä ja kiusata kertoo siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Siihen meidän aikuisten tulisi reagoida ja puuttua. Vaikka ymmärrämme kiusaajaa, se ei tarkoita, että hyväksymme hänen tekonsa. Ymmärtämällä hänen käytöstään voimme vaikuttaa siihen, jatkuuko kiusaaminen vai ei. Siksi yhtä tärkeää kuin kiusatun tukeminen, on kiusaajan tukeminen toisenlaiseen käytökseen. Kiusaaja ja kiusattu voivat muuttaa käytöstään vain, jos aikuisina olemme vastuullisia ja alamme vaikuttaa heidän rooliinsa ryhmässä, ryhmässä syntyvään ryhmäpaineeseen sekä kiusatun ja kiusaajan psyykkiseen hyvinvointiin.

Tina: Kiusatuksi joutuminen kriisinä

Useimmille kiusatuille kiusatuksi joutuminen on tavalla tai toisella elämänkriisi. Kun sinua kiusataan, joudut miettimään omaa asemaasi ja turvallisuuttasi ryhmässä uudestaan, joudut punnitsemaan kuka oikeasti on ystäväsi ja kehen voit luottaa. Kiusaaminen voi viedä kaikki ystävät, se voi tehdä koulupäivistä epävakaita ja arvaamattomia ja päiväsi voivat olla täynnä väkivaltaa ja pelkoa uudesta väkivallasta. Se voi saada sinut tuntemaan olosi epävarmaksi, tyhmäksi ja avuttomaksi. 

Kiusattu joutuu miettimään sekä omaa että toisten asennetta, mihin kaikkeen hän itse joutuu taipumaan tai mitä toisten asenne hänestä kertoo. Kiusatulle oman aseman epävakaisuus tai aseman menettäminen kokonaan muuttuu usein hengissäpysymis-taisteluksi. Miten selvitä tästä päivästä, miten huomisesta? Miten toimia tietyssä tilanteessa, jotta mitään pahempaa ei tapahtuisi tai miten välttää tiettyjä paikkoja tai tilanteita jotta saa olla rauhassa? Selviytymisstrategiamme voi olla hyvinkin erilainen. Joku selviytyy puremalla hammasta yhteen ja keskittymällä koulutyöhön, toinen taas antaa samalla mitalla takaisin. Miten tahansa selviytymmekään, niin kiusaaminen usein muuttaa meitä ja elämäämme jollakin tasolla.

Kiusatuksi joutuminen aiheuttaa kiusatulle yleensä kriisin. Kriisi koskee useimmiten myös kiusatun vanhempia ja sisaruksiakin. Jopa kiusatun kavereille kiusaajien valta voi aikaansaada kriisin: ollako vai eikö olla kiusatun kaveri, mitä siitä seuraa jos olen niin sanotun "vähempiarvoisen" kaveri? Miten asennoidun kiusattuun, etten itse joudu kohteeksi? Kiusaaminen rikkoo ihmissuhteita ja saattaa synnyttää pakotettuja, ei-vapaaehtoisia suhteita jotka perustuvat valtaan ja manipulointiin. Näin käy ryhmäpaineen ja ryhmässä vallitsevien roolien takia. On turvattava oma selusta ja katsoa tarkkaan, ettei toimi väärin tai kaveeraa väärän tyypin kanssa. 

Pahimmillaan kiusaamisen aiheuttama kriisi syöksee ihmisen tasapainosta. Parhaimmillaan se voi johtaa johonkin uuteen ja parempaan. Joutuu miettimään, mitä jaksaa tai haluaa, mihin kaikkeen on valmis taipumaan ja missä kohti raja tulee vastaan. 

Saijan: Kunnioita toista ihmistä

Minä olen törmännyt jostain syystä jatkuvasti kesän ja syksyn aikana siihen, että ihmiset puhuvat toisilleen todella rumasti tai haukkuvat heitä selän takana. Kaupassa useaan otteeseen olen kuunnellut kun äidit tai isät ovat käyttäneet täysin sopimatonta keskustelukulttuuria lastensa kanssa. Mietin myös omia aikojani, kun lapseni olivat pieniä, todella harvoin missään kuuli noin huonoa ja rumaa käytöstä lapsia kohtaan.

Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan!

Kiusaamisasioissa kunnioiuksen puute on aina nähtävillä ja kuultavilla. Me opimme jo pieninä ihmisinä sen, kuinka vanhempamme puhuvat meille, minkälainen tapa heillä on kohdata toisia ihmisiä sekä erilaisuutta. Opimme mallista. Hoidossa ja koulussa olessamme opimme myös kaikilta ympärillä olevilta mallia toisen ihmisen kohtaamiseen. Mikä on oikein ja mikä on väärin on myös mallioppimista sekä kotoa lähtevää arvoa ja normia. Näiden nähtyjen ja kuultujen mallien voimasta sekä oman persoonamme vaikutuksesta luomme käsityksen keskusteluun ja kanssakäymistaitoihin toisten ihmisten kanssa. Kukaan ei ole toistaan parempi ja kaikki ihmiset ovat ansainneet hyvän käytöksen itselleen ja toisille. Olisi mahtava asia, että kotona ymmärrettäisiin keskittyä arvostavaan käyttäytymismalliin ja se jatkuisi lapsen ja nuoren elämässä, saaden aikaan rehdin ja hyväkäytöksisen ihmisen meidän yhteiskuntaamme.

Kiusaamistilanteissa törmäämme kunnioituksen puutteeseen tai sitä ei ole olemassakaan. Toinen loukkaa toisen kunniaa. Pahan puhuminen, ilkeät käytöstavat, valehtelu, salailu, kiinni käyminen ovat tästä hyviä esimerkkejä. Tässä asiassa meillä aikuisilla on oikeasti miettimisen paikka! Mitä hyväksymme lapsiltamme ja nuoriltamme käyttäytymisessä? Osaammeko tukea ja ohjata lasta ja nuorta kunnioittamaan kaiken ikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä.

Hyvin todellisessa meilessä elämme keskinäisessä vuorovaikutussuhteessa. Me kaikki olemme väistämättömän vuorovaikutuksen verkostossa, meidät on kudottu yhteisen kohtalon kudokseen. Se, mikä vaikuttaa yhteen suoranaisesti, vaikuttaa muihin epäsuorasti. En voi koskaan olla mikä minun tulisi olla, ennen kuin sinä olet mikä sinun tulisi olla; etkä sinä voi koskaan olla mitä sinun tulisi olla, ellen minä voi olla mikä minun tulee olla. Tämä on todellisuuden yhteenkietoutunut rakenne.

- Martin Luther King Jr.

Tina: Kiusaamistilanteen oikea arviointi avainasemassa

Syksy kolkuttaa ovea, koulu ja syyslukukausi on alkanut. Monelle koulun alkaminen täyttää mielen pelolla ja jännityksellä eikä kouluun mielellään meneminen ole itsestään selvyys. Näin on kiusattujen lasten perheissä. Meidän vanhempien ahdistus voi olla yhtä suuri, ja joskus jopa suurempi kuin lapsemme ahdistus. Olemme ehkä tehneet jo pitkään yhteistyötä koulun kanssa kiusaamisen lopettamiseksi mutta se ei vain näytä onnistuvan. Huoli oman lapsen voinnista on saattanut värittää kesälomankin ja tunnemme ettemme ole valmiita taas yhteen syksyyn, jolloin joudumme taistelemaan oman lapsen oikeudesta saada käydä rauhassa kouluaan. 

Omassa työssäni kohtaan usein aivan liian pitkälle edenneitä kiusaamistilanteita, joissa on tehty useita virhearviointeja kiusaamistilanteesta. Tilanteen laatua tai vakavuutta on saatettu toistuvasti arvioida väärin ja jopa kiusaaja ja kiusaamisen kohde on saatettu sekoittaa keskenään. On surullista huomata että varsinkin pienten lasten kohdalla aikuisille on epäselvää, kuka ryhmässä on kiusannut ja ketä kiusataan. Ajoitus ja jämäkkä, tietoinen puuttuminen on kiusaamisessa tärkeää sen lopettamisen kannalta, siksi virhearviointeihin ei olisi varaa.

On totta että aina kiusaamistilanteet eivät ole niin selkeitä että heti osataan sanoa mistä todella on kysymys, joskus tilanteen selvittäminen kokonaan näyttää jopa täysin mahdottomalta. Mutta valitettavan usein selkeiltä vaikuttavissa tilanteissa toimintamme vain on liian hidasta, se osuu väärään kohtaan samalla lisäten kiusatun taakkaa ja kiusaaminen jatkuu. Erityisen surullista on että epämääräisessä tai epätarkassa puuttumisessa kiusaaminen ehtii pinnan alla saada jalansijaa jolloin kiusatun ahdistus kasvaa suunnattomiin mittakaavoihin, koska hän menettää luottamuksensa aikuisten kykyyn hoitaa asia jämäkästi loppuun asti. 

Kiusaajan kannalta se että väkivaltaista käyttäytymistä voi jatkaa - ja kiusaaminenhan on väkivaltaa - edesauttaa tällaisen toimintatavan juurtumista kiusaajan käyttäytymiseen. Myös hänen kohdallaan turvattomuus kasvaa koska hän ei saa tarvitsemaansa selkeitä ohjeita siitä, miten saa ja voi käyttäytyä suhteessa toisiin ihmisiin. Kiusaaja tarvitsee selkeät rajat sekä että huonosta käytöksestä tulee hänelle seurauksia. Liian laimeasta suhtautumistavasta ei ole hyötyä sen enempää kiusaajalle kuin kiusatullekaan.

Virhearvioinnit antavat kiusaamiselle paitsi lisäaikaa juurtua, myös tilaa kasvaa ja levitä ja lukitsee kiusatun lujasti rooliinsa. Kiusaamistilanteen arviointi olisi tehtävä ajan kanssa ja huolella lisävahinkojen syntymisen estämiseksi. Ei riitä että vedetään nopea johtopäätös päällimmäisenä olevasta tilanteesta tai siitä, millaiselta se vaikuttaa. Seuraamalla osallisten ilmeitä ja kehonkieltä ryhmätilanteissa sekä huomioimalla osallisten välisiä suhteita, voimme nähdä paljon siitä mitä tilanteessa todella tapahtuu. Myös pysähtymällä kuuntelemaan kiusatun kertomusta ja antamalla hänelle mahdollisuus turvallisessa ilmapiirissä kertoa miltä hänestä tuntuu ja mitä hän kokee että on tapahtunut, on omiaan vähentämään virhearviointeja.

On tärkeää muistaa että me aikuiset teemme niitä virhearvionteja kiusaamistilanteista, eivät lapset. Jos lapset uskaltavat kertoa avoimesti tapahtumista, huomaamme että he aina tietävät asian todellisen laidan. Joskus parasta mitä me aikuisina voimme tehdä on pysähtyä kuuntelemaan ja luoda lapselle sellainen tila jossa hän voi luottamuksellisesti avautua hankaliksi koetuista asioistaan. 

Tina: Kiusaamisen roolipelit

Tervetuloa Valopilkkujen blogiin! Tämän kirjoituksen aiheeksi valitsin kiusaamisen roolipelit, sillä kiusaamisessa minua on usein mietityttänyt ne roolit, joita ihmiset ottavat, tai joihin he kiusaamistilanteissa joutuvat. Kiusaaminen on kuin väkivaltaista roolipeliä, jossa harva roolin saanut tuntee olonsa mukavaksi, on sitten kyseessä koulussa tai työpaikalla tapahtuva kiusaaminen. Kaikki olemme tavalla tai toisella palasia samassa palapelissä, ja omat valintamme vaikuttavat siihen, jatkuuko kiusaaminen vai loppuuko se kokonaan.

Kiusaamisessa on perimmiltään kyse siitä, että kiusaaja hakee, ja usein saakin, fyysistä, verbaalista tai henkistä ylivaltaa suhteessa uhriin. On siis kyse vallasta, sen hakemisesta itselleen keinolla, jonka kautta samalla alistaa muita. Uhrin ja kiusaajan ympärillä oleva ryhmä tukee kiusaamista omien rooliensa kautta. Kiusaajalla on tarve ja halu hallita kohdettaan tai kohteitaan ja sitä kautta vahvistaa omaa rooliaan ryhmässä. Tarve syntyy kiusaajan sisällä ja liittyy hänen tunne-elämän kokemuksiin itsestään suhteessa muihin. Hallitseminen tapahtuu eristämällä uhri muista ryhmäläisistä, mustamaalaamalla häntä, väheksymällä häntä tai hänen taitojaan ja saavutuksiaan sekä manipuloimalla uhria sekä uhrin lähellä olevia ihmisiä. Vallankäytön tarkoituksena on saavuttaa sellainen asema ryhmässä, joka kiusaajasta tuntuu turvalliselta.

Vaikka useimmiten kiusattu on se, joka leimataan liian erilaiseksi, poikkeavaksi tai jollakin lailla vajaavaiseksi, niin kiusaajan tapa suhtautua toisiin ihmisiin on kuitenkin sse asia, joka ei ole terveellä pohjalla. Näin ollen myöskään hänen tapansa toimia ei  myöskään ole sitä, siksi sitä muuttamalla voisimme vaikuttaa kiusaamisen loppumiseen tehokkaammin kuin etsimällä kiusatusta vikoja. Kiusaaja rakentaa rooliaan tietoisesti, hänellä on valta ja hyöty mielessään, ehkä koska kokee alemmuutta tai kateutta tai ei vain ole tietoinen omista heikkouksistaan. Kiusaaja luokassa tai työpaikalla on kuin mustekala, joka ulottaa lonkeronsa kaikkien mieleen ja olemiseen. Siitä kärsii eniten kiusattu, jonka ympäriltä tuki murenee pala palalta ja ystävät kaikkoavat taivaan tuuliin. Vähitellen kiusatun itsetunnosta ei ole juuri mitään jäljellä, ja hän syyttää jo itsekin itseään siitä, mikä ei ole hänen vikansa.

Kiusaamisen roolipeleissä kukaan ei voita, vaan meistä jokainen menettää paljon. Loppujen lopuksi kaikki mukana olijat häviävät, kiusaaja muiden mukana, varsinkin jos kiusattu antaa periksi ja siirtyy muualle ja kiusaaja saa jäädä. Kiusaaminen jatkuu ja yhä useampi voi huonosti, on jännittynyt ja varuillaan, pelkää, vetäytyy, eikä uskalla olla läsnä omana itsenään. Kiusaaja ei ehkä itse sitä tunnista kuin vasta vuosia myöhemmin, mutta hän on se joka eniten tarvitsee apua, sillä loppujen lopuksi kukaan ei vapaaehtoisesti halua olla kiusaajan kaveri. Jokainen meistä haluaa saada olla rauhassa se mikä olemme. Emme halua että joku muu määrittelee minkälainen saamme tai voimme olla, miten saamme toimia tai millainen meidän tulee olla jotta voimme olla hyväksyttyjä tai saada kuulua porukkaan. Meillä jokaisella myös on oikeus itse määritellä itsemme ja valita millä tavalla ja kenen kanssa haluamme olla siinä ryhmässä, missä milloinkin olemme.