Mistä kiusaamisväkivalta kumpuaa ja miten ennaltaehkäistä sitä?

Koulukiusaaminen on yksi väkivallan muoto ja aina myös sekä terveys-, turvallisuus- että ihmisoikeuskysymys. Se, puhummeko väkivallasta ”pienenä kahnauksena” vai pahoinpitelynä kertoo asenteistamme väkivaltaa kohtaan. Kiusaamisväkivaltaa kokevalle asian vähättely kuten ”älä välitä”-hokemat viestittävät, ettei hänen kokemuksensa ole tärkeä. Silloin kiusattu helposti alkaa syyttää itseään, vaikka varsinainen syy on ryhmän dynamiikassa. Kiusaamisväkivalta on ryhmäilmiö, jonka syntymiseen vaikuttaa ympäristön asenteet ja normit sekä aikuisten antama malli. Ryhmän normit ja asenteet joko sallivat tai tuomitsevat väkivallan.

Kiusaaminen kumpuaa lisäksi ihmisen biologisesta tarpeesta saada kuulua ryhmään ja tulla hyväksytyksi. Samalla se synnyttää rooleja ja ryhmäpainetta sekä tarvetta oman aseman turvaamiseen. Ihmisluontoon niin ikään kuuluva, usein tiedostamaton pelko tulla hylätyksi, voi ajaa meidät alistamaan ja kiusaamaan toisia. Kiusaamisväkivallalle maaperää luovat lisäksi ennakkoluulot sekä kielteiset asenteet ja stereotypiat toisista. Voisi sanoa väkivallan käytön olevan oire rikkoutuneesta turvallisuudesta ja luottamuksesta, ja lääke siihen on luottamuksen ja turvallisuuden rakentaminen.

Kiusaamisväkivalta liittyy aina myös ympäröivään kulttuuriin ja siinä vallalla oleviin asenteisiin, normeihin ja käytäntöihin. Kun ympäristön normit tukevat väkivaltaista käyttäytymistä, kuten loukkaavaa kielenkäyttöä, kiusaamisesta tulee hyväksyttyä. Tästä syystä edes näkyvää fyysistä väkivaltaa ei aina tunnisteta väkivallaksi. Hiljaista ulossulkemista ja vallankäyttöä voi olla vielä vaikeampaa tunnistaa, koska se saattaa näkyä vain hienovaraisina, tulkinnanvaraisina ilmeinä ja eleinä.

Väkivallan käyttö on opittu käyttäytymismalli. Lohdullista onkin se, että siitä voi myös oppia pois, kun sen juurisyy löydetään. Kiusaaja ei kiusaa ilman syytä, vaan taustalla voi olla oman turvallisuuden takaamisen lisäksi aseman saavuttaminen, (tiedostamaton) kateus tai hyväksynnän tarve. Syyt, joita kiusaajat yleensä käytökselleen kertovat, ovat ulkoisia ja pinnallisia, ja kertovat harvemmin kiusaavan lapsen toimintaa ohjaavista tunnetason tarpeista. Juurisyihin olisi tärkeää päästä, jotta häntä voidaan tukea muuttamaan käytöstään. Mitä hän on vailla, minkä tarpeen kiusaaminen täyttää?

 

Toistuvasti hylätyksi joutuminen voi johtaa kroonistuneeseen yksinäisyyteen. Väkivaltaa päivittäin kokevan lapsen tilanne muuttuu nopeasti lapsen psyykelle liian kuormittavaksi, varsinkin jos hänet pakotetaan paikkaan, missä hänen turvallisuuttaan ei voida taata. On luonnollista vältellä paikkaa, jossa ei ole turvassa, jolloin lapselle herkästi alkaa kertyä koulupoissaoloja. Poissaolojen syyn selvittely on tärkeää, ettei kiusatuksi joutuminen ehtisi vaikuttaa koulumotivaatioon ja menestykseen opinnoissa. Krooniseksi muuttunut stressi lamaannuttaa ja voi vaurioittaa lapsen psyykettä pysyvästi.

Kokijoiden tuen tehostaminen jo kouluympäristössä ja traumasensitiivisen lähestymistavan käyttö estäisi monen lapsen lisätraumatisoitumisen. Kiusaamisväkivaltaa ennaltaehkäisevät selkeät, kaikkia koskevat säännöt, kunnioittavat kohtaamiset arjessa ja turvallisen ilmapiirin rakentaminen päiväkodista lähtien. On tärkeää, että aikuiset sanoittavat kaikkea väkivaltaa ja puuttuvat siihen johdonmukaisesti. Tyttöjen välinen hiljainen väkivalta (silmien pyörittely, huokailut, merkitsevät katseet) tulisi myös sanoittaa ja tehdä näkyväksi arjessa ja sitä kautta muuttaa satuttavaa käytöstä.

Puuttumistilanteessa jo kunnioittavasti kohdatuksi tuleminen rauhoittaa. Tilanteeseen pysähtyminen ja aktiivinen kuunteleminen kantaa pitkälle, sillä se on luottamuksen perusta. Turvallisuutta kokeva lapsi uskaltaa ilmaista tunteitaan, kun taas ohittaminen tai vähättely hiljentää tehokkaasti. Puuttumisen ja ennaltaehkäisyn tulisi rakentua joustavaan ja tehokkaaseen yhteistyöhön, jossa työskentelyn ytimessä on lapsen oikeudet ja etu.

KIRJOITTANUT: Tina Holmberg-Kalenius

 

Lisätietoa:

Hamarus, P., Holmberg-Kalenius, T ja Salmi, S. (2015). Opas kiusaamisen jälkihoitoon.

PS-kustannus. Jyväskylä.

Holmberg-Kalenius, T., Kaituri, N. ja Rastas, M. (2024). Vahingossa huitaisin, läpällä heitin.

Vastuut, oikeudet ja ratkaisut koulukiusaamistilanteissa. Kirjokansi.

Höistad, G. (2003). Irti kiusaamisen kierteestä. Kirjapaja.

Poijula, S. (2006). Lapsi ja kriisi: selviytymisen tukeminen. Kirjapaja.

Repo, L. (2015). Bullying and its prevention in early childhood education. Helsingin

yliopisto.

Salmivalli, C. (2000). Koulukiusaamiseen puuttuminen. Opetus 2000.

Salmivalli, C. (2024). Kiusaamisväkivalta. Ymmärrä kiusaamisilmiö ja puutu oikein.

Santalahti.