Raunamaija: Taide -kaikkien oikeus! (OLLAAN KAVEREITA!™)

Vastustan kaikkea taiteeseen, sen tekemiseen ja kokemiseen liitettävää ja liitttyvää elitismiä. Taide kuuluu kaikille, on kaikkien perusoikeus. Kuka ja mitkä tahot määrittävät mikä on  taidetta? Kenelle kuuluu se valta? Onko se annettu vai otettu? 

Luovuus ei ole nerojen ominaisuus. Luovuus on jokapäiväisiä valintoja vaikka sen jauhelihapaketin tai marinoitujen broilerinsuikaleiden välillä. Luovuutta on yhtä monenlaista kuin meitä ihmisiäkin. Ilman luovuutta ei ihminen olisi keksinyt käyttää tulta hyväkseen tai sitä kuuluisaa pyörää. Uteliaisuus ja luovuus kulkevat käsi kädessä taidetta tehdessämme. Uteliaisuus saa meidät kurkistamaan mitä löytyy tuon kadunkulman, tien mutkan, mäen toiselta puolen. Uteliaisuus saa meidät heittäytymään omiin maailmoihimme ja luomaan jotain, joka aukenee itselle ja kaikille muille sen havaitseville erilaisena. Juuri se on minulle ja minusta se taiteen juju, joka pitää sen elävänä ja kiinnostavana. Taide olemme me. Onko tämä kerettiläistä ajattelua, instituutioita kyseenalaistavaa? Jos on, niin hyvä!

Kerron käytännön esimerkin OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän tuokiosta:

Jean Sibeliuksen päivänä 8.12.2015 kerroin lapsille kansallissäveltäjästämme muutamia pääasioita, näytin kuvia netistä ja juttelimme hänestä. Päätin soittaa heille Sibeliuksen sävellyksistä "lempibiisini" lapsena, joka on Karelia-sarjan Intermezzo. Koska minulla ei ole sitä cd:llä, soitin sen Youtubesta älypuhelimeni kaiuttimesta. Kyseinen biisihän on menevä ja jammaava, joten eräs ryhmän pojista alkoi keikkua ja hytkyä paikallaan lattialla ja sanoi: "Tää on tosi hyvä!". Poika intoutui aina vain lisää. Hän sai muutkin liikkumaan ja lopuksi lapset nousivat ylös ja alkoivat laukata sikin sokin tilassa Intermezzon tahtiin. Tämä kaikki tapahtui täysin spontaanisti ilman johdatteluani. "Biisin" loputtua lapset istuivat takaisin lattialle ja kertoivat innokkaina tuntojaan, jotka olivat: "Tosi hyvä!" "Tosi kiva!" "Hauska!" "Iloinen!". Kiitin lapsia vuolaasti heidän antamastaan hienosta kokemuksesta ja jatkoimme sitten muina miehinä päivän aiheeseen. Sanoja "klassinen musiikki" ei mainittu missään vaiheessa.

Mitä tästä opimme? Koetaan ja annetaan tapahtua. Ei lokeroida, ei leimata. Ei mitään, ei ketään. Eletään! 

Raunamaija

Raunamaija: Mitä OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä on? (OLLAAN KAVEREITA!™)

OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmä keskittyy lapsen itsetunnon myönteisen kehittymisen kautta kiusaamisen ennaltaehkäisyyn sitä sen kummemmin kuitenkaan korostamatta. Iloinen yhdessä puuhaaminen sekä oman itsen toimiminen ryhmässä omana yksilönään auttaa lasta luomaan myönteisiä kokemuksia itsestään ja muista. Siten itsen ja toisen kunnioittaminen syntyy kuin itsestään ilman sormella osoittelua tai varsinkaan ilman sormella heristelyä.

Taide ja luovuus, mielikuvituksen lennon ja lapsuuden vaaliminen ovat OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän peruskalliota. Myös motoristen taitojen kehittyminen luovan liikunnan ja erilaisten liikuntaleikkien kautta tapahtuu huomaamatta ja ohjaajan luottamuksen osoittamisen ja kannustuksen kautta.

Lapset saavat kokea omat tunteensa ja tulla sen hetkisessä vireystilassaan mukaan toimintaan ja jos ei halua tulla, on sekin ollut ok. Olemme menneet yhdessä läpi tunteiden tuiskun ja selvinneet siitä ihan kunnialla. Toivon, että kaikki tuokioihin osallistuneet lapset ovat kokeneet tulleensa nähdyiksi ja kuulluiksi omina itsenään. Toivon myös, että he ovat kokeneet tulleensa ymmärretyiksi, joskin täytyy todeta, että välillä on tehnyt tiukkaa, mutta kun olen yrittänyt heittää aikuisen ajattelun nurkkaan, olen päässyt ehkä hiukan jyvälle. Ja sitä parempi minulle, mitä tiukemmin olen joutunut ponnistelemaan. Ylimielisyyteen meillä aikuisilla lasten suhteen, eikä minkään muunkaan, ole todellakaan varaa. Oppia ikä kaikki, kuten mainio kansanviisautemme toteaa.

Muistellaan, mitä toivoimme, että olisimme itse lapsina aikuisilta saaneet ja annetaan me nyt se kaikki hyvä, nimenomaan henkinen, omille lapsillemme sekä haleja että huomiota!!

Raunamaija: OLLAAN KAVEREITA! ensimmäinen blogikirjoitus (OLLAAN KAVEREITA!™)

OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmän pilottivaihe on edennyt huhtikuuun 2016 loppuun. Uskomaton, monia nousuja ja laskuja sisältänyt matkamme on ennättänyt sinivuokkojen orastavaan kukoistukseen. Miten jakaa kaikki nämä tunteet ja kokemukset?

Kiteytän sen lauseeseen: Kiitos kaikille!

Ilman teitä, hyvät Valopilkun Tina ja Saija; Harjulan Setlementti ry:n Ari, Riku ja Tuuli sekä muu henkilökunta; Lounaan ja Niemen päiväkotien ihana henkilökunta ja loistavat lapset, ei olisi OLLAAN KAVEREITA!™ -menetelmää eikä tätä matkaakaan! 

Ja mihin sitten päädymmekään lopulta? Uskon, että ainakin askelen verran kohti parempaa maailmaa vailla kiusaamista, sen rujoa ja rumaa olemusta, joka ei tahdo kenellekään mitään hyvää.

Kun olen nyt saanut työskennellä taas yli vuosikymmenen jälkeen 3-6-vuotiaiden lasten kanssa, huomaan jälleen kerran sen, kuinka pyhää lapsuus on, kuinka kallisarvoista ja varjeltavaa. Ja tässä olemme avainasemassa me aikuiset: meidän tehtävämme on suojella, varjella, rakastaa ja ohjata lapsiamme. Sekä myös luottaa lapsen intuitiiviseen kykyyn tuottaa vastauksia, jotka ns. yksinkertaisuudessaan loksauttavat auki minunkin leukani kerran toisensa jälkeen. Kuinka tervehdyttävää!

Me aikuiset sorrumme usein siihen, että olemme oikeassa. Ihan periaatteen takia. Kun sitten menee lapsen tasolle, ihan fyysisesti polvilleen tai lattialle istumaan, keskustelee lapsen kanssa silmätysten ja kuuntelee mitä lapsi puhuu, jollakin ihmeellisellä tavalla hänen näkökulmansa maailmaan ja varsinkin omiin asioihinsa, kokemuksiinsa ja tuntemuksiinsa on monesti enemmän järkeenkäypää kuin meidän aikuisten. Mitä me tunnumme kadottavan kasvaessamme aikuisiksi?

En tiedä, mutta sen tiedän, että tämän viime syksystä alkaneen yhteistyövuoden Harjulan Setlementti ry:n Lounaan ja Niemen päiväkotien kanssa olen saanut itselleni, näin itsekkäästi ajateltuna, jotain todella tärkeää; lapsuuttani aikuisen näkökulmasta. Ja vanha sanonta: Kun antaa nin saa, on osoittanut itsensä NIIIIIN paikkaansapitäväksi jälleen kerran. Annetaan ja saadaan, hymy ja hali päivässä vaikka näin aluksi!

Tina: Kiusaamisen jälkihoidon tärkeydestä

"Kaikkein tärkeintä oli tulla kuulluksi ja ymmärtää, että nyt voin itse vaikuttaa omaan tilanteeseeni."

Näin sanoi yksi Valopilkun jälkihoidon piirissä ollut nuori nainen jokin aika sitten. Hänen sanansa jäivät mieleen, koska niihin kiteytyy hyvin kiusaamisen jälkihoidon merkitys. Jälkihoito auttaa käsittelemään kiusaamiskokemukseen liittyviä tunteita, antaa tukea kiusaamisen jälkiseurausten purkamiseen sekä kannustaa tulevaisuuteen suuntautumisessa ja omien unelmien toteuttamisessa.

Kiusaamista kokeneelle ihmiselle yksi tärkeimmistä ja suurimmista asioista, mitä hän kokemuksensa jälkeen joutuu tekemään, on rakentaa oma identiteettinsä uudelleen. Kuka olen, jos en olekaan se "surkimus", "tyhmä" tai "mitätön", mitä olen vuositolkulla saanut kuulla olevani? Kuka olen, kun en ole se avuton ja aina sivuun jäävä hiljainen? Matka omaan itseen voi olla pitkä tai lyhyt, joku löytää todellisen itsensä helpommin ja toiselle itsen löytämiseen vievä tie on mutkikkaampi ja kuoppaisempi. Kuljettava tie suoristuu usein huomattavasti, kun saamme mahdollisuuden tukeen ja omien ikävien kokemusten läpikäymiseen asiaa ymmärtävän ihmisen kanssa.

Jokaiselle kiusaamista kokeneelle on mahdollista löytää itsestään vahvuuksia ja kohdata itsensä uudelleen jälkihoidon kautta. Kiusaamisen jälkihoito on tärkeää, koska se avaa ihmiselle mahdollisuuden jättää ikävät kokemukset taakseen ja suuntautua elämässään eteenpäin. Eteenpäin voi suuntautua vain, jos ei ole liian suurta taakkaa kannettavaan. Voimme pärjätä, vaikka kannamme taakkaa, mutta jotta todella selviydymme ja voimme elää täysipainoisesti, meidän on voitava jättää se kaikista painavin reppu sivuun. Meidän ei tarvitse jäädä uhriksi koko loppuelämäämme, vaan meillä kaikilla on oikeus nauttia elämästämme, tulla arvostetuiksi sellaisina kuin olemme ja olla kunnioitettu jäsen yhteisössämme!

Kiusaamiskokemus tulee ehkä aina olemaan osa identiteettiämme. Mutta sen ei tarvitse olla muuta kuin vain osa jo menneitä kokemuksiamme. Kun onnistumme purkamaan kokemuksen hyvällä tavalla, sen ei enää tarvitse vaikuttaa tulevaisuuteemme ratkaisevalla tavalla. Kiusaamisen jälkihoito kannattaa!

Maija: Opiskelijan tervehdys ja miete

Heips!

Olen Maija, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja opiskelija koulutuskeskus Salpauksesta. Aloitin työssäoppimisjaksoni täällä kiusaamisen Tuki- ja neuvontakeskus Valopilkussa 23.11.2015.
Hain Valopilkkuun työssäoppimaan, koska rupesin kiinnostumaan opettajani suosittelujen jälkeen Valopilkun toiminnasta. Niinpä soitin Saijalle ja samana päivänä sain tekstiviestin ja sovimme tapaamisajan. Ja tässä sitä nyt ollaan, kiitos siitä!

Mieleeni jäi jylläämään kysymys ''Mitä vaikutuksia kiusaamisesta jää ihmiselle esim. nuorelle?''

Nuoret kiusaajat eivät osaa ajatella kiusatessaan, mitä kiusaaminen oikeasti tekee ihmiselle. Nuoren voi aikuisiällä olla vaikeaa muodostaa ihmissuhteita omien kokemuksiensa jälkeen, koska hänen itsetuntonsa on todella alhainen esim. ulkonäön suhteen. Hänen on vaikea luottaa keneenkään ja riski syrjäytymiseen on suuri. Mikä tahansa kiusaamismuoto jättää AINA jäljen ihmiseen!