Riku-opiskelija: Oletuksia oikomassa

Kun olin ala-asteella, kuulin erään opettajan sanovan, että kiusaajilla on huono itsetunto, jonka he purkavat muihin. Se tuntui kuitenkin jo silloin kovin yksinkertaiselta ja suurilta osin virheelliseltä selitykseltä, sillä omien kokemusteni valossa nämä ihmiset olivat usein pidettyjä, sanavalmiita ja rikkoivat joskus jopa hämmentävän pelottomasti aikuisten asettamia sääntöjä. Lapsen näkökulmasta tämä tarkoitti hyvää itsetuntoa. Olin osittain väärässä, mutta niin oli opettajakin.

Opiskelen tällä hetkellä LAB-ammattikorkeakoulussa sosionomikoulutuksessa ja aloitin lokakuussa harjoittelun Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkussa. Heti alkuun haluan todeta, että kiusaaminen on moniulotteinen ilmiö, jonka ymmärtäminen edellyttää perehtymistä. Aiemmin kuvaamassani tilanteessa opettaja teki yleistyksen kiusaamisen syistä ja henkilökohtaisesti en kyennyt hahmottamaan itsetuntoa käsitteellisesti. Tilanteessa oli syntynyt kaksi virheellistä tulkintaa, jotka perustuivat oletuksiin. Ajattelin joskus, että en itse enää aikuisena sortuisi tekemään vastaavia oletuksia, mutta harjoittelun aikana olen toistuvasti todennut olleeni väärässä. Tämä on kuitenkin hyvä asia, koska näin avautuu mahdollisuus toimia paremmin tulevaisuudessa.

Kiusaamisesta puhuttaessa ei voida liikaa korostaa tiedon merkitystä, se on suoraan yhteydessä siihen, kuinka tehokkaasti aikuiset pystyvät ehkäisemään eri tilanteita, puuttumaan niihin ja tarjoamaan tukea kokemusten käsittelyssä. Lapsi puolestaan muodostaa havaitsemiensa mallien perusteella erilaisia, ajattelua ja toimintaa ohjaavia käsityksiä, jotka saattavat esimerkiksi kannustaa toisia vahingoittavaan käyttäytymiseen tai ajavat kiusatun uskomaan syiden olevan lähtöisin hänestä itsestään. Oli tulokulma sitten mikä tahansa, niin ymmärryksen kautta voidaan pyrkiä luomaan positiivisempia kasvutarinoita ja näin ollen myös vähentämään kiusaamisen aiheuttamia inhimillisiä tragedioita. 

En päätynyt suorittamaan harjoitteluani Valopilkussa täysin sattumalta. Entisessä koulussani esiintyi kiusaamista ja itseltäni löytyy historiastani myös omakohtaisia kiusaamiskokemuksia, joskin olen ollut siinä mielessä onnekas, että pääsääntöisesti kuuluin aina johonkin porukkaan, vaikka sen jäsenet eivät olisi olleet erityisen korkealla luokan sosiaalisessa hierarkiassa. Kun viime maaliskuussa nykyisessä koulussani aloin perehtymään kiusaamista käsittelevään ryhmätehtävävään, huomasin aiheen kiehtovan minua tavanomaista enemmän. Uskon tämän johtuneen suurilta osin siitä, että pystyin yhdistelemään teoriaa omiin kokemuksiini ja sain vastauksia niihin kysymyksiin, joita olin vuosia aiemmin lapsena pohtinut. Ymmärsin myös sen, että kiusaamisen seuraukset saattoivat olla huomattavasti merkittävämmät, kuin olin aikaisemmin kuvitellut. Ei ole ollenkaan liioiteltua puhua kouluväkivallasta.

Vaikka olin alkanut rakentamaan jonkinlaista käsitystä kiusaamisilmiöstä ja sen yksilökohtaisista vaikutuksista, niin halusin tietää enemmän ja toisaalta myös ymmärtää, miten teoria taipuu käytännön tasolle. Tulevassa ammatissani on mahdollista, tietyissä toimintaympäristöissä jopa äärimmäisen todennäköistä joutua tekemisiin kiusaamistilanteiden kanssa, enkä halua silloin enää toimia pelkästään oletusten varassa. Sen sijaan toivoisin vankkaa tietopohjaa sekä keinoja, joiden avulla tätä tietämystä on mahdollista hyödyntää asiakastyössä. Minun on vaikea kuvitella tarkoitukseen paremmin soveltuvaa harjoittelupaikkaa, kuin Valopilkku, jossa on tehty jo vuosia töitä käytännön tasolla kiusaamisen parissa.

Tina: UNESCO:n ensimmäinen kansainvälinen kiusaamisen vastainen päivä 5.11.2020

UNESCO:n jäsenvaltiot ovat julistaneet ensimmäisen kansainvälisen kiusaamisen ja väkivallan vastaisen päivä. Päivä tulee olemaan joka vuosi marraskuun ensimmäinen torstai tästä vuodesta lähtien. Se on historiallinen päivä, sillä lapsia ja kiusaamista kokeneita ei ole aiemmin huomioita näin.

Olen erityisen iloinen saadessani olla osa tätä kiusaamisen esille tuomisen ja puheeksi ottamisen historiaa, sillä vaikka kiusaamisesta tänä päivänä puhutaan enemmän niin edelleen siitä myös vaietaan. Moni kiusaamista kokenut ihminen myös vaikenee kokemuksestaan koska häpeää sitä. Usein näin on siksi, että ympäröivä asenne on ollut hänen kokemustaan vähättelevä tai häntä on jopa syyllistetty siitä, että hän on joutunut kiusatuksi.

Yhdenkään lapsen tai nuoren ei pitäisi joutua pelkäämään netissä tapahtuvaa uhkailua tai muuta väkivaltaa, tai pelätä kouluun menemistä tai häneen kohdistuvaa väkivaltaa. Asiat muuttuvat hitaasti, mutta muutokset parempaan mahdollistuvat, kun emme suostu vaikenemaan kiusaamisesta ja kouluväkivallasta. Kiusaamista kokeneiden tilanne muuttuu, kun emme suostu heidän häpäisemiseensä, heidän kokemuksensa vähättelyyn tai kiusattuja leimaaviin selityksiin kiusaamisen syistä. Tilanne muuttuu, kun otamme asian tarpeeksi vakavasti ja alamme tosissamme puolustamaan heikompaa, lasta, jota kiusataan.

Kiusaaminen ja kouluväkivalta jättää syvät jäljet, joskus ne ulottuvat kokijan elämään niin kokonaisvaltaisesti, että elämä pysähtyy. Harjula-keskuksen hankkeissa tehdään laajasti työtä kiusaamista kokeneiden parissa sekä ennaltaehkäisevästi, kiusaamisen jo tapahduttua että jälkihoidollisesti. 

UNESCO:n kiusaamisen ja väkivallan vastainen päivä tuo koulukiusaamisen ja -väkivallan meidän jokaisen eteen. Jokainen meistä voi olla se, joka muuttaa kiusatun elämänsuunnan tukemalla häntä ja uskomalla häneen. Jokainen meistä voi olla mukana luomassa uusia, parempia tarinoita kiusaamisesta selviytymisestä, oman elämän haltuun ottamisesta ja uuden elämän suunnan löytämisestä.