Haava-lyhytelokuvat – yhdessä kiusaamisväkivaltaa vastaan!

Haava-lyhytelokuvat – yhteistyössä kiusaamisväkivallan ehkäisyyn suunnattu projekti, joka on tuotettu yhteistyössä Helsingin kaupungin Hyvinvoinnin edistämisen palveluiden, Espoon Sirkus- ja teatterikoulu Eskon ja Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian opiskelijoiden kanssa. Olemme tehneet myös tukimateriaalin lyhytelokuvien työstöön ja siinä vaiheessa mukaan tuli Väestöliiton "Et ole yksin!" -palvelu.

Isoin kiitos täytyy sanoa Espoon sirkus- ja teatterikoulun upeille oppilaille, nuorille, jotka toivat lyhytelokuvat eloon omalla esiintymisellään.

Haava-lyhytelokuvat on suunnattu aikuisille, jotka toimivat lasten ja nuorten kanssa.  Lyhytelokuvien tarkoitus on avata keskustelua aiheesta, yhdessä huoltajien ja harrastustoimijoiden ja koulussa työskentelevien kanssa.

Lyhytelokuvia on kolme: HAAVA kotona, HAAVA harrastuksessa ja HAAVA muistoissa.

Lyhytelokuvassa HAAVA kotona kohdataan yksi kipeimmistä teemoista: vanhemman sokeus omalle asenteelleen. Vanhempi saattaa olla väsynyt tai kantaa omia huoliaan, mutta lapsen silmissä tämä heijastuu usein torjuntana. Kun aikuinen ei tiedosta, miten hänen huokauksensa, ilmeensä tai lyhytsanaisuutensa vaikuttavat, lapsi alkaa tehdä omia johtopäätöksiään.

Lapsi on luonnostaan herkkä peilaamaan itseään aikuisesta. Hän sisäistää vanhemman pahan olon omaksi syykseen. "Olenko minä liikaa? Olenko vaivaksi?" Näistä ajatuksista kasvaa syyllisyys, joka saa lapsen tuntemaan itsensä taakaksi, vaikka häntä todellisuudessa rakastettaisiinkin.

HAAVA -harrastuksessa

Harrastusten pitäisi olla paikkoja, joissa lapsi saa loistaa, epäonnistua turvallisesti ja kasvaa. Haava – Harrastuksessa tuo kuitenkin esiin pedagogisen epäonnistumisen pimeän puolen. Kun valmentaja tai opettaja vertaa lasta muihin tai vaatii ikätasoon nähden liikaa, lapsen intohimo muuttuu suorituspaineeksi.

Tällaisessa ympäristössä lapsen itsetunto kytkeytyy vaarallisella tavalla vain saavutuksiin. Jos et ole paras, olet riittämätön. Tämä opettaa lapselle, että hänen arvonsa ihmisenä on sidottu siihen, mitä hän tekee, ei siihen, kuka hän on. Haava syntyy siinä hetkessä, kun lapsi huomaa, ettei hänen yrittämisensä riitä, jos tulos ei täytä aikuisen odotuksia.

Ehkä pysäyttävin osa on Haava – Muistoissa. Se kääntää katseen meihin aikuisiin. Me kannamme mukanamme omia lapsuudenkokemuksiamme – ne ovat kuin menneisyyden haamuja, jotka ohjaavat toimintaamme tiedostamattamme. Ylisukupolvisuus tarkoittaa sitä, että ellemme pysähdy käsittelemään omia haavojamme, saatamme siirtää ne eteenpäin lapsillemme.

(Kuva. Haava muistoissa lyhytelokuvasta)

Lyhytelokuva kutsuu meitä tunnistamaan omat kipeät muistomme. Kun aikuinen uskaltaa katsoa omaa historiaansa ja ymmärtää sieltä nousevat tunteet, hän voi katkaista ketjun ja kohdata lapsen uusin silmin – ilman menneisyyden painolastia.

Nämä elokuvat muodostavat vahvan ja yhtenäisen kokonaisuuden, joka käsittelee psyykkistä väkivaltaa ja emotionaalista laiminlyöntiä tavalla, joka on arkisuudessaan pysäyttävä. Ne eivät kuvaa äärimmäisiä poikkeustilanteita, vaan hetkiä, joita tapahtuu monessa perheessä ja harrastuksessa päivittäin. Elokuvat muistuttavat meitä siitä, että lapsi näkee itsensä sellaisena kuin aikuinen hänet näkee. Jos peili on säröillä, esimerkiksi vihan, vaatimusten tai välinpitämättömyyden vuoksi, lapsen omakuvasta tulee säröinen.

Täydellisyyteen ei pysty kukaan, mutta pyrkimys toisen ihmisen aitoon huomioimiseen on arvokkainta, mitä voimme antaa. Kun mokaamme – ja meistähän jokainen joskus mokaa – ratkaisevaa on kyky kohdata virheensä, kantaa vastuu ja sanoa se kaikkein tärkein: anteeksi.

Olen arka ja ujo – Älä silti jätä minua yksin!

 

"Hei, kuljen koulun käytävillä yksin, en tunne kuuluvani tänne. Olen kuullut itsestäni asioita. Minua on haukuttu tyhmäksi ja rumaksi. Minusta on tullut ujo ja arka.

Mutta ujouteni on suojakuori, jonka kiusaaminen on tehnyt entistä paksummaksi. Kun olen vain hiljaa, en sano, että ”mene pois”, vaan sanon ”en uskalla tulla lähemmäs”. Minä toivoisin, että joku uskaltaisi tulla minun luokseni."

Vanhempana saatan ajatella, että lapseni tulisi mennä rohkeasti mukaan toisten kanssa. Niinhän on saattanut oma vanhempi sanoa, mutta ei. Se ei ole niin helppoa, se on yllättävän vaikeaa. Varsinkin jos lapsi tai nuori on kuullut toistuvaksi itsestään kamalia asioita. Me vanhemmat emme aina edes tiedä, miten lapset ja nuoret puhuvat toisille. Häpeän takia lapset ja nuoret eivät aina tule meille vanhemmille sitä kertomaan.

Meillä kaikilla, olimme vanhempia, sukulaisia, opettajia ja muita aikuisia lasten ja nuorten elämässä on tärkeää huomata ja kohdata lapset.

(Kuva. Pixabay)

"Kun se aikuinen huomasi minut siellä koulun käytävällä, se oli parasta mitä minulle oli tapahtunut pitkään aikaan. Hän tuli juttelemaan, ja kysyi mitä olen tehnyt. Ja kaikki tämä tapahtui silloin, kun minun olisi pitänyt olla tunnilla. En ollut. En vain voi mennä tunnille, missä ne kiusaajat ovat. Ne jotka satuttaa minua! Mutta tämä aikuinen, hän ei käskenyt minua tunnille, vaan alkoi jutella kanssani. Kerrankin joku näki minut!"

Kohtaamiset vaikuttavat, se miten me kohdataan toiset. Näin ystävänpäivän alla, mennään juttelemaan toiselle. Varsinkin, jos hän on yksin. Se voi olla hänelle pitkään aikaan parasta mitä on tapahtunut.

Koulukiusaaminen ei katso ikää – eikä paikkaa

 Tämä karu totuus muistuttaa meitä vanhempia siitä, että kukaan lapsi tai nuori ei ole täysin suojassa tältä ilmiöltä, riippumatta siitä, käykö hän alakoulua kaupungin keskustassa vai yläkoulua pienellä paikkakunnalla. Kiusaaminen voi piillä monenlaisissa muodoissa ja sen merkit voivat olla hienovaraisia, mikä tekee tunnistamisesta vanhemmille haastavaa.

Koulukiusaaminen ei ole enää pelkästään koulussa tapahtuvaa, vaan on siirtynyt enenemissä määrin internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Vanhempana tunnen keinottomuutta, että miten voin auttaa omaa lastani, joka on kokenut kamalia asioita somessa. Nettikiusaaminen voi olla erityisen julmaa, sillä se ei tunne aikaa eikä paikkaa. Lapsi voi joutua häirinnän kohteeksi ympäri vuorokauden, ja vihaviestejä tai nöyryyttäviä kuvia voidaan jakaa laajalle joukolle hetkessä. Tämä voi aiheuttaa lapsessa valtavaa ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta.

Lapsi voi vetäytyä yht´äkkiä, ja muuttuu varjoksi entisestä. Tuntuu, että ennen niin puhelias ja iloinen lapseni on nykyään hiljainen ja vetäytynyt. Mitä silloin voin tehdä?

                                            (Kuva. Pixabay)

Ensimmäinen ja tärkein askel on luoda turvallinen ja avoin ilmapiiri, jossa lapsi tuntee olonsa kuulluksi ja ymmärretyksi. Minun täytyy varata aikaa kahdenkeskisille keskusteluille ilman häiriöitä. Kertoa lapselleni, että olen huolissasi hänestä ja että olen valmis kuuntelemaan mitä tahansa hänellä on mielessään, ilman tuomitsemista.

Voihan olla, että lapseni on yrittänyt kertoa huolestaan jo jollekin, esimerkiksi koulussa, mutta toisinaan on saattanut kuulla sanat: ”sinä kuvittelet!”. Tällöin lapseni on menettänyt uskonsa apuun, että joku voisi häntä auttaa. Kuka tahansa, joka kokee kiusaamisväkivaltaa, missä tahansa muodossa, menettää luottamuksensa.

Tämä luottamuksen menettäminen on yksi kiusaamisen tuhoisimmista seurauksista. Kuka tahansa voi alkaa ajatella, ettei hänen kokemuksillaan ole väliä, ettei kukaan voi auttaa. Me vanhemmat, me ammattilaiset ja me aikuiset, meidän on kannettava vastuu siitä, että jokaisen lapsen ääni kuullaan ja otetaan vakavasti. Meidän on luotava turvallisia tiloja, joissa lapsi uskaltaa kertoa ilman pelkoa vähättelystä.

                                            (Kuva. Pixabay)

Haluan vielä korostaa eritoten vähättelyn kaameaa vaikutusta lapseen, joka on jo itse kokenut kiusaamista. Kiusaaminen itsessään raastaa lapsen itsetuntoa ja turvallisuudentunnetta. Kun tähän lisätään vähättely, se ikään kuin lyö lasta uudelleen maahan. Hän alkaa epäillä omia aistejaan ja tunteitaan. Onko minussa jotain vikaa, kun kukaan ei usko minua? Olenko todella liian herkkä? Nämä kysymykset voivat juurtua syvälle lapsen mieleen ja aiheuttaa pitkäaikaisia psyykkisiä traumoja. Vähättely on emotionaalista väkivaltaa, joka voi olla yhtä tuhoisaa kuin itse kiusaaminen.

Vanhempana tunnen suurta huolta ja avuttomuutta. Tiedän, että rakkaus ja tuki ovat lapsille korvaamatonta, enkä epäröi luottaa vaistohini ja etsiä apua. Yhdessä lapsen kanssa voimme selviytyä tästä. 

KIRJOITTANUT: Vanhempi, joka huolissaan koulukiusaamisesta. 

Mistä kiusaamisväkivalta kumpuaa ja miten ennaltaehkäistä sitä?

Koulukiusaaminen on yksi väkivallan muoto ja aina myös sekä terveys-, turvallisuus- että ihmisoikeuskysymys. Se, puhummeko väkivallasta ”pienenä kahnauksena” vai pahoinpitelynä kertoo asenteistamme väkivaltaa kohtaan. Kiusaamisväkivaltaa kokevalle asian vähättely kuten ”älä välitä”-hokemat viestittävät, ettei hänen kokemuksensa ole tärkeä. Silloin kiusattu helposti alkaa syyttää itseään, vaikka varsinainen syy on ryhmän dynamiikassa. Kiusaamisväkivalta on ryhmäilmiö, jonka syntymiseen vaikuttaa ympäristön asenteet ja normit sekä aikuisten antama malli. Ryhmän normit ja asenteet joko sallivat tai tuomitsevat väkivallan.

Kiusaaminen kumpuaa lisäksi ihmisen biologisesta tarpeesta saada kuulua ryhmään ja tulla hyväksytyksi. Samalla se synnyttää rooleja ja ryhmäpainetta sekä tarvetta oman aseman turvaamiseen. Ihmisluontoon niin ikään kuuluva, usein tiedostamaton pelko tulla hylätyksi, voi ajaa meidät alistamaan ja kiusaamaan toisia. Kiusaamisväkivallalle maaperää luovat lisäksi ennakkoluulot sekä kielteiset asenteet ja stereotypiat toisista. Voisi sanoa väkivallan käytön olevan oire rikkoutuneesta turvallisuudesta ja luottamuksesta, ja lääke siihen on luottamuksen ja turvallisuuden rakentaminen.

Kiusaamisväkivalta liittyy aina myös ympäröivään kulttuuriin ja siinä vallalla oleviin asenteisiin, normeihin ja käytäntöihin. Kun ympäristön normit tukevat väkivaltaista käyttäytymistä, kuten loukkaavaa kielenkäyttöä, kiusaamisesta tulee hyväksyttyä. Tästä syystä edes näkyvää fyysistä väkivaltaa ei aina tunnisteta väkivallaksi. Hiljaista ulossulkemista ja vallankäyttöä voi olla vielä vaikeampaa tunnistaa, koska se saattaa näkyä vain hienovaraisina, tulkinnanvaraisina ilmeinä ja eleinä.

Väkivallan käyttö on opittu käyttäytymismalli. Lohdullista onkin se, että siitä voi myös oppia pois, kun sen juurisyy löydetään. Kiusaaja ei kiusaa ilman syytä, vaan taustalla voi olla oman turvallisuuden takaamisen lisäksi aseman saavuttaminen, (tiedostamaton) kateus tai hyväksynnän tarve. Syyt, joita kiusaajat yleensä käytökselleen kertovat, ovat ulkoisia ja pinnallisia, ja kertovat harvemmin kiusaavan lapsen toimintaa ohjaavista tunnetason tarpeista. Juurisyihin olisi tärkeää päästä, jotta häntä voidaan tukea muuttamaan käytöstään. Mitä hän on vailla, minkä tarpeen kiusaaminen täyttää?

 

Toistuvasti hylätyksi joutuminen voi johtaa kroonistuneeseen yksinäisyyteen. Väkivaltaa päivittäin kokevan lapsen tilanne muuttuu nopeasti lapsen psyykelle liian kuormittavaksi, varsinkin jos hänet pakotetaan paikkaan, missä hänen turvallisuuttaan ei voida taata. On luonnollista vältellä paikkaa, jossa ei ole turvassa, jolloin lapselle herkästi alkaa kertyä koulupoissaoloja. Poissaolojen syyn selvittely on tärkeää, ettei kiusatuksi joutuminen ehtisi vaikuttaa koulumotivaatioon ja menestykseen opinnoissa. Krooniseksi muuttunut stressi lamaannuttaa ja voi vaurioittaa lapsen psyykettä pysyvästi.

Kokijoiden tuen tehostaminen jo kouluympäristössä ja traumasensitiivisen lähestymistavan käyttö estäisi monen lapsen lisätraumatisoitumisen. Kiusaamisväkivaltaa ennaltaehkäisevät selkeät, kaikkia koskevat säännöt, kunnioittavat kohtaamiset arjessa ja turvallisen ilmapiirin rakentaminen päiväkodista lähtien. On tärkeää, että aikuiset sanoittavat kaikkea väkivaltaa ja puuttuvat siihen johdonmukaisesti. Tyttöjen välinen hiljainen väkivalta (silmien pyörittely, huokailut, merkitsevät katseet) tulisi myös sanoittaa ja tehdä näkyväksi arjessa ja sitä kautta muuttaa satuttavaa käytöstä.

Puuttumistilanteessa jo kunnioittavasti kohdatuksi tuleminen rauhoittaa. Tilanteeseen pysähtyminen ja aktiivinen kuunteleminen kantaa pitkälle, sillä se on luottamuksen perusta. Turvallisuutta kokeva lapsi uskaltaa ilmaista tunteitaan, kun taas ohittaminen tai vähättely hiljentää tehokkaasti. Puuttumisen ja ennaltaehkäisyn tulisi rakentua joustavaan ja tehokkaaseen yhteistyöhön, jossa työskentelyn ytimessä on lapsen oikeudet ja etu.

KIRJOITTANUT: Tina Holmberg-Kalenius

 

Lisätietoa:

Hamarus, P., Holmberg-Kalenius, T ja Salmi, S. (2015). Opas kiusaamisen jälkihoitoon.

PS-kustannus. Jyväskylä.

Holmberg-Kalenius, T., Kaituri, N. ja Rastas, M. (2024). Vahingossa huitaisin, läpällä heitin.

Vastuut, oikeudet ja ratkaisut koulukiusaamistilanteissa. Kirjokansi.

Höistad, G. (2003). Irti kiusaamisen kierteestä. Kirjapaja.

Poijula, S. (2006). Lapsi ja kriisi: selviytymisen tukeminen. Kirjapaja.

Repo, L. (2015). Bullying and its prevention in early childhood education. Helsingin

yliopisto.

Salmivalli, C. (2000). Koulukiusaamiseen puuttuminen. Opetus 2000.

Salmivalli, C. (2024). Kiusaamisväkivalta. Ymmärrä kiusaamisilmiö ja puutu oikein.

Santalahti.